Puhelinhairikointia kaukomailta

Onko olemassa hauskempaa tapaa viettaa iltaa kuin istua sisalla puhelin kadessa ja soitella hairikkopuheluja pitkin Suomea? Mielestani ei ole. Ulkomailla ollessani olen kaytannon pilassa samantien niskan paalla, silla ulkomaisesta numerosta soitettu puhelu ei tietenkaan nay vastaanottajan naytossa. Osa ei edes uskalla vastata tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun, mutta muutamat erehtyvat. Ajattelin hieman jakaa kanssanne keskustelujeni parhaita paloja. Yksitysyydensuojasta ei valiteta tassa kirjoittelussa paskan vertaa, joten raastuvassa tavataan, jos silta tuntuu.

Valitaanpa ensimmainen uhri. Paatan soittaa Jyvaskylaan ja esiintya poliisina. No joo, laitonta puuhaa, mutta mitapa sita ei tekisi pikku pilan takia. Naputellaanpa numero ja katsotaan, mita tapahtuu...

- *tuut.....tuut*.......Anna.
- Konstaapeli Juntunen (nimi keksitty) Jyvaskylan poliisilaitokselta paivaa.
- Ooo....paivaa?
- Soittelen tuon viime lauantaisen pahoinpitelytapauksen merkeissa. Sinullahan oli tassa tapahtumassa keskeinen rooli?
- Mita? Siis viime lauantain?
- Kylla.
- Onks taa joku pila? Ma olin kotona lauantaina!

No voi perse, siinapa se sit olikin. Pila onnistui vain puolittain. Hyva ystavani ei kuitenkaan tunnistanut aantani, joten tasta on hyva jatkaa. Paljastan lopulta oikean henkilollisyyteni, joten loppupuhelun ajan juoruamme kuin ompeluseuran akat.

Otetaanpa seuraava uhri, talla kertaa pirautan Tampereelle.

- *tuut...tuut.....tuut....*...Antero!
- Poliisista konstaapeli Jantunen (nimi edelleenkin keksitty) paivaa. Soittelen tuon viime lauantais....
- Voi jumalauta Jani!! Ala yrita!! Mista sa soitat?

No se meni aivan reisille. Lastenhoitajiksi opiskelevat ovat ilmeisesti nokkelaa porukkaa.

En saa kuitenkaan lannistua, joten kokeilen poliisitaktiikkaa viela kerran. Puhelu Kuopioon.

- *tuut....tuut....tuut.....tuut.....tuut*...Haloo?
- Konstaapeli Juntunen Kuopion poliisilaitokselta paivaa!
- P-paivaa....?
- Onko Ojala? (nimea ei keksitty)
- O-o-on.........
- No siina tapauksessa tiedat varmaan itsekin, miksi olemme sinuun yhteydessa.
- E-e-en.........En tieda!!!
Pitka hiljaisuus, annetaan pojan jannittaa vahan aikaa.
- Hah hah haa, rauhoitu, polja! Jani taalla vaan soittelee, hah hah!
- Jani? Siis....tuota......VOI VITUN HOMO! VITTU ARVAA VAAN, TAPANKO SINUT KUN TUUT TAKAISIN SUOMEEN! VOI SAATANA ETTA SAIKAHDIN!!! ALA HELVETTI TEE TUOTA ENAA IKINA!!!

Tama kaveri oli taatusti kaynyt omenavarkaissa! Osui ja upposi, loistavaa! Hmm, ei kuitenkaan saa olla tylsa, joten vaihdetaanpa roolia.

Rakkaalle pikkuserkulleni on keksittava jotain omaperaisempaa. Hmm, pikkuserkkuni tyoskenteli aikoinaan baarissa, joten siitapa otan itselleni roolin. Mietitaanpas, jokaisessa baarissa on taatusti joku Pera tai Kake, joka vonkaa seksia baaritiskin molemmin puolin. Kokeillaanpa, kuinka kay...

- *tuut...tuut....tuut*...Maiju.
- Onks Maiju?
- Kylla.
- No hyva! *syvaa huokailua* Taalla on Kake, ma tilasin sulta niita valkovenalaisia, muistatko?
- Ooo....kylla kai?
- Ma vaan mietin, et sa oot tosi kaunis. Lahtisiksa mun kaa kahville, vaikka tonne mun veneelle? Mulla on iso vene!
- No kai sina tiedat, etta ma oon naimisissa. En yleensakaan lahde treffeille asiakkaiden kanssa.....
- Hah hah haa, lepo vaan! Jani taalla soittelee, eika mikaan Kake!
- Jani? Siis....No voi herranen aika! Vahanko mulla menee hermot sun kanssa!!! Saikahdin, helkkari!!!

Osui ja upposi, jalleen kerran. Kuulin jalkeenpain, etta kyseisessa baarissa, missa rakas pikkuserkkuni tyoskenteli, on todellakin vakioasiakkaana herrasmies nimelta Kake, joka tilaa aina valkovenalaisia.

Saatiinhan sita tahankin iltaan sopivaa viihdyketta. Se ei vaatinut kuin hieman kekseliaisyytta ja taydellista piittaamattomuutta minulle laheisten ihmisten reaktioista. Tata pitaa kokeilla toistekin!

Ongelmia matkatavaroiden kanssa

Vietimme kalliokiipeilyporukan kanssa aarimmaisen romanttisen viikonlopun Vientianessa, jonka jalkeen olikin aika suunnistaa uusiin maisemiin. Kunnon poikaporukassahan ei heteroja kaivata, silla majailimme koko viikonlopun samassa huoneessa. Huoneeseemme oli jollain ihmeen ilveella onnistuttu tunkemaan nelja sankya, joissa nukuimme lahes kylky kyljessa. Vientianesta ei paljoa kateen jaanyt, mita nyt yhden brittipubin kanta-asiakkuus tuli hommattua kolmessa paivassa.

Walesin pariskunta oli aiempana paivana ottanut suunnaksi Kambodzan, jonne suuntaavat nyt myos Anthony ja Cris. Nick ja mina olemme taas suuntaamassa kohti etelaista Laosia, neljantuhannen saaren rypelmaa kohden. Sita ennen on kuitenkin pysahdyttava Paksessa, pienessa kylassa matkan varrella.

Siirtymisessa on ongelmansa. Nick nimittain taittaa silloin talloin parinsadan kilometrin taipaleet polkupyoralla! Mies oli maksanut Malesiassa urakkaan sopivasta pyorasta lahes viisisataa euroa, mutta talla kertaa Nick hoitaa siirtymisen bussilla. Bussiasema on kuitenkin kymmenen kilometrin paassa keskustasta, joten Nickin pitaa pyorailla sinne, itse menen bussilipun hintaan sisaltyvalla tuk-tukilla.

Yleensa Nick koyttaa rinkkansa pyoran takaosaan, mutta talla kertaa moiseen toimenpiteeseen emme jaksa ryhtya. Samahan minun on vieda Nickin kamat taksin kyydissa asemalle, jossa tapaamme. Hoituupahan Nickin pyoraily huomattavasti kevyemmin. Ongelma on vain sellainen pikkuseikka, etten varannut bussilippua omasta hostellista, silla loysin halvemmankin vaihtoehdon lahikadulta. Tuk-tuk tulee hakemaan minut sielta, joten joudun raahaamaan kahden travellerin kamat parinsadan metrin paahan. Ihan sama!

Nick on hetkea aiemmin lahtenyt pyorailemaan kohti asemaa, joten otan isomman rinkan selkaan ja pienemman vatsani puolelle. Lisaksi molemmissa kasissa on pienet paivareput ja kokonaisuuden taydentaa Vang Viengista hankittu riisinpoimijan hattu. Mahtaa olla naky! Parinsadan metrin matka on muuten yllattavan pitka, hiki virtaa kuin Megong -joessa. Olokin on kuin jossain perkeleen voimamieskisassa. Paasen lopultakin perille ja istahdan jalkakaytavalle. Vasyttaa perkeesti, eika ohikavelevan brittituristin vittuilu auta asiaa yhtaan: "Heh heh, sullahan on paljon kamaa kannettavana."
"Tykkaan shoppailla, saatana!"

Tuk-tuk poimii minut lopultakin kyytiin ja saavun bussiasemalle. Loydan bussini, joten paasen viimeinkin eroon kahdesta rinkasta. Sinne vaan molemmat tavaratilaan, ei tule ikava! Nickia ei nay viela missaan, mutta eikohan mies kohta ilmaannu paikalle. Bussin lahtoon on viela aikaa, joten ostan kokiksen pahimpaan janooni. Lipityksen ollessa lopuillaan Nick ilmestyy paikalle. Tutkailemme hetken bussilippujamme ja teemme merkittavan havainnon: "Mitas vittua? Eri bussit, mutta sama lahtoaika?" Perkele, laitoin Nickin kamat oman bussini tavaratilaan aiemmin. Luukut ovat kiinni ja muutenkin Nickin rinkka on varmasti kasan pohjalla.

Bussit lahtevat kuitenkin samaan aikaan, joten mikas hata tassa on. Onneksi pidin molemmat paivareput kasissani, joten annan Nickille hanen paivareppunsa, mutta rinkka saa jaada vaaran auton tavaratilaan. Tulemme kuitenkin samaan aikaan Pakseen, joten samahan se on, mista bussista rinkan lopulta kaivaa. Tapaamme siis Paksessa.

Bussimatka sujuukin odotusten mukaisesti. Pakseen matkustaa ilmeisesti paljon porukkaa, silla molemmat bussit ajavat kiltisti perakkain ja nayttaapa saman firman logo koristavan molempien bussien kylkea. Tauotkin pidetaan samassa paikassa, joten Nickin ei tarvitse pahemmin stressata rinkkansa olinpaikkaa. Yobussin matka noudattaa periteista kaavaa: 12 tuntia ajoa, jonka aikana nukun noin puoli tuntia. Meinaa vahan vasyttaa, kun paasemme viimeinkin perille.

Olen siis viimeinkin saapunut Pakseen, kello on puoli seitseman aamulla. Otan molemmat rinkat autosta ja alan tahyilemaan ymparilleni. Mitas vittua, missa se toinen bussi on? Ei saatana, bussiasemalla on vain meidan bussi, Nickista ei mitaan havaintoa! Kysyn toisen bussin olinpaikkaa kuskilta. Kuski sonkottaa ontuvalla englannillaan, etta toinen bussi on ajanut toiselle bussiasemalle. Toiselle bussiasemalle?!? Ei vittu tata aasialaista logistiikkaa!

On tilannekatsauksen aika: Minulla on siis seka omani, etta Nickin rinkka, muttei mitaan tietoa Nickin olinpaikasta. Travellaus kahdella rinkalla saa siis jatkoa. On pakko improvisoida, joten otan mopotaksin alle ja suunnistan umpimahkaan valitsemaani hostelliin. Viihtyisa hostelli, jossa paatan nukkua yhden yon. Nickiin saan onneksi yhteyden sahkopostilla. Paatan ottaa torkut, jonka jalkeen suunnistan nettikahvilaan.

"Sinulle on yksi uusi viesti", ilmoittaa sahkopostini. No kappas vaan, Nickhan se siella: "Hei Jani, missa sa oot? Ma jatkoin samalla bussilla tanne 4000 saarelle. Mulla ei ole puhtaita vaatteita ja kauhean hikinen olo muutenkin. Milloinka sa tuut tanne?"

No mita vittua se sinne meni? Ei saatanan saatana, meidan piti tavata taalla Paksessa, eika suunnata samantien saaristoon! Bussit kulkevat saaristoon vain aamuisin, joten minun on jaatava tanne ainakin yhdeksi yoksi. Nick saa puhtaita vaatteita vasta huomenna. No mitapa lahti menemaan ennen aikojaan?

Kello ei ole viela kahtatoistakaan, mutta tarvitsen silti oluen. On tama taas ihme touhua!

Lisaa Vang Viengin kohellusta

No niin, tuttu alku paivalle: Lievahko krapula vaivaa, mutta talla kertaa katto pysyy paikallaan, eika muuten olo ole kuin Helvetin porteilla. Heikottaa kuitenkin ja pakki eilispaivan tapaan sekaisin. Kiinteaa tavaraa ei tule vielakaan, mutta mistaan perseenrajaytyksesta ei ole kuitenkaan kyse. Suorituksen jalkeen kylmaan suihkuun krapulaa tappamaan. Deja vu?

Laahustan aamiaiselle johonkin katujen lukuisista ravintoloista. Onneksi valtaosassa paikoista ei ole tuoleja, vaan ruokailu hoidetaan patjalla makaamalla. Eipa tassa paljoa jaksa urheilla. Aamiaisen jalkeen olen suuntaamassa kohti hostelliani, kun kuulen jonkun huutavan nimeani. Deja vu?

Nick se siella huutelee. Tutustuin hollantilaiseen paria paivaa aiemmin kalliokiipeilykurssilla, muutama olutkin on tullut kiskottua kyseisen tyypin seurassa. Mutta kuunnellaanpas, mita miehella on asiaa:
"Hei Jani, lahetaanko kohta tubeilem...?"
"Ei varmasti lahdeta!!! Jotain rajaa, ei tassa nyt joka paiva jaksa. Pakko menna lepaamaan!"
"Millainen suomalainen sina olet? Ala nyt tulla mukaan, kaikki kiipeilijat on lahdossa. Kukaan meista ei ole viela kaynyt tubeilemassa, joten sun pitaa tulla oppaaksi. Vai meinaatko makoilla koko paivan jossain ravintolassa ja tuijottaa Frendeja? Oikeesti, ei me selvita ilman sinua."
"No tuota...toisaalta....ei helvetti, en ma saatana! Tai no, jos tuota..."
"Okei, sovittu! Nahdaan tasalta kalliokiipeilyliikkeen edessa!" Deja vu?

Taas minut on ylipuhuttu tuohon syntiseen tubeiluun, vaikka aamulla olin aivan varma, etten tee koko paivana yhtaan mitaan. Deja vu!

Kahdentoista aikaan koko kalliokiipeilyporukka on yhta lukuunottamatta sovitussa paikassa. Missa Anthony on? Kaveri on ainakin paikalla, mutta mihin ihmeeseen matkakumppani on havinnyt? Cris, Anthonyn kaveri, tiivistaa eilisillan tapahtumat. Soppaa oli kuulemma kiskottu oikein urakalla, etenkin Anthony oli kunnostautunut viinanjuontitalkoissa. Loppuillasta mies oli ollut niin kannissa, etta Cris oli joutunut kantamaan Anthonyn kotiin. Operaation jalkeen Cris itse oli herannyt taysin vieraan hotellin pihalta aamuseitseman aikaan. Hyva pojat! Hetken odottelun jalkeen myos Anthony raahaa jarkyttavan krapulaisen olemuksensa paikalle koko porukan suureksi iloksi.

Otamme siis tuk-tukin joen ylajuoksulle, josta tamanpaivainen tubeilu voi alkaa. Minut todellakin ylennetaan koko ryhman matkaoppaaksi, joten on aika antaa ensimmainen oppitunti tubeilun ihmeellisesta maailmasta, kun saavumme joenrannalle:
"No niin, poljat! Olkaahan kuulolla. Vasemmalla olkapaallani naette traktorin sisakumin, tuben, jonka avulla kellumme alavirtaan. Oikeassa kadessani naette pullon laosilaista olutta. Olut nautitaan oraalisesti, tarpeeksi nautittuna seuraksena on varsin hilpea ja sosiaalinen olo. Lisaksi tama taikajuoma tappaa krapulan sangen nopeasti. Onko kysyttavaa?"
"Jaaaniiii, mulla on ongelma", heittaa Nick.
"No mita?"
"Ei taa mun rengas liiku mihinkaan! Mita ma teen vaarin?"
"Se rengas liikkuu huomattavasti paremmin, jos laitat sen tuonne veteen ja istahdat sen paalle. Ei se siina kuivalla maalla liikahda mihinkaan."
"Ai joo, kiitti!"
Savolaisjuntin pitama paivaretki alkaa siis melkoisella pelleilylla. Hyvat lahtokohdat mille tahansa reissulle.

Ensimmaisen baarin vuoro. Tuttuun tapaan eteen tuodaan ilmaiset riisiviskipaukut. Joudun nayttamaan esimerkkia, silla muut eivat uskalla kajota tahan liemeen viela tassa vaiheessa. Lopulta viskipaukut sujahtavat ujosti ryhmani kitalakiin.
"Jaaaniii, mita ma nyt teen", kysyy - jalleen kerran - Nick.
"No mika on hatana?"
"Mulla on kalja loppu!"
"No nyt otat vahan rahaa, menet tuonne baaritiskille juttelemaan tuolle mukavalle tadille. Sitten annat sille vahan rahaa ja tati antaa sinulle uuden oluen, jonka nautit samalla tavalla kuin ensimmaisen. Onko kysyttavaa?"
"Joo, kiitti!"

Dialogimme huvittaa etenkin walesilaispariskuntaa, Garethia ja Lunia. Jos nauru todellakin pidentaa ikaa, tama pariskunta elelee leppoisasti viela ydintuhon jalkeenkin.

Muutaman oluen ja ilmaisten viskipaukkujen jalkeen suuntaamme kohti lempibaariani. Tassa jokibaarissa paasee nimittain pelaamaan ilmaiseksi lentopalloa. Mikapas siina on pelaillessa, kun teinivuosina palloa tuli hakattua kokonaiset viisi vuotta. Kokemuksesta on hyotya, silla muut eivat tajua lentopallosta hevonvittua. Porukkaa tulee mukaan vahan valia, onneksi ei kuitenkaan liikaa, joten pystymme nauttimaan pelaamisesta. Daz, eilinen tubeilukaverikin Englannista, ilmaantuu paikalle uusimman tyttonsa kanssa: "Ma haluan pelata sun puolella, nyt voitetaan tama" Daz kuiskaa minulle. "Mikas siina, taidetaan olla johdossa tallakin hetkella."

Pelin tiimellyksessa sattuu kaikenlaista. Pelin tiimellyksessa pallo on tulossa suoraan minua kohti. Helppo pallo, joten otan jo valmiiksi oikeaa asentoa vastaanottaakseni pallon. Valitettavasti minua lahimpani ollut joukkuetoverini ei ilmeisesti huomaa minua, silla hemmo hyppaa suoraan paalleni ja suorastaan jyraa minut. Kaadumme molemmat, mina tietenkin alla. Tuntuupa hyvalta jaada satakiloisen australialaisen taklaamaksi. Kuka vaittikaan, ettei lentopallo ole kontaktilaji?

Paasen syottamaan, silla kaatumisesta huolimatta voitimme pisteen. Ajattelin syottaa helpon syoton alakautta, kunnes vastapuolella pelaava tytto alkaa uhoamaan: "Syota kunnolla, on taalla muitakin, jotka osaavat pelata!" Mita helvettia? No jumalauta, pistetaan sitten taysilla, uhoava muija otetaan kohteeksi. "Tama tulee sulle!" Pistan siis syoton ylakautta ja voimaa niin paljon kuin perseesta lahtee. Vittu, pallo lahtee matalassa kulmassa, mutta ylakierretta ei tullut mielestani tarpeeksi.

Seuraavat kaksi sekuntia ovat kuin hidastussa filmissa. Pallo menee kohti oikeaa pelaajaa, kaikki seuraavat palloa katseellaan. Pallo leijaa, leijaa, leijaa...Ja pam! Suoraan kasvoihin! Voi vittu, kuoliko se muija? "Peli seis!" Voi helvetin helvetti, ei tassa ollut tarkoitus ketaan vahingoittaa. Sita paitsi, pallo olisi todennakoisesti mennyt pitkaksi. Suuntaan samantien verkon toiselle puolelle katsomaan, tuliko tytolle mitaan vammoja.

"Ootsa kunnossa?"
"No joo, ei tassa mitaan. Ihmeellinen syotto, pallo leijaili ihan miten sattuu!"
"Joo, taitaa olla vahan kevyempi pallo. Anteeks kauheesti, ei ollut tarkoitus."
"Mitapa tuosta, on tata sattunut ennenkin..."
Tytto on siis kunnossa ja olen jo suuntaamassa takaisin omalle puolelleni, kunnes sivusta kuuluu huuto: "Sinako se pamautit tyttoystavaani pallolla?"

Jaahas, taitaa olla turpasaunan paikka savolaisjuntilla. Tilanteen nahnyt poikaystava lahestyy uhkaavasti, mutta onneksi poikaystavan huumori ei lopu kesken. Saan selkaantaputukset ja kehoitukset olla murehtimatta, joten peli voi jatkua. Arvatkaapa vaan, syotinko seuraavan alakautta!

Hakkaamme lentopalloa aikamme ilman lisavahinkoja. Jossain vaiheessa paatamme jatkaa matkaa. Baareja riittaa matkalla, joten olutta kuluu ja lappa lentaa. Tubeilun loppuvaiheessa teen muutaman havainnon: Olemme Crisin kanssa ainoat, jotka alkuperaisesta porukasta ovat viela jaljella. Mihinka helvettiin muut havisivat? Cris on yhta ymmallaan kuin minakin. Toisaalta, tata sattuu jatkuvaan, tapaamme heidat kuitenkin viimeistaan illalla. Toisen havainnon teen rahatilanteestani: Voi vittu, rahat ovat havinneet! Siis oikeasti havinneet, muovipussissa oli rahaa kuuden euron edesta, mutta pussi on ilmeisesti tipahtanut taskustani. Perse! Onneksi Crisilla on sen verran rahaa jaljella, etta paasemme tubeilun loputtua takaisin kaupunkiin. Illalla on tarkoitus tavata koko porukalla yhdessa Vang Viengin lukuisista ravintoloista.

Suuntaan samantien hostelliini, suihku on nyt kova sana! Vasyttaa helvetisti, mutta en todellakaan jaa nukkumaan. Suihkun jalkeen kuivaa kampetta niskaan ja kohti ravintolaa. Sieltahan koko porukka loytyykin. Tilaukset on kuulemma jo tehty, mutta mihinkapa tassa on kiire. Meinaa olla vahan nalka! Tilauksen tehtyani alan kyselemaan, olisiko porukalla halukkuutta pieneen vedonlyontiin. Huomasin nimittain ravintolan nurkassa biljardipoydan. Ehdotan panokseksi sataatuhatta kippia, Laosin valuuttaa, mutta joudun tyytymaan vaivaiseen kahdenkymmentonnin vetoihin. Voitan viimeista matsia lukuunottamatta kaikki. 80 000 ylimaaraista taskussa onkin mukava suunnata kohti baaria.

Baarissa onkin sama vanha kaava. Saamme oman katoksen kahdella riippumatolla, joten olut kouraan ja makoilemaan. Kaymme lapi paivan tapahtumat ja ihmettelemme toisillemme, missa vaiheessa porukka lahti eri teille. Kukaan ei muista.

Baariin lappaa lisaa vakea tasaisena virtana, myos Daz ilmaantuu paikalle. Moikkaan hemmoa, mutta saan vain mulkaisun takaisin. No mikas vittu sen ongelma on? Homo! Jaahas, taitaapa olla ryppyja rakkaudessa, silla Dazin ruotsalainen tyttoystava kavelee parin metrin paassa, mutta pariskunta ei ole todellakaan kasi kadessa. Ruotsin pimu huomaa minut ja suuntaa luokseni. Yllattava kaanne huipentuu, kun pimu ottaa kadestani kiinni ja antaa kasisuudelman. "Mulla on tanaan synttarit", ilmoittaa pimu. "Eikos mun sitten kuuluisi tehda tuo?", heitan takaisin. Ruotsalainen valayttaakin vitivalkoisen hymyn ja tarjoaa kattaan, joka saakin suudelman allekirjoittaneelta. Ruotsalaisen lirkuttelu jatkuu tapahtuneen jalkeenkin. On kuulemma ollut tosi hyvat synttarit ja sita rataa.

Jos Daz oli ennestaankin pahalla paalla, ei se todellakaan heittanyt riemuvoltteja katsellaan vieresta, kun ruotsalaispimu selvastikin flirttaili minulle. Muijasta on paastava eroon, ennenkuin joudun tahtomattani osallistumaan Suomi-Englanti turpaanvetokilpailuun. Supliikkimiehena puhunkin muijan pyorryksiin, jonka jalkeen tama omituinen pariskunta lahtee menemaan. Gareth, walesin kovin nauraja, on seurannut tilannetta aitiopaikalta ja tietenkin nauraa maha kippurassa. "Hyvin hoidettu, hahahaa!" Kiitti vaan.

Valomerkki, perkele! Ei vasyta yhtaan, joten on vain vaihdettava baaria. Sellainen loytyykin, tosin olemme paikan ainoat asiakkaat. No mikas tassa, hyvaa seuraa ja oluttakin on, joten ei voi valittaa. Saamme ilmaiset paukut laosilaista vodkaa. Hirvittavaa tavaraa, meinaan oksentaa valittomasti! Onneksi hissipoika ei nouse tarpeeksi ylos, olisi nimittain ollut hieman noloa oksentaa baaritiskille.

Yht'akkia Garethin vaimo, Lun, kajauttaa kuuluvalla aanella: "Mulla on nyt synttarit, kello on yli kahdentoista!" Ovatko kaikki naiset syntyneet samana paivana? En ehdi pohtia dilemmaa kovin pitkaan, kun Lun ilmoittaa vaatimuksensa: "Ja nyt, Jani, mina haluan kunnon pusun!"

En ehdi edes ymmartaa, mita ihmetta Lun sanoi, kun walesin rouva tarraa minuun kiinni ja moiskauttaa litimaran suukon suoraan suulleni. Koko episodi tapahtui mielestani sekunnin sisalla. Gareth on seurannut tapahtumien kulkua vieresta, ja - yllatys yllatys - nauraa maha kippurassa. Ihme ukko! Pitaisikohan ottaa akka olalle ja lahtea kohti hostellia? Gareth varmaan toivottaisi hyvat illanjatkot ja antaisi viela kondomeja kaupan paalle. En taida kuitenkaan ehdottaa kyseista jarjestelya.

Muutenkin alkaa vasyttamaan jo aivan liikaa. Laosilainen olut on tehnyt tehtavansa. Savolaisjuntti luovuttaa ajassa 01:10. On siis aika ottaa suunnaksi oma sanky. Olipahan taas paiva, mutta nyt tama riemu saa riittaa. Seuraavana paivana otan suunnaksi Laosin paakaupungin, Vientianen.

Vang Viengin arkea

Avaan silmani aamukymmenen aikaan ja totean huoneeni katossa omituisen vian: Se nimittain pyorii. Pitaisikohan soittaa huonepalveluun? Toisaalta, olotilani tarkempi analyysi osoittaakin katon pyorimisen johtuvan vain massiivisesta krapulasta. Tassa valissa onkin hyva hetki pohtia, mita helvettia eilen on tapahtunut? Ylahuuli on turvoksissa, kroppa aivan paskana ja paa kipeana. Olo on kuin rekan alle jaaneella.

Kauheudet eivat tietenkaan lopu tahan. Taitaapa olla vahan paskatautia ilmassa. Vatsan kouristus ajaa vasyneen savolaisjuntin juoksujalkaa vessaan. Ehdin juuri ja juuri kiskaista housut kinttuihin ja istahtaa suorituspaikalle, kun perseeni suorastaan rajahtaa. Kertalaakista tuli valmista! Onkohan siella enaa edes pakarat tallella, vai irtosivatko ne? Pikainen tarkastelu osoittaa paikkojen olevat edelleenkin tallessa, mutta kuka helvetti on kaynyt tunkemassa yon aikana kasikranaatin perseeseeni?

Vilunvaristyksien saattelemana nousen kohti lampimaa suihkua. Vesipisaroiden pahoinpidellessa herkkaa kroppaani, onkin aika muistella eilisen tapahtumia ja pohtia syita nykyiseen olotilaan. Ai niin, eilen tuli kokeiltua ensimmaista kertaa Vang Viengin kansallisurheilua, tubeilua. Tubeilussa joukko kannisia backpackereita lipuu hiljakseen traktorin sisakumista tehdylla uimarenkaalla jokea alavirtaan erilaisten jokibaarien taydentaessa koko perkeleen miljoota. Kuivin suin hommaa ei todellakaan tehda, silla Beer Lao loytyy toisesta kadesta ja toisesta yleensa ilmaiseksi saatu riisiviskipaukku.

Tubeilun luulisi ensivaikutelmaltaan olevan sangen rentoa ajanvietetta, mutta erilaiset koysi- ja hyppytornit ovat ajaneet savolaisjuntin kropan lahes lunastuskuntoon. Kerran matkahdin jokeen viidesta metrista selalleni, kerran naamalleni. Ylahuulikin aukesi jossain vaiheessa, jolloin jokibaarin auttavainen henkilokunta antoi laakkeeksi tuhdin vodkapaukun. Ei ihme, etta meinaa olla vahan hella olo!

Kampean itseni suihkusta ja puen paalleni. Aamiaista on saatava, joten joudun raahautumaan ulkomaailmaan ihmisten ilmoille. Ei muuta kuin omelettia turpaan kahvin kera, jonka jalkeen voikin lahtea takaisin nukkumaan, vaikkapa koko paivaksi. Tanaan ei oteta tippaakaan alkoholia, se on varma! Kavellessani takaisin kohti hostelliani kuulen jonkun huutavan nimeani. Katsos, Dazz se siella. Dazin tapasin eilisen tubeilun lisaksi myos pari kuukautta aiemmin Koh Phan-Nganilla Thaimaassa. Kuunnellaanpas mita miehella on asiaa:

"Jani, eikohan lahdeta tubeilemaan!"
"No ei saatana menna! Aivan jarkyttava darra ja huulikin on paskana!"
"No hei, ala tulla! Onko taalla mitaan muutakaan tekemista? Meinaatko muka menna johonkin kahvilaan koko paivaksi Frendeja tuijottamaan? Lahde mukaan, meita on jo kuusi muutakin tulossa. Voisin esitella sut parille tytolle..."

Dazin puheissa oli kieltamatta jarkea. Jostain syysta koko Vang Viengin keskusta on taynna erilaisia makoilubaareja, jotka toistavat loputtomia uusintoja Frendeista. Olen varmaan taysin jarjiltani, mutta suostun lopulta Dazin tarjoukseen. Mutta oikeassahan se oli, ei taalla oikein muuta tekemista ole. Olin paria paivana aikaisemmin kaynyt koko paivan kalliokiipeilykurssilla, mutta tanaan siihen suoritukseen ei olisi minkaanlaista mahdollisuutta. "Tavataan viiden minuutin paasta..."

Puoli tuntia keskustelun paattymisesta loydan itseni jalleen kerran jattimaisen uimarenkaan paalta. Oikeasta kadestani loydan asiaankuuluvan nestemaisen hyodykkeen, eika krapulakaan vaivaa enaa ollenkaan. Virkistava joki-ilma ja kylma olut ovat tappaneet krapulan talla kertaa. Olen joutunut brittien piirittamaksi, silla olen koko seurue koostuu allekirjoittanutta lukuunottamatta briteista. Porukan kannisin osapuoli on jo tassa vaiheessa paivaa Charlie, sangen leppoisa, mutta viinaanmeneva kaveri. Ponakka vartalo ja tumma olemus kielivat jostain helvetin mafiataustasta, mutta eipa tassa jaksa turhia jannittaa.

Pysahdymme ensimmaiseen jokibaariin. Eteen tuodaan tietenkin ilmaiset viskipaukut, jotka skoolaamme alas ongelmitta. Ilmassa on ilmeisesti suuren urheilujuhlan tuntua, silla porukan nuorin jasen, Lucas, on saanut eilen seksia. En ole koskaan ymmartanyt seksijutuilla kehuskelemista, mutta siinapahan seuraan hiukan vaivaantuneena, kun koko porukka onnittelee Lucasia kuin jonkin jalkapallo-ottelun ratkaissutta maalintekijaa.

Charliekin haluaa ilmeisesti oman osansa kunniasta, joten saamme kuulla hanen tarinanssa ruotsalaisen bikinipimun kanssa. Viikkoa aiemmin oli kuulemma vietettya 11-tuntista seksiturnajaista uskomattoman kauniin ruotsalaisnymfon kanssa. Tassa vaiheessa on pakko puuttua peliin: "Paskapuhetta, kukaan ei jaksa 11 tuntia putkeen. Jotain rajaa, saako pyytaa?" En onneksi ollut ainoa, joka ei tarinaa uskonut.

Yht'akkia Charlie on joutunut altavastaajan rooliin, silla nyt koko poytaseurue saa kuulla ei-niin-uskottavan kuvauksen illan tapahtumista. Charlie oli kuulemma paassyt tekemaan koko yon aivan mita halusi ja sita rataa. Charlien nousuhumalainen olotila ja taustalla pauhaava kova-aaninen musiikki tekevat Charlielle katalan ansan. Mies ei nimittain huomaa biisin vaihtumista, vaan parin sekunnin hiljainen hetki tayttyy Charlien kovalla ilmoituksella: "JA MINA PANIN SITA PERSEESEEN!"

Ilmoitus kajahtaa niin kovasti, etta se kuuluu varmaan Vietnamiin asti. Puheensorina katkeaa kuin napista painamalla. Koko baarin asiakaskunta kaantyy katsomaan meihin, etenkin Charlie saa osansa paheksuvien katseiden sarjatulesta. Charlie tajuaa tilanteen itsekin ja nolostuu samantien. Itseani rupeaa naurattamaan niin perkeleesti, etta ehdin viime hetkella laittaa kaden suuni eteen estaakseni oluen purskahtelun pitkin poytaa. Pokan pitaminen on talla kertaa niin kovaa tyota, etten meinaa huomata, kuinka Charlie ottaa vastaan jonkun neitokaisen tulikivenkatkuista saarnaa: "Siis minka ihmeen takia te miehet kehuskelette aina noilla seksijutuilla papapapapappapapapapaa......!!!!!!"

En kesta enempaa, nyt on mentava nauramaan jonnekin katseiden ulottumattomiin. "Sori, mun pitaa menna vessaan", mumisen ja lahden baarin taakse piiloon. Dazkin tulee. Vessa oli molemmille pelkka tekosyy, silla juoksemme piiloon nauramaan kyyneleet silmissa kuin jotkin helvetin pikkukakarat. "Se oli sille ihan oikein", Dazz kommentoi. "Charlie on ihan mukava tyyppi, mutta ei sen juttuja kannata aina ottaa tosissaan." "Joo-o, on tullu huomattua. Jatketaanko seuraavaan baariin?" ehdotan naurukohtauksen tauottua. Ehdotukseni hyvaksytaan myohemmin yksimielisesti, joten kumirengas alle ja alavirtaa kohden.

Lopputubeilu noudattaa melkolailla samaa kaavaa kuin eilinenkin. Tosin silla erotuksella, etta talla kertaa en lahde kokeilemaan jokaista hyppytornia. Hulluhan mina olen, mutta en nyt sentaan taysi idiootti. Baaria vaihtuu, olutta kuluu ja porukka alkaa humaltumaan oikein kunnolla. Charlien puheesta ei meinaa saada mitaan selvaa: "Jani.....oot....eka...suommmallainnen..keta...oon...tavannu......Hyva...tyyppppi! Annakko.....vahan....kaljaa....?" Tyypillista humalaisen puhetta.

Saavumme viimeinkin joen varrella olevaan kohtaan, josta saamme kyydin takaisin kaupunkiin. Palautamme tubit ja sovimme tapaavamme myohemmin Smile Baarissa. Se sopiikin minulle erityisen hyvin, silla aiemmin paivalla tapaamani viehattava kanadalaiskaksikko on suuntaamassa samaan baariin.

Ilta on jo pitkalla, joten akkia kuivaa vaatetta paalle ja radalle. Suuntaan tietenkin kylan suosituimpaan chill-out baariin. Porukkaa alkaa olla paikalla mukavasti, mutta loydanko tuttuja tasta joukosta? Kyllapa nakojaan, silla aiemmin tapaamani viehattava kanadalainen nayttaisi olevan olevan siskonsa kanssa liikenteessa, sinne siis! On vain yksi ongelma: Joukko kanadan-ranskalaisia urpoja piirittaa tyttokaksikkoa. Kayn moikkaamassa tyttoja, mutta sen enempaa en jaksa tahan kilpakosintaan ryhtya. Naiset tappelee minusta, en mina niista. Nimimerkilla Sinkku 25-wee.

Katselen hieman ymparilleni ja loydan parempaa seuraa. Kalliokiipeilyporukka nayttaisi olevan kasassa, joten joukkoon iloiseen vaan. Naisia ei tassa joukossa ole, mika on ainoastaan hyva juttu. Paasen keskittymaan olennaiseen, eli jauhamaan paskaa ja juomaan olutta. Muutamasta britista, yhdesta hollantilaisesta ja savolaisjuntista koostuvaa kiipeilyjoukkoa taydentaa paikallinen kiipeilyoppaamme, Adam. Adamilla ei ole kuulemma huomenna toita, joten nyt voi vaihtaa vapaalle. Olutta kuluu ja riisiviinapaukkua tulee joka suunnasta.

Kymmenen minuutin paasta tapahtuu kummia: Adam on aivan hirvittavassa jurrissa! Silmat seisovat ja puhe sammaltaa, vaikka hetkea aiemmin mies oli taysin selva. Vaikka Adam onkin pateva kalliokiipeilija, viinanjuonnissa silla on viela paljon opittavaa. Jossain vaiheessa Adam lahtee poytaseurueestamme, varmaankin hakemaan lisaa juotavaa. Minuutin paasta viereisesta pyodasta kuuluu kirkumista. Jotenkin tuntuu silta, etta Adamilla on sormensa pelissa. Mies tuleekin pian takaisin.

"Se kaski mun painua helvettiin", selittaa Adam. "Siis kuka, mita, missa?", ihmettelemme yhteen aaneen. "No toi muija, saatana!" Jaahas, taitaapa olla konfliktia tiedossa. Nyt aiemmin kirkunut ruotsalaispimu tulee luoksemme ja tiedustelee, kuuluuko tama humalainen sika porukkaamme. "Se kaatoi mun paalle olutta, yyyy" pimu parkuu ja poistuu takavasemmalle.

On tilannekatsauksen aika, eli mita helvettia asken tapahtui? Adam kertoo suu vaahdossa keskustelustaan ruotsalaisen tyton kanssa. Adam oli kuulemma halunnut toivottaa hanet tervetulleeksi Laosiin, mutta olikin saanut kaskyn painua helvettiin. Tasta kimpaantuneena Adam oli temperamenttisena luonteena kaatunut olutta tyton paalle. Jotenkin tuntuu, ettei tama jaa tahan.

Ja sehan ei jaa! Viiden minuutin kuluttua sama ruotsalaispimu tulee jonkun kolmimetrisen korston kanssa selvittamaan tilannetta. Olemme jaamassa pahaan valikateen, silla Adamia tilanteen selvittely diplomaattisin keinoin ei tunnu kiinnostavan. Selitan korstolle tilanteen ja levittelen kasiani, silla en ollut nahnyt kohfliktin aiheuttanutta tilannetta ollenkaan. Koko kalliokiipeilyporukka yrittaa rauhoittaa tilannetta, mutta Adam ei valitettavasti auta asiaa. "Tulkoon vaikka kolme tyyppia kimppuun, hakkaan ne kaikki!"

Samassa joudumme hollantilaisen Nickin kanssa pidattelemaan Adamia, silla se meinaa oikeasti hyokata kauheassa humalassaan tuon korston kimppuun. Onneksi Adam on meita paata lyhyempi, silla saamme pidettya miehen aisoissa. Britit ovat samaan aikaan puhuneet supliikkimiehina korston pyorryksiin, joten tilanne raukeaa viimeinkin. Hyva homma, kukaan ei saanut turpaansa.

Uhkaavasti turpasaunan puolelle kaantymassa ollut tilanne ei siis johtanut pahoinpitelyihin. Tassa vaiheessa on pakko vilkaista kelloa. Nayttaa olevan jo yli kahdentoista. Lasken pikaisesti paassani juopotelleeni yli 12 tuntia putkeen, joten eikohan nyt olisi hyva aika lahtea nukkumaan. Kokeneena kettuna en suinkaan vetanyt taydella teholla, vaan osasin saastella alkoholinkulutusta oikealla tavalla. Kuitenkin, eikohan tassa ole tarpeeksi tapahtumia yhdelle paivalle.

Kohti Vang Viengin backpackerhelvettia

Laosilaisen minibussin ahtailla penkeilla karvistelee kymmenen lansimaalaista backpackeria. Luvassa on viisituntinen matka kohti keski-laosilaista kylaa, josta loytyy laosilaista kulttuuria suunnilleen yhta paljon kuin jaakiekkoa Kambodzasta. Nyt ei tutustuta uusiin kulttuureihin, vaan lohoillaan pari paivaa pelkassa turistirysassa. Onneksi keski-ikaisia, hawajipaitaan sonnustauneita juntteja ei katukuvasta pitaisi loytya, vaan koko paikka on lahinna nuorison hurvittelupaikka.

Ennen hedonismiin heittaytymista pitaa kuitenkin matkustaa paikan paalle. Laosilainen organisointikyvyttomyys avautuu kaikessa karmeudessaan. Olimme odottaneet minibussin liikkeellelahtoa ainakin tunnin verran, ennenkuin kuski suvaitsi nousta rattiin. Viimeinkin matkaan! Tai hetkinen, ajamme noin kaksi kilometria, kun pysahdymme huoltoasemalle tankkaamaan. Kyseista toimenpidetta ei tietenkaan voinut suorittaa ajoissa. Katselen mielenkiinnosta bensamittarissa vilisevia lukuja ja totean kuskin tankanneen autoon kokonaiset viisi litraa bensaa. Ei talle touhulle voi kuin nauraa!

Viimenkin paasemme matkustamaan pidemman aikaa. Ikkunasta avautuva maisema on kaikessa kauneudessaan suorastaan valtavaa. Mahtavaa vuoristoa, viidakkoa ja mutkaisia teita. Jos Uudessa-Seelannissa vuoret olisivat viidakon peitossa, nayttaisi koko maa juuri talta.

Maisemien ihailu keskeytyy, silla kuski paattaa pysayttaa auton keskelle ei-mitaan. Kuski hyppaa pois autosta sanomatta mitaan muun porukan jaadessa ihmettelemaan, mitahan helvettia nyt on tekeilla. Kuski kappailee kylmanviileasti parin metrin paahan ja rupeaa kuselle. Silla lailla, mita sita turhia nolostelemaan! Operaation jalkeen kuski kaivaa taskustaan tupakka-askin ja alkaa sauhuttelemaan. Tassa vaiheessa poistumme itsekin autosta venyttelemaan paikkoja.

Omituiset tauot eivat suinkaan lopu tahan. Reilun tunnin ajelun jalkeen tien varressa nayttaisi kavelevan kaksi paikallista sotilasta. Toisella on AK-47 olalla ja toinen kantaa kuollutta kaarmetta olkapaillaan. Kuski ajaa noin viidenkymmenen metrin paahan, pysayttaa auton ja poistuu autosta juttelemaan sotilaiden kanssa. Ei saatana, itse painaisin tassa vaiheessa tallan pohjaan ja suksisin helvettiin tulevalta rikospaikalta. "Pitaisikohan jonkun ottaa kuskin paikka, jotta paastaan pakoon?", heittaa joku matkustajista, tosin huumorilla hyostettyna. No jaa, kattellaan, onko minibussi minuutin paasta taynna luodinreikia. Ei sentaan, silla kuski istahtaa jalleen kerran rattiin ja ajamme pois paikalta ilman suurempia konflikteja.

Jalleen kuluu pari tuntia autossa istuskellen. Paadymme lopulta ensimmaiseen oikeaan taukopaikkaan: Pieneen kylaan, josta saa halutessaan voileipia, sipseja ja muuta naposteltavaa. Nalka vaivaa, joten ostan itselleni kunnon kanavoileivan. Taukopaikalla leikkii iso lauma pikkulapsia, jotka kiinnostuvat samantien hassuista valkoisista turisteista. Lapsilaumasta rohkein lahestyy minua ja tervehtii laosiksi. "Sabai-dii vaan sullekin", tervehdin takaisin. Pikkupoika tuijottaa leipaani, joten paatan antaa pojalle pienen palasen. Sekuntia myohemmin ymmarran tehneeni virheen. Koko taukopaikan junioriosasto on nimittain samassa hetkessa kadet ojossa pyytamassa maistiaisia. Pakko kai sita on antaa koko leipa, itsehan ehdin haukata siita jopa kaksi palaa. Ei muuta kuin uutta hakemaan, talla kertaa syon sen itse.

Episodin jalkeen jatkamme matkaa ja paasemme viimeinkin Vang Viengiin. On aika suorittaa tuttu rutiini, eli rinkka selkaan ja majapaikkaa etsimaan. Loydan sellaisen joen varrelta, maisemat ovat jalleen kerran henkeasalpaavat. Edessani liplattaa pienehko joki, taustalla kohoaa viidakon paallystama vuoristo. Ostan ison oluen, maksan siita reilut viisikymmenta senttia.

Ei perkele, olen paratiisissa!

Yollinen episodi Luang Prabangissa

Tyypillinen tilanne jossain kaukomailla: Pieni ryhma backpackereita kinastelee siita, mihinka hostelliin matka jatkuisi yhdeksantuntisen venematkan paatteeksi. Pitka matkustus on kiristanyt hermoja, hiki valuu noroina pitkin kroppaa ja muutenkin vasyttaa. Yhdelle on aivan sama minne mennaan, toinen haluaa ottaa taksin alle, kolmas haluaa lahtea etenemaan kavellen. Ryhmassa matkustaminen on toisinaan taytta helvettia, pidemmalle reissulle en koskaan lahtisi isolla porukalla.

Belgialaistyton valitukset kaikuvat kuuroille korville, eli emme todellakaan ota taksia alle loytaaksemme kaikille kelpaavan hostellin. "Mut kun mun rinkka painaa ja vasyttaa ja..." "Elama on toisinaan rankkaa, lahdetaan nyt menemaan!" Kavelemme noin kymmenen metria ja loydamme sopivan hostellin. Australian pariskunta jakaa yhden huoneen, Nicole ja belgialaistytto toisen. Itse haluan luksusta, joten otan oman huoneen. Kaksi euroa yo, ei paha.

Ilta alkaa hamartya ja nalkakin vaivaa, joten helvetin kyytia suihkuun ja sitten syomaan. Koko porukka on kasassa yllattavan nopeasti, tosin belgian tyttoa joudumme odottamaan vartin verran. Jalleen kerran huomaamme olevamme keskelle pahinta dilemmaa, mita maa paallaan kantaa: Yksi haluaa syoda intialaista, toinen aasialaista ja joku lansimaalaista ruokaa. Savolaisjuntille kelpaisi mummon lihapullat ja perunamuusi, mutta en vaivaudu esittamaan toivettani aaneen. Lopulta paadymme jonkinlaiseen kompromissiin ja kaikki saavat vatsansa tayteen. Kokonaisuus taydennetaan tietenkin oluella, joten tunnelma alkaa vapautua sopivasti.

Tunnelma vapautuu itseasiassa vahan liiankin hyvin, silla ravintolan valomerkki tulee taytena yllatyksena. Ei kai kello voi viilettaa jo pikkutunneilla? Mita helvettia, sehan on vasta kymmenen! Eikun niin, nyt ei ollakaan iisalmelaisessa karaokebaarissa, joten samat aukioloajat eivat valttamatta pade taalla. Itse asiassa koko kyla taitaa menna kiinni kymmenelta. No voi helvetti, ei kai tassa muu auta kuin menna nukkumaan.

Australian pariskunnan maskuliinisempi osapuoli, Darryl, heittaa loistavan idean jatkoista. Ostamme lahikaupasta olutta ja lahdemme juopottelemaan kadulle. Vastalauseita ei kuulu, joten kohta istumme jo kiinni menneen ravintolan terassilla oluet hikisissa katosissamme. Valoja ei tietenkaan ole ja puhe hoidetaan kuiskaamalla. Darryl on sangen hurjanoloinen tyyppi: Kalju kaveri, jonka paalakea koristaa ehdottomasti rajuin tatuointi, mita olen elaissani nahnyt. Mustavalkoisissa maastohousuissaan Darryl nayttaakin lahinna uusnatsilta. Vaikka tyyppi on minua lyhyempi ja kevyempikin, ei minulle silti tulisi ensimmaisena mieleen ruveta vittuilemaan sille.

"Hei, ei meilla ole pullonavaajaa! Milla me saadaan pullot auki?" kyselee joku porukastamme. "Onko kenellakaan sytkaria?" tiedustelen. Sellainen loytyy, joten paasen korkkaamaan pullot. Raukat eivat osaa avata olutpulloa sytkarin avulla, hah hah! Korkit poksahtelevat kova-aanisesti ja lentavat monen metrin kaaressa, laosilaisessa olutpullossa tuntuu nimittain olevan jarkyttava maara painentta. Tunnen itseni hyodylliseksi. "Meilla Suomessa tama temppu opetetaan kolmannella luokalla..."

Istumme siis sysipimeassa ja tissuttelemme olutta. Jossain vaiheessa porukka alkaa puhumaan huumeista. Tahan aiheeseen savolaisjuntilla ei ole oikein mitaan annettavaa, joten tyydyn tarkkailijan rooliin. Darryl kertoo vetaneensa teini-ikaisena niin pahat tripit, ettei muistanut yhtaan mitaan koko paivasta. Poliisiauton kyydissa oli kuulemma tultu kotiin, mutta karajille ei silla kertaa jouduttu. Darrylin tyttoystava, Tina, taas kertoo olleensa 14-vuotiaasta lahtien sijaiskodeissa, silla perheen isa oli alkoholisti, eika aiti jaksanut huolehtia perheesta kunnolla. Huumeet olivat osa arkea. Belgian tytto kertoo kayttaneensa joskus ruohoa ja kokaiinia. Viehattavaa! Eiko niille viina riita, perkele? Opettelisivat ensin juomaan, saatanan hipit!

Juopottelua ei tanaan jatketa pitkan kaavan mukaan, silla juotavaa ei yksinkertaisesti ole. Valumme omiin huoneisiimme nukkumaan. Aiemmin paivalla tehty yhdeksantuntinen venematka pistaa kylla vasyttamaan oikein kunnolla, joten tuskinpa nukkumatin kanssa tulee kovin kummoisia taisteluja. Heittaydyn pitkalleni sangylleni ja olen vaipumassa samantien uneen, kun hyppaan kertaiskusta noin metrin verran ilmaan. Saatanan saatana!! Herranjumala etta saikahdin, oveen nimittain koputetaan jalleen. Ei helvetin helvetti, kuka siella talla kertaa koputtelee?

Arvasitte oikein, Belgian pimuhan se siella! "Sori...mutku....ma en voi nukkua mun huoneessa, voinko ma tulla sun viereen nukkumaan..?" No ei perkele, mikahan on talla kertaa ongelmana? Belgian pimu selittaa, etta Nicolelta, jonka kanssa he jakavat huoneen, on havinnyt sata dollaria. "Nicole syyttaa mua, se tappaa mut kuitenkin..." Huumeissako tuo pimu on? Hullu akka, siis tama belgian tapaus. Nicolelta on todellakin havinnyt sata dollaria, mutta ei se nyt sentaan kirves kadessa heilu pitkin hostellin kaytavia.

Australian pariskuntakin heraa keskustelumme takia. Huoneeni edessa on menossa melkoinen torikokous, kun paikalle tulee Nicolekin. Muistan tassa vaiheessa, etta minulla on pelkat bokserit paallani. No jaa, ihan sama. Nicolea vituttaa selvasti, mutta jotenkin siita huokuu pinnan alla oleva rauhallisuus. Tilannetta selvitellaan hetki, jonka jalkeen Darryl tuhahtaa ja lahtee paataan puditellen takaisin nukkumaan. Helvetin hyva idea, silla ei tama ole meidan ongelma. Toivotan oveni eteen jaaneelle kolmikolle hyvat yot ja suljen oven. Katsotaan sitten aamulla, onko Belgian pimu paloiteltu kilon paloiksi yon aikana.

----

Jalkikirjoitus: Nicolen rahoja ei loytynyt koskaan, mutta veri ei vuotanut sina yona. Valitettavasti.

Huumeita, kobraviinaa ja otokoita: Welcome to Laos!

Miksi helvetissa kannykkani heratys ajaa minut ylos aamuvarhaisella, vaikka olen lomalla? Olin ilmeisesti napannut pari lapiollista unilaakkeita naamaani ennen nukkumaanmenoa, silla olen aivan pihalla. Missa mina olen, mita mina teen taalla? Paivan ohjelma alkaa kuitenkin muistua mieleeni, kiitos tasta jaakylmalle suihkulle. Tarkoituksena on siis edeta Laosin puolelle ja ottaa kaksipaivainen venematka rajalta kohti Luang Prabangia, Laosin toiseksi suurinta kaupunkia. Viisumit sun muut muodollisuudet on hoidettu jo aiemmin, joten perseen puutuminen on paivan ainoa huolenaihe.

Olin edellisena iltana tutustunut muutamaan australialaiseen ja englantilaiseen matkaajaan, joten juttuseuraa on ainakin tiedossa kaksipaivasen venematkan ajaksi. Aamiaisen jalkeen koko konkkaronkkaa tullaan hakemaan pakettiautolla, talla kertaa siirrymme satamaan, missa passit leimataan. Rajamuodollisuudet sujuivat sangen sujuvasti, mutta ilman viisumia rajalle saapuneet joutuvat saatamaan paperihommien kanssa pienen ikuisuuden. Idiootit, olisi tuonkin voinut hoitaa hyvissa ajoin.

Saman venematkan on ottanut allekirjoittaneen lisaksi ainakin viisikymmenta muutakin turistia, joten parinkymmenen metrin joenylitys Thaimaasta Laosin puolelle kestaa. Pienia veneita singahtelee joen molemmin puolin, mutta silti aikaa kuluu tahan matkaan kaikkiaan noin tunnin verran. Mutta mikas tassa, aikaahan minulla on ehkapa enemman kuin tarpeeksi. Lopulta kaikki saadaan turvallisesti Laosin puolelle, eika ketaan kaannyteta takaisin.

Joudumme odottelemaan varsinaista jokilaivaamme hetken verran sataman ravintolassa. Lahikauppakin loytyy vieresta, joten ostan hiukan sipseja ja vetta matkaa varten. Istahdan ravintolan penkille, mutta pitkaan en malta siina pysya, silla viereisen poydan brittien keskustelu herattaa mielenkiintoni: "Siis hyi helvetti, toi on inhottavaa!" Tahyilen hetken aikaa ymparilleni, mutta en ymmarra ollenkaan, mista britit puhuvat. Lopulta tiedustelen keskustelun aihetta. Jaahas, kaupan hyllylla onkin tarjolla laosilaista riisiviinaa. Kyseinen nautintoaine on pakattu hienoon pulloon ja koko komeuden sisaan on jollain ihmeen konstilla onnistuttu tunkemaan kobra. Ei jumalauta, pullo tanne ja heti!

Ostan pullon samantien. Aloitan paikalliseen juomakulttuuriin tutustumisen sangen varhaisessa vaiheessa, silla en ole ehtinyt olla Laosin puolella edes kymmenta minuuttia. Kukaan viisikymmenpaisesta backpacker -porukasta ole ilmeisesti yhta kokeilunhalunen kuin mina, silla hetkessa koko ravinto hiljenee kuin taikaiskusta. Kaikki tuijottavat vuoroin ostamaani pulloa ja minua. "Siis et kai sa meinaa juoda tuota?", utelee brittitytto vapisevalla aanella. "No tietysti, enka kai mina taytta pulloa ala mukanani raahaamaan!" Ravintolassa on niin hiljaista, etta korkin avaamisesta syntyvat narina kuuluu varmaan keittioon asti. Eipa sitten muuta kuin pullo huulille ja maistamaan. Pyorittelen makua hetken suussani ja nielaisen tavaran, yleison pidattaessa henkeaan. Maistuu aika miedolle viskille, mutta kylla tama aitoa tavaraa on, silla joudun hieman irvistamaan. Naurattaa silti: "Hahahaa, welcome to Laos! Haluaako kukaan maistaa?" Eipa ollut vapaaehtoisia. Pelkurit!

Paasemme viimeinkin varsinaiseen jokilaivaan, jossa on tarkoitus viettaa seuraavat kaksi paivaa, valissa pysahdytaan nukkumaan jonnekin pikkukylaan. Luojan kiitos laiva ei ole mikaan vuotava paatti, vaan valttavat vaatimukset tayttava. Kylla tassa pari paivaa jaksaa olla. Penkit eivat tosin ole kovin mukavat, silla puiset penkit ovat kuin suomalaisesta kirkosta. Persetta ei kuitenkaan tarvitse kuluttaa puhki, siita pitaa huolen jokilaivan baari. Matkan aikana kuluukin olutta korikaupalla, riisiviinaa unohtamatta.

Viimeinkin, kuuden tunnin matkanteon paatteeksi saavumme minulle tuntemattomaksi jaaneeseen kylaan, jossa vietamme taman yon. Hostellista ei ole mitaan tietoa, mutta aina sellainen on loytynyt. Australialais-englantilais-belgialais-savolais ryhmamme lahteekin etsimaan majapaikkaa yhdessa. Jostain helvetin syysta saan ryhmanjohtajan nakin, silla joudun valitsemaan hostellin muun porukan odottaessa paatostani. Joku paikallinen kaupustelija heittaa tarjouksen pyotaan: Kaksi euroa huone, hinta sisaltaa bussikuljetuksen hostellille ja takaisin satamaan. Diili! "Onko se hyva paikka?", utelee Ian, brittilainen herrasmies. "Mistapa mina tiedan, en ma ennen ole siella kaynyt. Samahan se on kayda katsomassa..." "No okei, mut me sit hakataan sinut, jos se ei ole hyva paikka," heittaa Ian sillmaniskun kera. "Hahah, antaa tulla vaan!"

Paasemme hostelliin ja totean huoneen hyvaksi. Saan oman huoneen, vaikkakin siina on kaksi sankya. Omituista, mutta mitapa valia tuolla on. Majoitus kelpaa muillekin, joten paasemme kirjautumaan sisaan. Hostellin johtaja antaa avaimen ja nayttaa viela huoneeni suihkutilatkin. Suihku onkin nyt tarpeen, mutta hostellin johtajalla on ilmeisesti muitakin palveluja tarjolla. "Psst, poltatko muuten marihuanaa? Minulla on myytava hyvaa kamaa."

Ei saatana, en ole ehtinyt edes heittaa rinkkaa selasta, kun minulle ollaan jo tarjoamassa huumeita. Vasyttaa perkeleesti ja paitakin on liimautunut hikoilusta ihoon kiinni, joten nyt en jaksa olla kohtelias. "Naytanko ma muka joltain vitun hipilta?", kuuluu savolaisjuntin kysymys vittuuntuneen katseen kera. "Ai, anteeksi, anteeksi, anteeksi...", hokee johtaja ja poistuu kumarrellen huoneestani. Kynnyksella se meinaa lentaa perseelleen. Ymmarsi siis pointtini, nyt suihkuun.

Raikas suihku tuntuu suorastaan taivaalliselta, mutta nyt on toinen ongelma: Juntilla on nalka! Onneksi en ole ainoa, silla koko ryhmani karsii samasta ongelmasta. Lahistolla on kuulemma intialainen ravintola, joten suuntaamme sinne. Matkan aikana belgialaistytto liimaantuu kylkeeni kiinni: "Siis matkustatko sinakin yksin? Mina oon ollu matkalla jo kaksi viikkoa, ajattele!" "No vautsi", ajattelee juntti, jonka reissun kestoa voi laskea kuukausissa. Belgian tytto on ensimmaista kertaa reissamassa omillaan, joten seura taitaa olla juuri hanelle erityisen tarkeaa. Tytto taitaa olla jo tassa vaiheessa iltaa humalassa, mutta mitapa valia tuolla on.

Sangen railakkaan keskustelun kera nautittu illallinen vei jostain syysta voimat. Nukuttaa! Belgialaistytto ja australialaiskaksikko haluavat jatkaa iltaa baarin puolelle, mutta kieltaydyn tarjouksesta. Huomenna on luvassa yhdeksantuntinen paiva jokilaivassa, joten ajatus krapulasta ei paljoa houkuttele.

Paasen viimeinkin pitkalleni ja nukahdan samantien. En ehdi nukkua kovinkaan pitkaan, kun kuulen naapurihuoneesta huutoa. Kirkaisun jalkeen naapurihuoneen ovi paiskataan kiinni. Mita helvettia siella tapahtuu? Vilkaisen kelloa ja totean nukkuneeni tunnin. Kohta huoneeni oveen koputetaan. Olen aivan pihalla. Paikallinen sissiryhmako se siella koputtelee pyssyt olalla? "Jani, ootko sa siella?" Voi vittu mika kysymys tahan aikaan yosta, mutta aani kuulostaa tutulle. Menen bokserit jalassa avaamaan ovea ja totean humalaisen, hysteerisesti tarisevan belgian neidon olevan ovellani. "Jani, mulla on otokoita! Voinko ma tulla nukkumaan sun huoneeseen?"

Tuon taytyy olla maailman huonoin iskulause! "Mulla on otokoita", mita helvettia? "Siis voitko toistaa, olin nukkumassa..." ankytan pollahtaneena. "Mun huone on taynna otokoita, en voi menna sinne! Pelkaan niita!" "Taisit jattaa valon paalle, kun lahdit huoneestasi?", utelen syyta akilliselle otokoiden ilmaantumiselle. Pakko kai se pimu on paastaa sisalle. Harmi vaan, ettei kyseinen neito ole aivan minun tyyppiani. Onneksi huoneessani on kaksi sankya.

Pyydan tyton sisalle ja huomaan viisisenttisen torakan lattiallani. Liiskaan otokan kantapaallani, jonka jalkeen kyseinen otokka nayttaa ennemman Turun Sinapilta kuin elavalta olennolta. "M-m-m-mika se oli?!?" kiljuu hysteerinen belgialainen. "Ei mikaan, pikku otokka vain, koitahan nyt nukkua..."

Seuraavan puolituntisen ajan yritan nukahtaa. Tehtava on varsin ylivoimainen, silla uusi kamppakaverini saa satkyja puolen minuutin valein. Taskulampun kanssa sankyaan tahyileva ja vahan valia kirkuva belgialainen tasta viela puuttuikin! Toisaalta, tekisipa mieli tehda pieni kaytannon pila. Entapa jos heittaisin sen niskaan mukavan pikku torakkaveijarin, hehee? Muija olisi varmaan heti seuraavana paivana paluulennolla kohti Eurooppaa, hahahaa! Herkuttelen ajatuksella hetken, mutta yleisen hyvan nimissa jatan pilan toteuttamatta. Lopulta naikkonen rauhoittuu ja saan unen paasta kiinni.

Savolaisjuntin henkilokohtainen helvetti

Elan helvetissa! Joudun nimittain kuuntelemaan sellaista siirappia, etta oikein heikottaa. Muutaman Bangkokissa vietetyn paivan jalkeen olemme siirtyneen aina pohjois-Thaimaaseen asti, mutta matkakumppanini ajatukset ovat edelleen tiukasti Bangkokissa. Sattui nimittain niin janna juttu, etta Jussi loysi Unelmiensa Naisen. Eras thaipimu kietoi pitkakyntisen pikkusormensa niin tiukasti Jussin ymparille, etteivat miehen jalat tavoita maata ollenkaan. Pitkat tummat hiukset ja ruskeat silmat tekivat tehtavansa, mies on menetetty.

Miten tama sitten liittyy minuun? Monellakin tavalla. Pahinta tassa romanssissa on tietenkin puhelinterrori, jonka uhriksi olen joutunut. Kyyhkylaiset soittelevat toisilleen monta kertaa paivassa, lassyttaen toisilleen tyypillista rakastavaisten dialogia. "I miss you too, baby" toistuu kolmen minuutin valein. Lirkutuksen ollessa pahimmillaan savolaisjuntin tekisi mieli hirttaytya, mutta toistaiseksi olen kestanyt. Tatakin juttua kirjoitan nettikahvilassa siita syysta, etta minut ajettiin pihalle omasta hotellihuoneestani, jotta kyyhkylaiset saisivat puhua rauhassa. Puhelinseksia ne kuitenkin harrastaa, saatanan pervot!

Romanssissa on myos toinen tekija, joka muuttaa koko matkamme luonnetta huomattavasti. Jussi on nimittain paattanyt lahtea takaisin Bangkokiin pimunsa peraan, joten tasta lahtien savolaisjuntti reissaa omillaan. Matkaa on jaljella viela puolitoista kuukautta, saa nahda kuinka kay. Alustava suunnitelma on tavata uudelleen Vietnamissa, mutta tarkempia suunnitelmia ei kannata tehda niin pitkan ajan paahan, silla eivat ne kuitenkaan toteudu. Savolaisjuntti ottaa nyt suunnakseen Laosin, Jussi jatkaa kohti Bangkokia.

Surffauksen seuraukset Balilta

Kavipa sitten niin hassusti, etta Jussi sai surffilaudasta leukaan. Aamusurffaus loppui lyhyeen, kun leuasta loytyi kolmisen senttia levea haava ja vertakin siita tuli. Ei muuta kuin ukko mopon kyytiin ja siita sairaalaan. Paikallinen Tohtori Sykero ompeli Jussi-raukan leukaan kahdeksan tikkia. Balin allokko oli jalleen kerran armoton.

Kuulostaa varmasti valitettavalta? Nyt pitaisi varmaan saalia Jussia, kun sita kerran sattui niin pahasti leukaan. Vastuullisena matkakumppanina minunkin olisi varmaan kantaa korteni kekoon taman valtavan tragedian johdosta, vai kuinka?

Paskanmarjat, toteaa savolaisjuntti! Juntti ei ehdi paapomaan aikuista miesta, silla junttia vituttaa. Tarkemmin ilmaistuna, juntti on perkeleen kateellinen. Eiko sytyta? Luuletteko, etta Jussi kuolee siihen haavaan? Ei muuten kuole. Tallakin hetkella Jussi myhailee tyytyvaisena jossain peilin edessa ja ihailee uutta arpeaan. Olette siis edelleen aivan pihalla? Antakaapa Jani-sedan selittaa hieman toisesta nakokulmasta, miksi Jussin leukaan tuleva arpi on ehka parasta, mita mies voi toivoa.

Kuvitelkaapa Jussi tulevana kesana. Lappeenrannan ilta tummuu ja koko kyla on pakkaantunut jokalauantaisiin lavatansseihin. Baareissahan karjalaiset eivat kay, silla siellapain niita ei ole. Jossain vaiheessa iltaa Jussi, tuo kylan kuuluisin maailmanmatkaaja, ajautuu jutustelemaan kauniimman sukupuolen edustajan kanssa. Takuuvarmasti nainen alkaa ihmettelemaan, mista Jussin leukaan on tullut moinen arpi? Arpi nayttaa taatusti miehekkaalta, mutta naisen on varmistettava, ettei potentiaalisella parittelukumppanilla ole vakivaltaisia taipumuksia.

Mita vastaakaan Jussi? Totuuden tietenkin! "No joo, toi arpi tuli kun mie olin vahan surffaamas Balilla." Tassa vaiheessa naisen arvettomana pysynyt leuka loksahtaa kuvainnollisesti lattiaan, ilme kirkastuu ja silmissa aiemmin ollut epaileva katse vaihtuu kiimaa pursuaviin sahkotyksiin. "Siis ooksie joku surffipoika, wautsi-IIIIKK!!!", hihkuvat Karjalan kesakissat kuorossa. Kenellakaan ei tietenkaan ole mitaan hajua siita, missa tama ihmeellinen "Bali" sijaitsee, mutta joku janna ja eksoottinen paikka se taatusti on.

Homma on selva! Lappeenrannan lyylia lakoaa pinoon kuin heinaa helteella, kun Karjalan Kelly Slater ottaa haluamansa. Surffaamisen ja meriveden kovettamat sormet paasevat pian purjehtimaan itasuomalaisen naaraan iholla. Arpileukaisen extreme-uroksen ainoana tehtava on vain valita kiihkeasta naaraslaumasta se, joka silla hetkella sattuu miellyttamaan eniten silmaa.

Samaan aikaan silealeukainen savolaisjuntti vonkaa naisseuraa iisalmelaisen lahion karaokebaarissa onnistumatta haasteellisessa tehtavassaan. Ei arpia, ei naisia. Elaman reaaliteetit iskeytyvat savaloisjuntin kalloon kuin surffilauta onnekkaan karjalaisen leukaan.

Siina teille saalia, perkele!

Mopo miesta kuljettaa

Mopon vuokraus se vasta onkin jannaa! Kaakkois-Aasiassa ei nimittain autokouluja eika ajokortteja tarvita, silla liikennesaantoja ei yksinkertaisesti ole. Liikennemerkkeja katukuvasta toki loytyy, mutta saantojen sijaan niita pidetaan lahinna ehdotuksina. Jos jostakin pystyy periaatteessa ajamaan, niin kyllahan siita silloin mennaan. Ei valia, vaikka kyse olisi vastaantulevien kaistasta tai muuten vain kielletysta ajosuunnasta.

Jalleen kerran loydan itseni hostellin tiskilta moponvuokrauspuuhissa. Paikkana Indonesia, tarkemmin sanottuna Balin lomasaari ja vuokrattavana menopelina 125-kuutioinen skootteri. Ajokorttiahan minulla kyseisen pelin ajamiseen ei ole, mutta eipa silla ole mitaan valia. Pakolliset muodollisuudet hoidetaan pois alta tyypilliseen aasialaiseen tyyliin:

"Onko sulla ajokorttia tahan?"
"Ei..."
"Ai, no osaatkos sina ajaa?"
"Tietysti!"

"No hyva! Palauta mopo illalla."
Autokoulu oli sit niinku siina.

Avain virtalukkoon ja mopo kayntiin! Enhan mina tavallaan valehdellut, silla aiempaa ajokokemusta on teinivuosien lisaksi myos Malesian, Thaimaan ja Kambodzan teilta, joten kyllahan yksi Indonesia tassa samalla hoituu. Liikenteeseen tulee vain sulautua kuten muutkin paikalliset, eika kotimaasta opittuja kaytantoja tule kayttaa ollenkaan. Valilla tuntuu, etta maalaisjarkikin on parempi unohtaa.

Lahden siis tutustumaan seutuun arviolta tunnin mittaisen mopoiluretken verran. Korotellessani paatielle johtavaa kapeaa katua pitkin, mieleeni juolahtaa yksi pienehko asia, minka olisi voinut selvittaa etukateen: Ajetaankos taalla tien oikealla vai vasemmalla puolella? No jaa, kohtahan se selviaa. Oletaan nyt vaikka alkuun, etta vasemmalla puolella...

Saavun yksisuuntaiselle rantakadulle ja pujahdan liikenteen sekaan. Taksia, henkiloautoa ja mopoa viilettaa niin oikealla kuin vasemmallakin turvavalin ollessa noin kolme senttia. Liikenne vaikuttaisi olevan vasemmanpuoleista, mika on alkanut tuntumaan viime aikoina jopa suomalaista liikennetta loogisemmalta vaihtoehdolta. Liekohan vasenkatisyydellani osuutta asiaan?

Aasialainen liikennekulttuuri on viime viikkojen aikana kaynyt tutuksi, joten hallitsemattomalta kaaokselta nayttavasta sekoilusta loytyy viikkojen tutkimisen jalkeen jopa jotain jarkea. Mopoa liikenneruuhkat eivat hidasta, silla ainahan voi puikkelehtia pysahtyneiden autojen valista. Tata ajotyylia kaytan koko paatien ajan, kunnes saavun jollekin hieman leveammalle tienpatkalle, missa liikennetta on siedettavasti. Paasen viimeinkin nauttimaan vauhdin hurmasta.

Vahan aikaa maisemia ihmeteltyani tiedostan tilanteen: Kartta on taskussa, mutta olen ajanut sen ulkopuolelle jo ajat sitten. Pitaa ilmeisesti muistella, mistapain sita onkaan tulossa. Jossain vaiheessa tehdaan hallittu u-kaannos ja kotimatka voi alkaa. Johan tassa rupeaa perse puutumaan.

Loydan yllattavan helposti samalle kadulle, jossa karsin pienehkosta ruuhkasta. Erona aiempaan kruisailuun kyseisella kadulla on selva: Autoja ja mopoja nayttaisi olevan noin kymmenkertainen maara aiempaan verrattuna. Jono ulottuu niin pitkalle kuin silma kantaa. Hirvea toottaaminen ja pakokaasun karyt tayttavat kadun, ja kaiken lisaksi alkaa satamaan! Alkaa vituttamaan. Kiroilusta tai huutelusta ei ole mitaan hyotya, silla jono ei liiku ollenkaan toivomallani tavalla.

Seisoskelen skootterini paalla aikani ja odottelen ihmetta. Se tapahtuukin, kun edessani oleva paikallinen mopomies paattaa ottaa ohjat omiin kasiinsa. Mies kaantaa skootterinsa kylmanviileasti jalankulkijoiden kapealle kadulle ja paahtaa menemaan. Loistava idea! Santaan samantien peraan ja kohta kaahaamme kahdestaan eteenpain jalankulkijoiden paheksuvien katseiden alla.

Etenemme noin sata metria, kunnes autotiella nayttaisi olevan hieman aiempaa valjempaa. Mopon keula takaisin autotielle ja kahden kaistan valiin pujottelemaan. Pujottelua kestaa aikansa, kunnes paadyn tutulle rantatielle. Sadekin lakkaa sopivasti. Joudun hetken muistelemaan, missa helvetissa se hostelli olikaan, mutta pienen kikkailun jalkeen loydan perille. Painelen samantien litimarkana hostellin tiskille ja palautan menopelini. Balilla ei ole mitaan jarkea ajaa, ei taalla paase etenemaan!

Indonesian ihmemaa

Kone aloittaa laskeutumisen, joten tallaan naamani ikkunaruutuun kiinni. En suinkaan maisemia ihaillakseni, silla motiivinani on tarkastella koneen lentokorkeutta ja tehda sen mukaan henkiinjaamislaskelmia. "Viela ollaan korkealla, jos kone tippuu, kaikki kuolee...vielakin ollaan korkealla, kaikki kuolee...no nyt ollaan jo vahan alempana, kaikki kuolee silti...melko alhaalla, kaikki ei valttamatta kuole...nyt romu maahan ja akkia...no niin, nyt kukaan ei kuole..."

Niinhan siina kay, etta kone laskeutuu jalleen kerran mallikkaasti kiitoradalle, eika kukaan kuole tallakaan kertaa. En kasita, miten ihmeessa minulle on kehittynyt viime vuosina jonkinasteinen lentopelko. Nousut ovat aina yhta helvettia, eivatka laskeutumisetkaan - lennon aikaisista turbulensseista puhumattakaan - ole mitaan nautinnollisia kokemuksia.

Olemme siis laskeutuneet Jakartaan, Indonesiaan. Kyseinen paikka ei ollut missaan vaiheessa matkasuunnitelmassa, mutta tanne olemme Jussin kanssa silti paatyneet. Tiedossa on ilmainen majapaikka kanadalaisen ystavamme Thomasin luona, joka meidat tanne alunperin houkuttelikin. Hostelleissa notkuminen saa jaada toistaiseksi.

Maahantulon yhteydessa tehtavat rutiinit pitaisivat olla jo tassa vaiheessa matkaa varsin tuttuja. Ei muuta kuin rinkka pois matkatavarahihnalta ja passia tarkastuttamaan. Passintarkastukseen ei ole jonoa, joten astelen suoraan miespuolisen virkailijan luokse Jussin mennessa viereiselle tiskille. Tassa vaiheessa virkailijan pitaisi lyoda passiini parit leimat ja toivottaa minut tervetulleeksi Indonesiaan. Virkailija noudattaa kuitenkin hieman toisenlaista kasikirjoitusta:

"Saanko nahda paluulippunne?"

"Paluulento Bangkokiin on kahden viikon paasta, mutta lippu on elektroninen, eli se on minulla sahkopostissa."

Yleensa tuo selitys tepsii. Enhan mina edes valehdellut, kylla se lippu siella bittivirrassa on tallessa.

"Paluulippu pitaa olla, muuten ei paase maahan!"

"Et voi olla tosissasi?"

"Kylla, paluulippu pitaa nayttaa!"

Ei vittu voi olla totta! Aarimmaisen virkaintoinen rajapoliisi ei ilmeisesti halua tehda elamaani helpoksi, vaan vittuilee pain naamaa. Samaan aikaan kuulen, kuinka Jussi lapaisee passintarkastuksen taysin samalla selityksella, minka annoin hetkea aiemmin.

"Siis pitaako mun vittu menn...tai siis, pitaako minun nyt kayda tulostamassa se lippu ja tuoda se naytille?"

"Kylla, muuten ei paase maahan!"

Jumalauta mika urpo! Kolme tunnin lennon paatteeksi, joka lahti aamuviidelta, ei millaan jaksaisi alkaa vaittelemaan mulkuksi osoittautuneen virkailijan kanssa. Virkailija todellakin kaannyttaa minut tiskilta, joten lahden paa raivosta kiehuten etsimaan tulostinta, jotta saisin sen helvetin paperinpalan kasiini.

Seinaan nojoilee joukko jotain virkapukuisia, joten artikuloin pyyntoni sangen vittuuntuneella aanenpainolla. Onneksi pyyntoni aiheuttaa toivotun reaktion ja lopulta paikalle tuodaan joku perkeleen rajavartioston ylipaallikko. Naisella on ilmeisesti enemman valtaa kuin tavallisella rivivirkailijalla, silla menemme tyhjana olevalle passintarkastustiskille, jossa saan passiini tarvittavat leimat. Nainen muistuttaa viela loppuun, etta lentolippu olisi hyva olla ensi kerralla mukana. Saa nahda, tuleeko ensi kertaa.

Kaannyn viela episodin lopuksi kohti ensimmaisena passiani kyylanneen virkailijaa kohti ja kiitan hyvasta palvelusta. Kiitos sisalsi tietenkin pari lapiollista sarkasmia. Virkailija ei vastaa mitaan, mulkaisee vaan pettyneena ja syventyy papereihinsa. Tekisi mieli nayttaa keskisormea, mutta se ei ehka olisi tassa tilanteessa kovin viisasta.

Viimeinkin lentokentan aulaan! Thomas on meita vastassa ja onpa mies hommanut viela tyopaikkansa kuskin mukaan. Hyva homma, tinkiminen taksikuskin kanssa tasta viela puuttuisi.

Verta, aseita ja kauhua Phonm Pehnin kaduilla

The Economist -aikakausilehti rankkasi vuonna 2007 maailman kymmenen vaarallisinta kaupunkia. Teheranin, Bagdadin, Mogadishun ynna muiden viehattavien kesakaupunkien jalkeen Kambodzan paakaupunki Phonm Pehn sjoittui kunniakaalle sijalle 8. Sisallissodan loppumisesta on aikaa vain vuosikymmen, eika viime vuodet ole olleet rauhallisimmasta paasta. Aseiden helppo saatavuus ja koyhyys ovat vieneet Kambodzaa kohti anarkiaa, mutta viime vuosina parannusta on tapahtunut.

Mita tekeekaan savolaisjuntti tassa pahuuden pesakkeessa, missa ihmishenki ei ole kuuleman mukaan minkaan arvoinen? Savolaisjuntti seisoskelee itsekseen iltapimean aikaan kadunkulmauksessa ja miettii syntyja syvia: "Missahan helvetissa mina oon?" Hetkea aiemmin olin lahtenyt pienelle iltakavelylle, mutta nyt harmittomasta reippailusta meinaa tulla taysi henkiinjaamistaistelu. Ryostetaanko minut, uhataanko aseella, vai tuleeko jopa luodista? Olikohan sittenkaan kovin hyva idea lahtea pikku kavelylle...?

En ole kuitenkaan taysin eksyksissa. Tiedan suurinpiirtein, missa suunnassa hotelli sijaitsee. Suunnistamisen tekee ongelmalliseksi pieni seikka, jota en ottanut huomioon: Kaikkia katuja ei ole valaistu. Pimealla kadulla kavely yksin saattaa olla hieman epaterveellista tassa maassa, joten valaistu kiertotie pitaisi jostain loytaa. Kartta on taskussa, mutta eipa sita huvita pahemmin tutkia. Sama kuin ripustaisi kyltin kaulaansa. "Eksyksissa, valmiina ryostettavaksi!" Helvetin helvetti!

Kavelen valaistua katua eteenpain ja yritan nayttaa taysin huolettomalta. "Siis kyllahan mina tiedan, missa olen. No worries!" Pitka askellus antaa varmasti tallaisen vaikutelman, mutta valilla on hidastettava vauhtia, jotta pystyn salaa vilkaisemaan karttaa. Tajuan kavelevani taysin vaaraan suuntaan. Paska, takaisin vaan.

Huomaan olevani oikealla kadulla. Hotellin pitaisi olla noin parinsadan metrin paassa. Osa kadunpatkasta on tietenkin pimeana, mutta paatan silti kokeilla onneani. Onhan minulla matkavakuutus kunnossa, joten rohkeasti vaan kohti pimeytta. Ensin pitaa kuitenkin ylittaa neljakaistainen autotie.

Odottelen valaistun kadunpatkan varrella liikennevalon vaihtumista. Saan vihrean, joten lahden ylittamaan katua. Saikahdan aivan perkeleesti, kun mopolauma ohittaa minut noin kymmenen sentin paasta varpaista ja nenanpaastani. Mopoa tulee ohi edesta ja takaa, mutta parin sekunnin kuluttua loydan itseni keskelta tieta ihmettelemassa, mita vittua asken tapahtui. Mullahan on vihrea valo! Naytan keskisormea horisontissa viilettavalle mopolaumalle ja jatkan matkaa.

(myohempi tarkastelu osoitti, etteivat liikennevalot, -saannoista puhumattakaan, koske kaksipyoraisia.)

Sangen erikoisen kadunylityksen jalkeen paasen viimeinkin sille perkeleen kadunpatkalle, mika pitaisi selvittaa ilman laukaustenvaihtoa. Silmat tottuvat pimeaan melko nopeasti ja sadan metrin paassa nakyykin jo kauppojen ja katujen valot. Ei muuta kuin tossua toiseen eteen, katsotaan kuinka juntin kay.

Noin puolivalissa matkaa se sitten tapahtuu. Rosvosektori, perkele! Edessani oleva paikallinen asukas levittaa katensa, eika meinaa paastaa minua etenemaan. Toisaalta, tarkastellaanpas tata verenhimoista "hyokkaajaa" hiukan tarkemmin: Alle kymmenvutias pikkutytto, jonka hymy ja sotahuuto "HELLLOOUUUU" ei ole mielestani kovinkaan pelottava. Asekin silta puuttuu ja pari maitohammastakin on tainnut jo tipahtaa. Tytto haluaisi minun jaavan leikkimaan, mutta siihen ei ole nyt aikaa. Kaymme kuitenkin lyhyen ja syvallisen keskustelun asuinpaikastani ja vaaleasta ihostani. Jatkan matkaani ja jatan peraani iloisesti vilkuttavan tyttolapsen. Herranjestas kun oli pelottavaa, pitaisikohan ilmoittaa tapahtuneesta ulkoministerioon?

Loppumatka sujuu tylsissa merkeissa. Kukaan ei uhkaa aseella, eika turpaanvetajia nay missaan. Vakisinkin rupean miettimaan aiemmin mainitun The Economist -lehden tutkimusta. Missaan vaiheessa en oikeastaan tuntenut itseani uhatuksi, vain ylivilkas mielikuvitus aiheutti eniten pelonsekaisia tunteita.

Onkohan kyseinen toimittaja koskaan kaynyt pohjanmaalla, Rovaniemella tai oikeastaan missa tahansa suomalaisessa kaupungin omistamassa vuokra-asunnossa lauantai-iltana? Kotoisassa lintukodossamme perinteisiin kuuluu isannan tukeva kanni, jonka aikana perhe potkitaan mustelmille ja ajetaan lumisateeseen. Nakkikioski- ja taksijonoissa turpaanvetely tuntuu olevan enemman saanto kuin poikkeus, taisipa Rovaniemella joku onneton paasta hengestaan nakkikioskijonossa juuri ennen Aasiaan lahtoani. Ja kaikki kyselevat minulta, eiko siella kaukomailla ole hirvean vaarallista. Joo-o...

Kambodzan arkea

Herranen aika, Lonely Planetista oli hyotya! Tuo norttimatkailijoiden Pyha Raamattu, mika otetaan paskallekin mukaan, kertoi kerrankin asiaa! Siam Reapin eraassa guesthousessa tarjottiin nimittain sellaista paivaretkea, mita ei saa jattaa kayttamatta. Ajatus viettaa paiva kambodzalaisessa perheessa toita tehden kuulosti joltain taysin erilaiselta ajanvietteelta, minka muistaa taatusti pitkaan. Idea on nerokas: Parinkymmenen euron maksua vastaan lansimainen matkailija otetaan tavallisen kambodzalaisperheen huostaan. Paivan aikana eletaan taysin tavallista arkea ja tehdaan toita. Reissu toteutetaan joka kerta eri perheeseen, joten tyotehtavat vaihtelevat tarpeen mukaan.

Tassa vaiheessa tyypillinen, kaikkea tyota vieroksuva lansimaalainen alkaa tietenkin naureskelemaan, miksi ihmeessa siita pitaisi maksaa, etta joutuu tekemaan toita. Kotona voi katsoa Salattuja Elamia ja ja rentoutua muutenkin, joten miksi "lomalla" pitaisi nain tehda? Nii-in...

Istun hyvan aamiaisen nauttineena majapaikkani terassilla ja odottelen opastani. Opas saapuu aasialaiseen tapaan parikymmenta minuuttia myohassa, mutta eipa tama yllata ollenkaan. Opas ja kuski lahtevat kyyditsemaan minua kohti laheista kylaa, jossa olisi tarkoitus viettaa koko paiva. Kyydin aikana ehdin tutustua oppaaseeni paremmin. Lee kertoo olleensa matkaoppaana pari vuotta ja olleensa sita ennen munkkiluostarissa opiskelemassa buddhalaisuutta ja englantia. Helppo uskoa, silla Leesta huokuu sellainen valaistunut rauhallisuus ja kohteliaisuus, ilman turhanpaivaista noyristelya. Matka lahikylaan meneekin nopeasti kakkaa jauhaessa.

Saavumme perille, joten on aika kayda lapi paivan ohjelma. Isantaperheen riisipellolla ei ole toita, joten en paase tappavaan auringonpaisteeseen heilumaan sirpin kanssa. Sen sijaan tarkoitus olisi valmistaa talonrakennuksessa kaytettavia palmunlehtiseinia. Kaikki rakennustarvikkeet on otettua suoraan luontoaidilta, tehtava on punoa palmunlehdet tarpeeksi tiukasti toisiinsa kiinni. Mikas siina, helppoa istumatyota varjossa.

Lee nayttaa punomisen alkeet, joten paasemme toihin sangen sukkelaan. Tyotehtava on siina mielessa helppo, etta ringissa istuminen on varsin hyva tapa pasta juttelemaan isantaperheen kanssa. Onneksi Lee on tulkkina, silla khmerin taitoni ovat viela aika pahasti ruosteessa.

Punomisen lomassa Lee kertoo karua kielta kambodzalaisesta arjesta. Naapuritalossa asuva perhe omistaa palmusta kyhatyn talonsa lisaksi vain pienen palan peltoa, josta elanto on revittava. Perheen isanta tekee kuusipaivaista tyoviikkoa ja tienaa noin kolme dollaria paivassa. Hankituilla ansioilla perhee saa syodakseen, mutta lasten koulunkayntia ei voida kustantaa. Kohtalaisen karua kuunneltavaa savolaisjuntille, joka istuu punomisringissa Adidaksen lenkkareissa ja muissa merkkivatteissa, katsoo kelloa Sony Ericssonin kamerakannykasta ja ottaa valilla kuvia digikamerallaan. Vittu etta havetti! Ei voi valttya kulttuurishokilta, kun ymmartaa, ettei tassa maailmassa ihmiset ole todellakaan tasavertaisia. Jeesustelijat voivat tietenkin vaittaa, etta kuka tahansa pystyy ponnistamaan koyhyyksista rikkauksiin. Paskanmarjat! Siina vaiheessa, kun rankka tyonteko tuo pelkastaan ruoan poytaan, eika mitaan muuta jaa kateen, on sangen hankalaa lahtea yliopistoon lukemaan kauppatieteita.

Synkistely jaa kuitenkin unholaan, silla perheen ilmapiiri on sangen positiivinen. Tyon ohessa pidetaan tietenkin taukoja, jonka aikana perheeseen tullutta hassua valkoista miesta ruokitaan mita ihmeellisimmilla paikallisilla herkuilla. Sana on ilmeisesti kiirinyt kylalla, silla naapurit ja muutkin kylalaiset haluavat vuorollaan tulla ihmettelemaan lansimaista vierasta. Ilmeisesti taalla ei kay paljoa savolaisia. Jokainen kylalainen ihmettelee samaa asiaa: Ensiksi kehutaan ulkonakoa - tai nain ainakin Lee minulle tulkkasi -, mutta sitten alkaa ihmettely savolaisjuntin nenasta. "Hyvin se tekee toita, mutta kattokaa nyt herranjestas tuota nenaa!!!" Ihan tallaista huomiota en kaivannut, mutta mitapa tassa valittamaan...

Jossain vaiheessa naapurista tullut tytto tuo minulle kookosmaitoa, mangonviipaleita ja jotain maustetta. Kookosmaidosta en ole koskaan pitanyt, mutta otan silti maistiaiset maidosta ja hymyilen, etten vaan loukkaisia ketaan. Mangoviipaleiden ja minulle epaselvaksi jaaneen mausteen suhdetta en ymmarra, mutta Lee kehoittaa minua dippaamaan mangoa mausteessa. Ahaa, tama on siis jotain sokeria.

Sen ihmeempia ajattelematta otan mangoa ja dippaan sokeria oikein kunnolla. Maistelen makua suussani hetken aikaa, kunnes tunnen paani rajahtavat. Herranjumala mita ruutia!!! Suuta polttaa, vetta tulee silmista ja paa muuttuu tulipunaiseksi kertaiskusta! En edes yrita hymyilla, vaan juon parissa sekunnissa litran verran aiemmin inhoamaani kookosmakua sammuttaakseni rajahtavan maun. Olen jarjestanyt tahtomattani paikallisille kunnon komedianumeron, silla kaikkia tuntuu naurattavan reaktioni. Lopulta saan mongerrettua ensimmaisen lauseentapaisen: "...v-v-vahan...t-t-tulis-ta..." Saan kuulla, etta sokerina pitamani mauste olikin todellisuudessa chilisuolaa. Saatana mita myrkkya, huh huh!

Savua ei tule korvista enaa kovin paljoa, joten voin jatkaa toita. Punominen on alkukangertelun jalkeen huomattavista nopeampaa, silla tiettya rutiinia hommaan alkaa tulla parin tunnin tyoskentelyn jalkeen. Ainoa ongelma on vain jalkojen asento. Paikalliset vetavat aasialaisessa lotusasennossa, mutta minulta tuollainen voimistelusuoritus ei onnistuisi, vaikka jalkoihini pumpattaisiin litran verran puudutusainetta. Selkakin alkaa kipeytya, joten pienet venyttelyt ovat paikallaan.

Kuten koko paivan aikana, taas paikalle saapuu muitakin kylalaisia, joukossa myos sangen viehattava kambodzalaistytto. Pitaisikohan vieda tuliaisena Suomeen, hmm? Jotain siella taas hopotetaan, enka ymmarra sanaakaan. Tulee aika vainoharhainen olo, kun joukko kylalaisia puhuu taukoamatta ja osoittelee vahan valia kohti minua. "Naiset pitavat sinua komeana", Lee tulkkaa. Hehee, kiitoksia vaan! "Mutta nyt ne puhuu sinun nenasta". No olipa yllatys, siitahan koko kyla on puhunut koko paivan, perkele!

Paikalle saapunut viehattava neitokainen tuo minulle lahjan: Jotain makeaa syotavaa, ilmeisesti jotain hedelmaa, minka paalle on siroteltu jotain tomusokeria muistuttavaa ainetta. "Kambodzalaista kakkua, tytto on tehnyt sita sinulle". Ahaa, taas naita tilanteita. Paasen maistamaan jalleen kerran minulle taysin tuntematonta ruokaa, kymmenen paikallisen odottaessa reaktiotani. Aiemmin paivalla nautittu chilisuola on edelleen muistoissani, joten otan varovaisen palan kakusta. Odottelen rajahtavaa reaktiota, mutta kakkuhan on todella hyvaa! Nyt ei tarvitse edes esittaa, silla hymy nousee korviin samantien. Tytto on selvasti ilahtunut reaktiostani. Nalkakin vaivaa, joten lappaan kakkua naamaani melkein kaksin kasin.

"Tuota kakkua kutsutaan muuten Aviomiehen Tappajaksi", heittaa Lee maun ollessa parhaimmillaan. Ruokahaluni katosi kuin vesi viemariin: "Fiif niingu miga?!?" mumisen suun taynna kakkua. No perkele, eipa ollu kivasti tehty! Enhan ma ole kaynyt muijan kanssa edes ensitreffeilla, niin heti ollaan myrkyttamassa viatonta junttia. Leen mukaan kakulla petetyt naiset kostavat vieraissa naisissa kayneelle aviomiehelleen, tomusokerin sijasta katkeroitunut nainen laittaa mausteeksi tappava myrkkya. Viehattavaa! "No voisitko kertoa tuolle muijalle, etta ihan kiltisti ma oon ollu?" "Hah hah, ala huoli, siina ei ole myrkkya." Hyva homma, saan nautiskella kakun loppuun asti.

Kahdeksantuntinen tyopaiva alkaa olla lopuillaan, joten laskemme paivan aikana punottujen seinanpalasten maaran. Kolmekymmentanelja. "Onko se hyvin?" kysyn epavarmana. "Yleensa turistit eivat paase edes puoleen tuosta maarasta, mite olemme tanaan tehneet. Perhekin on todella tyytyvainen." No hyva, minusta on siis ollut jotain hyotya. Heitamme hyvastit perheelle ja lahdemme ajamaan kohti kaupunkia. Kerrankin tuli tehtya jotain hyodyllista ainaisen laiskottelun sijaan. Ajaessamme kohti kaupunkia hamartyvassa illassa tunnen, kuinka paani paalle on sadekeha, joka valaisee koko vahintaan puolet koko Kaakkois-Aasiasta. Kokemusta rikkaanpana on hyva nauttia jaakylma olut hostellin terassilla.

Siirtyminen Thaimaasta Kambodzaan

Jalleen kerran huomaan olevani tayteen lastatussa bussissa, jonka jalkatilat ovat tuskallisen pienet. Bussissa on istuttu jo monta tuntia, emmeka ole paasseet viela lahellekaan Thaimaan ja Kambodzan rajaa. Jussistakaan ei saa juttuseuraa, silla paikallinen bussiyhtio ei jostain syysta halunnut antaa meille vierekkaisia paikkoja. Jalleen kerran iPod korviin ja aikaa tappamaan...

Tylsa bussimatka saa jannitysta, kun ruutuun tupsahtaa yllatyssektori! Bussi pysahtyy keskelle ei-mitaan, joten akkipysahdys alkaa hieman ihmetyttamaan. Syy selviaa piakkoin, silla bussiin astelee kaksi poliisia! Helvetin helvetti, ollaan muuten Jussin kanssa ainoat lansimaalaiset koko bussissa! Jotenkin alkaa vahvasti epailyttamaan, etta poliisilla on asiaa juuri meille.

Korruptoitunut poliisi tasta viela puuttuikin! Toinen poliiseista jaa vartioimaan oviaukkoa ja toinen lahtee etenemaan kohti bussi takaosaa kyylaten jokaisen matkustajan. Valilla poliisi pysahtyy jonkun paikallisen matkustajan kohdalla ja murahtaa jotain thaimaaksi. Mietin tarkaan, onko rinkassani mitaan edes hiukan laittomuuksiin viittavaa, josta poliisi paasisi vaatimaan sakkoja. Ei pitaisi olla, joten antaa tulla tanne vaan!

Eteneva poliisi nayttaa enemman robotilta kuin ihmiselta: Paassa avomallinen kypara, silmilla jarkyttavan isot Ray Banin pilottilasit ja koko komeuden taydentaa hengityssuoja. En siis nae poliisin kasvoja ollenkaan. Yritan katsella ikkunasta avautuvaa maisemaa niin huolettomasti kuin osaan, mutta - yllatys yllatys- poliisi pysahtyy kohdalleni ja sanoo jotain. En ymmarra sanoista hevonvittua, joten joudun pyytamaan poliisilta kehoituksen toistamista. Ahaa, poliisi haluaa siis vilkaista passiani.

Annan passini poliisin tutkittavaksi ja odottelen reaktiota. Poliisi kyylaa passiani kuin saatananpalvoja mustaa raamattua, mutta lopulta poliisi nayttaa passini kantta: "Finland?" Nyokkaan vastaukseksi, jonka jalkeen erotan poliisin kasvoilta hymyntapaisen. Poliisi antaa passini takaisin, nayttaa peukkua ja poistuu bussista. Jaan istumaan penkilleni kuin suolapatsas, jolla on monttu auki ja passi kadessa. Tassako kaikki? Ei saatana, olin valmistautunut pitkalliseen kamojeni tutkimiseen keskella thaimaalaista maantieta ja pahimmassa tapauksessa perusteelliseen, kumihanskalla suoritettavaan persesyyniin! Rahaa se ei vaatinut senttiakaan, onko taalla myos rehellisia poliiseja?

Ohjelmanumeron jalkeen matka jatkuu normaalisti. Vihdoin ja viimein paasemme Kambodzan rajalle, jossa hommaamme viisumit maahan. Noin sadan metrin kavelymatka Thaimaan puolelta Kambodzaan tuntuu kuin olisi tullut toiselle planeetalle. Herranjumala mika kontrasti! Turistinen Thaimaa jaa taakse ja tilalle tulee koyha Kambodza. Slummiasuntoja, kurjuutta, kerjalaisia, tulimme todellakin kehitysmaahan.

Tarkoituksenamme on paasta 160 kilmetrin paassa sijaitsevaan Siam Reapin kaupunkiin. Rajalta pitaisi saada taksikyyti parillakymmenella dollarilla per juntti. Taksi loytyy melko vaivattomasti, joten viimeinen etappi paivan matkanteosta voi alkaa. En ole syonyt mitaan koko paivana, mutta jostain ihmeen syysta ei vasyta kovin paljoa. Taksikuski selittaa suht' hyvalla englannillaan matkan hinnan ja keston. Hinnasta en ala purnaamaan, mutta matkan kesto ihmetyttaa. "Miten niin nelja tuntia? Sinnehan on vain alle 200 kilometria!" "Cambodia, bad road!" selittaa kuski. Ei kai se tie voi olla niin huonossa kunnossa...

Ei jumalauta, kylla se muuten on! "Tie" on sellainen perunapelto, etteivat lehmatkaan varmaan pystyisi kavelemaan silla! Missaan vaiheessa ei voi ajaa viittakymppia kovempaa, silla tie on aivan jarkyttavan polyinen ja kuoppainen. Vahan valia kuski ajaa kuoppaan, jolloin koko autossa istuva kolmikko pamauttaa paansa auton kattoon.

Ilta alkaa hamartymaan, eika tieta ole todellakaan valaistu. Tiesta lahteva polypilvi estaa nakyvyytta kuin suomalainen lumituisku. Valilla tien yli singahtelee varjoja, jotka kuuluvat valilla paikallisille pikkulapsille, valilla lehmille ja muille elukoille. Taitaa olla aika paljon kolareita taallapain...Jossain vaiheessa alan huolestumaan: "Onkohan siella Siam Reapissa edes katuvaloja?" Ajatus kavelemisesta pimeassa kambodzalaisessa kaupungissa kaikki kamat selassa ei kuulosta kovin turvalliselta vaihtoehdolta. Ehtiikohan kulua edes varttia, kun AK-47:n piippu on ohimolla?

Neljan tunnin piinaavan taksimatkan jalkeen saavumme kaupunkiin. Ensivaikutelma ei aivan vastaa pahimpia kuvitelmiani: Viiden tahden loistohotelleja, asfaltoitua tieta ja kaikkea luksusta. Siam Reap on viime vuosien aikana kehittynyt kuulemma valtavasti, kun maailman suurimman uskonnollisen temppelin, yli tuhat vuotta vanhan Angkor Watin, merkitys ymmarrettiin. Turistit kaikkialta maailmasta tulevat pallistelemaan valtavia temppeleja, joissa asui tuhat vuotta sitten jopa miljoona khmerilaista.

Neljatoista tuntia kestaneen matkan jalkeen alkaa jo pikkaisen vasyttamaan. Otamme sangen halvan huoneen hyvasta majatalosta, hintaa huoneella tulee jopa nelja euroa! Meinasin rajahtaa nauramaan, kun kuulin huoneen hinnan! Viimeinkin horisontaalitilaan, nukkumattia ei tarvinnut montaa sekuntia odotella.

Katsaus Pattayan ihmeelliseen yoelamaan

Paskatauti alkaa olla pelkka puistattava merkinta muistojeni sopukoissa, joten paasen viimeinkin tutustumaan tarkemmin Pattayan kulttuuriin. Olin saanut aiemmin kasityksen, jonka mukaan tahan mielenkiintoiseen kulttuuriin paasee parhaiten kasiksi, kun tutkimus suoritetaan ilta-aikaan. Sopivan tutkimusfiiliksen saa tietenkin kiskomalla korikaupalla olutta, kuten muutkin lansimaiset kulttuurimatkailijat ovat tehneet jo paivien, jopa viikkojen, ajan.

Vedamme siis pienehkot nousuhumalat hotellihuoneessamme. Tarkkailen taukoamatta perasuoleni reaktiota viimeaikoja huomattavasti suurempaa alkoholimaaraan, mutta onneksi suoleni ei halua heittaa pahalle haisevaa protestia. Ei muuta kuin ykkoset paalle ja liikenteeseen!

Lahdemme etenemaan kohti Pattayan kuuluisaa kavelykatua, siella siellapain on kuuleman mukaan sangen jannia baareja. Hotellimme sijaitsee alle viiden minuutin kavelymatkan paassa tasta kulttureellisesta merkkipaalusta, mutta jo matkan aikana ehdimme kokea sangen epamiellyttavan kohtaamisen paikallisheimoon kuuluvan alajaoston kanssa.

Jossain vaiheessa kavelymatkaamme alan tarkkailemaan ymparistoa hieman tarkemmin: "Hetkinen…Wild Boyz, Dynamite Boyz, Dream Boyz, Love Boyz…" Kaikki ovat baarien nimia. Ymmarramme joutuneemme homobaarien tayttamalle kadulle! Olemme kusessa. Kun madallan katsettani katutasolle, naen reilun kymmenen paikallisen homabaarin sisaanheittajan lauman suorastaan juoksevan meita kohti iloisesti kikatellen. Nyt muuten pelottaa!

Mietin hetken, pitaisiko kaantya ympari ja juosta niin maan perkeleesti. Ymmarran kuitenkin toivottoman tilanteeni: Aiemmin koko viikon riehunut paskatauti on vienyt kaikki voimat, joten pakomahdollisuutta ei ole. Jumalauta, ne jyraa meitin!

Paniikista ei kuitenkaan olisi apua, joten on pakko ryhdistaytya. Ei sotaa talla tavalla kayda. Taman pellon yli mennaan etta heilahtaa! Ja sita rataa…

Homoarmeija tulee lahietaisyydelle, joten taistelu voi alkaa. Yksi tarraa kiinni kateen, toinen yrittaa suudella. Korvissa kajahtelevat naiden verenimijoiden sotahuudot. "You handsome, uuuu, super, come to my place, fabulous…" Riuhtaisin kateni vapaaksi, vaistan suudelmaa hapuilevan homppelin ja pidennan askeltani toivoen, etta homolauma ei lahtisi peraan. Harpon minka kintuistani paasen, kunnes Jussi kehoittaa minua pysahtymaan sadan metrin pikapyrahdyksen jalkeen. "Ei tartte juosta enaa, ne jai jalkeen."

Olipa hyva kehoitus. Huomaan olevani aivan hiessa ja kasien tarisevan. Olisin varmaan harpponut suorilla mereen ilman Jussin kehoitusta ja uinut Vietnamiin asti. Loppumatka sujuukin jo rauhallisemmissa merkeissa.

Paasemme ilman suurempia kommelluksia kavelykadun paahan. Havaitsemme kadun reunustalla sangen mielenkiintoiselta vaikuttavan paikan, joten paatamme menna ensiksi sinne. "Baari" on valtava katos, jonka sisalla on kymmenia pienehkoja baaritiskeja, joissa jokaisessa on vahintaan viisi thai-tyttoa tarjoilemassa. Keskella paikkaa on thai-nyrkkeilykeha, joten valinta illan ensimmaiseksi oluennauttimispaikaksi on sita myoten selva.

Seuraava tapahtuma on varsin ainutkertainen. Baaritytoista koostuva lauma rupeaa sananmukaisesti kirkumaan, kun astelemme katokseen sisalle! Herranjumala mika meininki, luuleeko ne meita joksikin ihmeen David Beckhamiksi? Eipa ole tammoista tapahtunut Suomessa, eika varmaan tapahdukaan...

Seuraava puolituntinen hujahtaa olutta nauttiessa ja paikallista thai-nyrkkeilya ihmetellessa. Thai-nyrkkeilysta ei tassa kehassa ole tietoakaan, silla ottelijat ovat lahinna showpainijoita ja ottelujen lopputulos sovittu etukateen. Lyonnit ovat taysin toista kalibeeria kuin Koh Pha-Nganilla, missa oteltiin tosissaan. Ottelujen jalkeen ottelijat kiertavat yleison joukossa tippia kerjaten. Helvetti mita pelleilya!

Naytelty thai-nyrkkeily ei jaksa kiinnostaa pidemman paalle, joten suoritamme siirtyman kavelykadulle. Katu on taynna humalaisia, kaljamahaisia lansituristeja, jotka ottavat kaiken irti lomastaan. Olutta kuluu ja naisia loytyy molemmista kainaloista. Yleensa kysessa on keski-ikainen, liian viinan ja auringon nauttimisen seurauksena punoittava mies, jolla on kainalossaan puolta nuorempi thai-tytto. Etta jee jee!

Paadymme lopulta yhteen kadun lukuisista baareista. Kyseessa ei ole mikaan irkkupubi, vaan antropologisesti sangen mielenkiintoinen tapaus. Paikasta loytyy tietenkin tanssilava, johon asiakkaat eivat saa menna. Siideri-infernoissaan joraavien lansimaalaisten sijaan tanssilavat on taytetty paikallisilla, noin parikymppisilla tytoilla, jotka keimailevat lavalla bikinit yllaan. Tata soidintanssia seuraavat tyytyvaisina murahtelevat, kuolaavat urokset. Kaiken huippuna tytoilla on rinnassaan numerolappu, joiden avulla paikalla olevat urokset voivat valita mieleistansa yoseuraa.

Seuraan tapahtumia oluttuoppini takaa hetken, jonka jalkeen alan tutkailemaan reaktioitani. Vakisinkin alkaa kuvottamaan. En saatana suostu ymmartamaan, kuka helvetti saa kikseja siita, etta saa naisen maksua vastaan. Mitenkahan se maksu edes tapahtuu? "Moro, yks keskiolut ja sit viiskyt kiloa tuota numeroa 53. Palautan sen sit aamulla, jooko?" Ei hyvaa paivaa!

Taman syvallisemmin en jaksa tutkia Pattayan yoelamaa. Subwayn kautta hotellille. Ei taida olla Pattaya minun juttuni...

Murtunut juntti Pattayan yossa

Ei seiso.
Ei huvita.
Ei kiinnosta.
Kaikki on menetetty.
Jumalaa ei ole. (Tai jos on, niin se on italialainen.)

Maaliskuun viidentena paivana kuluvaa vuotta Pattayan katuja kavelee murtunut mies. Veistoksellinen kroppani on muuttunut epamaaraiseksi laskikasaksi, david hasselhoffmainen rintakarvoitukseni harventunut, kaljuuntuminen alkanut ja penis surkastunut. Millaan ei ole mitaan valia, maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Jokainen sekunti tasta surkeasta elamastani tuntuu ikuisuudelta, eika askellukseni ole koskaan ollut nain painavaa. Hotelliin on viela matkaa.Vaikka perille paastyani loytaisin sangyltani alastoman Jennifer Lopezin, heittaisin akan takuuvarmasti ovesta helvettiin. Nyt ei huvita mikaan.

Hetkea aiemmin tuomari on puhaltanut pelin paattyneeksi tuhansien kilometrien paassa. Suuri ja Mahtava Real Madrid on havinnyt Mestareiden Liigan toisen osaottelun AS Romalle. Real Madridin maineikkaalla stadionilla, Santiago Bernabeulla, ei juhlita. Suurista suurin, kauniista kaunein on kukistunut. Tappion myota haaveet Mestareiden Liigan voitosta voidaan kuopata tana(kin) vuonna. AS Roma jatkaa puolivalieriin.

Ja millaisella paskapelilla tama italialainen kylaseura voittikaan? Jalkapallon irvikuvaa muistuttavalla, taysin kunniattomalla pelitavalla tehtiin jalleen kerran vain se tarvittava, ei yhtaan enempaa. Ei tietoakaan kauniista hyokkayspelista, ainostaan aloitusvihellyksesta lahtien jatkunutta paskat pelihousuissa puolustamista. Vain italialainen seura, jossa jopa joku perkeleen Fransisco Totti on muka hyva pelaaja, voi voittaa talla tavalla. Pari taysin onnenkantamoisella tehtya puskumaalia takasi vastenmielisille italialaisille jatkopaikan.

Jotta tuho olisi taydellinen, muissa ottelupareissa jatkoon paasivat ne joukkueet, joiden putoamista toivoin eniten. Manchester United, kaikkien wannabe -englantilaisten suomijunttien suosikki, jatkaa tietenkin. Lisaksi Madridin verivihollinen, FC Barcelona, kukisti skotlantilaisen pubijoukkueen, jonka nimea kukaan ei enaa muista. Onneksi olen maapallon toisella puolella, Suomessa kaverit vittuilisivat minut puolikuoliaaksi. Tosin matkakumppanini pitaa kylla tasta huolen.

Pattayan yo on julma. Ostan lahimarketista kymmenen litraa mansikkajaateloa, jotta voin sita syodessani itkea itseni uneen. Huominen pelottaa, mutta vaihtoehtoja ei ole. Mestareiden Liigaa pelataan myos ensi vuonna.

Armotonta biletysta Pattayalla?

Rakas paskapaivakirja,

Pysahdyimme pariksi paivaksi Bangkokiin. Siella se alkoi. Lievana vatsakipuna alkanut olotila kiihtyi hallitsemattomaksi paskaralliksi talla Pattaylla, eika loppua nay. En muista, missa valissa olisin muka juonut tynnyrillisen kiehuvaa tervaa, mutta sellaista tavaraa perseesta tulee jatkuvalla syotolla. Perasuoli heittaa vaatimuksensa tavaran ulosannista vihaisesti, jo muutaman minuutin kuluttua vaatimuksesta voi olla liian myohaista.

Perse on rajahtanyt jo montaa kertaa viikon aikana. Vatsassa kouristaa, jonka jalkeen olen juossut paa kolmantena jalkana pontolle, jotta valtava paine perasuolessa hellittaisi. Loysa paska raiskahtelee ponton pohjalle sellaisen aanentoiston saattelemana, etta koko hotellin neljas kerros tietaa varmasti, kenella on ongelmia suoliston kanssa.

Itse suoritus kestaa vajaasta minuutista puoleen tuntiin. Valilla tekisi mieli jaada istumaan pontolle loppupaivaksi pyyhkimaan kylmaa hikea otsalta ja polttavaa tunnetta pakoputkesta. En uskalla tarkistaa, minkalaista tavaraa ponton pohjalle on ilmaantunut. Varmaankin napalmia. Karma rankaisee minua jostain, mutta vaikka kuinka yritan miettia, en keksi mitaan syyta nykyiselle suolistohelvetilleni.

Tasan ei kay onnen lahjat. Jussi pyorii Pattayan yossa thaityttojen piirittamana, mutta itse pyorin vain pontolla ja yritan loytaa asentoa, missa polttava kipu perseessa hellittaisi edes hiukan. Jumalani, miksi minua nain koettelet?

Kolmas paiva Pattayalla, eika vatsatauti ole hellittanyt yhtaan. Mikaan ei pysy sisalla. Voimat ovat menneet. Makaan kaytannossa kellon ympari huoneessani, enka uskalla poistua viitta metria kauemmaksi vessasta. En usko jaksavani enaa kauaa. Loppu on lahella...

Kalliolle kukkulalle, osa II

Edellisen paivan kiipeilyt tuntuvat kropan joka kohdassa. Lihakset ovat hellana, kyljet ja polvet ovat mustelmilla ja paa sekaisin, mutta niihan se on aina. Pahimmassa kunnossa ovat kuitenkin sormet. Tai voiko naita nyt sormiksi enaa kutsua, kasissa kiinni olevat kymmenet nakkia olisi osuvampi kuvaus. Sormet ovat turvonneet ja muuttuneet punaisiksi. Hyvat lahtokohdat yhdeksantuntiselle kalliokiipeilylle.

Joe, ohjaajani, tulee paikalle vartin myohassa. Varmaankin thaimaalainen aikakasitys poikkeaa suomalaisesta tasmallisyydesta, mutta kovastihan Joe pahoittelee myohastymistaan. Bungalowikylalta on kymmenen minuutin kavelymatka kalliolle, jossa tanaan kiipeilemme. Matka meneekin rattoisasti rupatellessa niita naita. Joe kertoo, mita aikoo minulle tanaan opettaa. Tekniikassa on viela hiomista ja liidamistakin pitaisi opetella. Tiedan jo ennakkoon, mita liidaaminen on. Joudun siis itse vetamaan turvakoytta mukanani ja laittamaan koyden kallioon porattuihin hakasiin, jotta en putoaisi. Kuulostaa hurjalta, mutta opetellaan nyt kuitenkin.

Kello on vain hiukan yli yhdeksan, joten kalliolla ei ole liikaa tungosta. Alku kaytetaan kuulemma liidaamisessa tarvittujen asioiden opetteluun. "Minapa naytan nyt, kuinka turvakoysi otetaan pois, kun ollaan ankkurin kohdalla" Joe toteaa jaatavalla rauhallisuudella. Nyokkaan ensin, kunnes rupean tarkemmin pohtimaan, mita ohjaaja juuri sanoi minulle. "Siis mita helvettia? Miksi helvetissa mina ottaisin turvakoyden pois huipulla? Henkihan siina lahtee, jos jalka lipeaa!" Turvakoysi on koko kiipeilyn tarkein asia, silla se pelastaa, jos kiipeilijan ote lipeaa tai voimat kuluvat loppuun. Ei tulisi mieleenkaan ottaa sita pois kesken kiipeilyn! Sama kuin heittaisi laskuvarjon selastaan puolivalissa hyppya!

Joe selittaa rauhallisesti, etta turvakoysi pitaa ottaa pois valiaikaisesti, jotta alhaalla kiipeilyn turvaava ohjaaja pystyy laskemaan huipulle nousseen kiipeilijan alas. Turvakoysi pitaa ottaa pois vyotarolta, pujotettava ankkurista lapi ja solmittava uudelleen. Operaation ajan kiipeilija on ankkurissa kiinni erillisen turvalenkin avulla. Turvakoyden pujottamisen jalkeen alhaalla oleva ohjaaja pystyy pitamaan turvakoytta tiukalla ja laskemaan nain kiipeilijan alas.

Homma muuttui hurjaksi!

Joe nayttaa minulle tarvittavat vaiheet, mita minun tulee tehda huipulle paastyani. Jotta mikaan ei menisi pieleen, toistan vaiheet nelja kertaa, ennenkuin uskallan lahtea kiipeamaan kohti huippua. Ensimmaisena paivana turvakoysi oli viety jo valmiiksi ankkuriin kiinni, mutta talla kertaa lahden siis viemaan sita itse. Putoamisen varalta kiinnitan turvakoyden parin metrin valein porattuihin lenkkeihin, jotten putoa kalliolta aina maaperalle saakka. Otteen lipsahtaessa luvassa on kuitenkin parin metrin pudotus ja melkoinen heiluriliike, jolloin voi sattua vahinkoja. Pahimmassa tapauksessa lyon paani kallioon, huh huh.

Lahden kapuamaan reittia ylospain melko epavarmassa tilassa. Muistan viela tassa vaiheessa ankkurin luona tarvittavat vaiheet, mutta mitenkas muistin kay, kun kiikutaan kymmenen metrin korkeudessa. "No, sen nakee sitten" totean itselleni ja jatkan kapuamista. Kiipeily on sangen vaivatonta ja onnistun kiinnittamaan turvakoyden tarvittuihin lenkkeihin ilman ongelmia. Lihaksisto alkaa lammeta sopivasti, joten paasen huipelle melko pienella vaivalla.

Huipulle paastyani kiinnitan ensiksi itseni ankkuriin kiinni mukaan annetulla turvalenkilla. Tarkistan, etta turvalenkki on taatusti oikein kytketty kiinni ankkuriin, silla sen varassa henkeni on seuraavien minuuttien ajan. Totean kiinnityksen pitavaksi ja rupean muistelemaan tarvittavia toimenpiteita. Ensin otetaan turvakoytta loysemmalle, tehdaan varmistussolmu, ettei turvakoysi putoa maankamaralle. Nyt varsinen show voi alkaa. Tuntuu taysin jarjettomalta ottaa turvakoysi pois lantioni valjaista, mutta nain se opas sanoi. Irrotan turvakoyden solmun, pujotan sen ankkurin lavitse ja solmin koyden lantiooni uudelleen. Tarkistan, etta solmu tulee tarpeeksi tiukalle. Nayttaisi olevan.

Nyt seuraa koko suorituksen jannittavin hetki. Koska turvakoysi on pujotettu ankkurista lapi, voin ottaa minua kannatelleen turvalenkin pois. Turvalenkin poiston jalkeen minun pitaisi olla koydan varassa samalla tavalla, kuin olin koko eilispaivan kiipeilyissa. Turvalenkki koostuu kahdesta lenkista, toinen on vyotarossani kiinni ja toinen on nyt kiinni ankkurissa. Lenkkien valissa on puolen metrin patka vaijeria, joka kestaa kahden tonnin painon.

Jalat ovat varsin tukevasti, joten paatan kallistua hieman eteenpain ja ottaa toisella kadella tukea ankkurista. Toinen kasi jaa vapaaksi, joten otan silla turvalenkin pois. Aukaisen hitaasti ankkurissa kiinniolevan turvalenkin hakasen. Taman jalkeen turvakoyden pitaisi siis olla turvanani.

Mutta mitas helvettia? Pidan vasemmalla kadellani ankkurista kiinni ja oikeassa kadessani ovat seka turvakoysi etta turvalenkki! Kumpikaan ei ole kiinnitettyna ankkuriin, vaan ne ovat kiinni toisissaan. Eikos tama ole aika vaarallista? Olenko mina taalla kymmenen metrin korkeudessa pelkastaan vasemman kaden ja jalkojeni varassa , ilman mitaan varmistusta. Ei vittu, nyt jokin meni vikaan! Yllatyn itsekin, kuinka rauhallisesti laitan turvalenkin takaisin ankkuriin kiinni. Okei, vaara ohi. Sitten onkin aikaa ihmetella, mika helvetti viritelmassani on vialla.

Tuijottelen ihmeissani hetken aikaa tekemaani solmuviritelmaa, mika on aluksi mielestani aivan oikein. Syvempi tarkastelu osoittaa kuitenkin tekemani virheen: Sidoin turvakoyden vaaraan kohtaan! Turvakoysi oli pujotettua ankkurin sijasta turvalenkkiin, joten homma kusi kintuilleen tasta syysta. En siis periaatteessa ollut hengenvaarassa, turvakoysi olisi ollut minussa kiinni putoamisen sattuessa, mutta hieman oudossa paikassa. Ei muuta kuin turvakoysi uudelleen irti, mutta talla kertaa se pujotetaan oikeasta kohdasta! Talla kertaa viritelma toimii niinkuin pitaakin, joten ohjaaja pystyy laskemaan minut alas. Tuntuupa mahtavalta paasta takaisin maankamaralle!

"Sulla meni aika pitkaan tuolla ylhaalla, oliko jotain ongelmia?"
"No jaa, vahan meinasi muisti patkia tuolla ylailmoissa. Ei paniikkia, heh heh..."