Eraassa lukuisista Koh Pha-Nganin bungaloweista heratyskello parahtaa soimaa aamukuudelta. Aikainen heratys tietaa sita, etta seuraavat paivat savolaisjuntti reissaa omillaan. Tytot ja Jussi halusivat lahtea Ko Taolle sukeltamaan, minua moinen kelluskelu ei voisi vahempaa kiinnostaa, joten otan suunnaksi Railey Beachin kalliot. Kalliokiipeilyssa on sita jotain viehatysta, enka ole sita koskaan kokeillut, joten sinne siis. Luvassa on 10 tunnin matka Krabille, josta matka jatkuu kohti kallioita.
Thaimaalaiseen tyyliin saan ensimmaisessa lahtopisteessa tarran rintaani, jonka mukaan minut opastetaan oikeisiin busseihin ja lauttoihin. Australiassa reissaaminen opetti viininlitkimisen lisaksi myos jotain hyodyllista: Ala hataile. Vaikkei olisi mitaan hajua, missa bussia pitaa vaihtaa, mihin kaupunkiin lauttaa jattaa tai mista saisi tulevalle yolle majapaikan, ei turhasta panikoinnista ole mitaan hyotya. Koskaan en ole joutunut nukkumaan tahtomattani taivasalla, enka sita nytkaan pelkaa. Kylla asiat aina jarjestyvat.
Lautta pysahtyy omituisessa satamassa aivan ennen aikojaan. Olkapaatani koputetaan: ''Anteeksi, meneeko tama lautta Suranthaniin'', kyselee takanani istuva hemmo. Levittelen vain kasiani, silla ei minulla ole matkan kulusta mitaan kasitysta, katsotaan vaan, minne sita lopulta paatyy. Saan kuitenkin toiselle lauttaetapille juttuseuraa, kun jaan suustani kiinni minulta neuvoa kysyneen hemmon kanssa. Mies paljastuu australialaiseksi opiskelijaksi, ikaa saman verran kuin allekirjoittaneella. Saan kaiken lisaksi kunnian katsoa ensimmaista kertaa moneen vuoteen South Parkia, kun Matthewin iPodissa on videotoisto. Lauttamatka hujahtaa nopeasti.
Lautasta meidat hatistellaan pois kaupungissa X. Ihmettelyyn ei jaa paljoa aikaa, silla samantien minua talutetaan melkein kasikynkassa oikeaan bussiin. Sama bussi tykittaa siis koko matkan aina Krabille asti, joten autonvaihdoista ei tarvitse talla kertaa stressata. Onneksi bussi on siedettavassa kunnossa, minkaan romun kyydissa ei pida kitua koko matkaa. Ei muuta kuin nappikuulokkeet korviin ja matkaan.
Helvetin pitkan matkan jalkeen bussi kaartaa paikkaan, minka pitaisi olla lahella Ao Nangin rantaa, josta onkin enaa lyhyt venematka itse kalliokiipeilyrannalle. Bussi jattaa koko nelikymmenpaisen konkkaronkan hieman syrjaan Ao Nangilta, paikalliselta ''bussiasemalta'' saa nakojaan majoitusta, taksikyytia sun muita palveluja. Jengi rynniin samantien palvelutiskille, mutta itse paatan ottaa rauhallisemmin. Katselen suorastaan huvittuneena, kun hikipaissaan stressaavat nuoret yrittavat saataa jatkosuunnitelmiaan. ''Kauheen kallista majoitusta, ei viddyyy"'', itketaan kuorossa.
Kun jono on vahentynyt, kayn itsekin kysymassa halvinta majapaikkaa yoksi. Alin hinta on 2000 bahtia. Aika mielenkiintoista, silla Koh Pha-Nganilla neljan hengen mokki maksoi 800 bahtia yo. Nauran tarjoukselle ja pyydan pelkkaa taksikyytia. Jostain syysta pyyntoni on thaimaalaisen asiakaspalvelijan korviin taysiin kasittamaton, mutta paattavaisen artikuloinnin jalkeen minulle annetaan pelkka taksi pitkin hampain. Taksi onkin minibussi, jonka kyytiin tungetaan muitakin backpackereita. Majoituksesta jarkyttavaan ylihintaan suostuneita idiootteja, jotka eivat ilmeisesti uskalla etsia majapaikkaa paikan paalta.
Taksissa on myos toinen rohkea kaveri. Viereeni istuu tyyppi, joka ei myoskaan ottanut majoitusta ''bussiaseman'' ylihintaisesta tarjonnasta. Koska kaverilla on myos opaskirja mukanaan, paatan lyottaytya kaverin seuraan. Englantilainen Neil osoittautuu mukavaksi kaveriksi, joten paatamme lahtea etsimaan majapaikkaa yhdessa. Kun saavumme Ao Nangille, ensimmaisesta kysymastamme hostellista loytyy lahes puolet halvempi majapaikka. 1200 bahtia kahden hengen huoneesta, siis 600 bahtia per ukko. Hyva diili! Toivon vaan, etta elamani spontaaneimmalla tavalla otettu kamppakaveri ei olisi mikaan sarjamurhaaja.
Tarkoituksena on siis viettaa yksi yo Ao Nangilla, josta jatkan aamun koitteessa Tonsai Beachille, jossa kalliokiipeilykursseja jarjestetaan. Ilta alkaa hamartymaan, joten paatan lahtea pikku kavelylle. En tieda, ovatko thaimaalaiset keksineet jonkun avaruusraketin vauhtia pinkuvan bussin, mutta huomaan joutuneeni jonnekin perkeleen Kanarialle! Koko paikka on taynna ruotsalaisia ja suomalaisia perheita, jotka innoissaan hammastelevat ''aitoja'' thaimaalaisia ''kasityo''tuotteita ja maksavat naista ''ihanista'' matkamuistoista kiskurihintaa mitaan kysylematta. Suomalainen ravintolakin loytyy ja lahes jokaisessa pukuliikkeessa saa palvelua myos suomeksi. Ei herranjumala, onneksi taalta paasee huomenna pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti