The Economist -aikakausilehti rankkasi vuonna 2007 maailman kymmenen vaarallisinta kaupunkia. Teheranin, Bagdadin, Mogadishun ynna muiden viehattavien kesakaupunkien jalkeen Kambodzan paakaupunki Phonm Pehn sjoittui kunniakaalle sijalle 8. Sisallissodan loppumisesta on aikaa vain vuosikymmen, eika viime vuodet ole olleet rauhallisimmasta paasta. Aseiden helppo saatavuus ja koyhyys ovat vieneet Kambodzaa kohti anarkiaa, mutta viime vuosina parannusta on tapahtunut.
Mita tekeekaan savolaisjuntti tassa pahuuden pesakkeessa, missa ihmishenki ei ole kuuleman mukaan minkaan arvoinen? Savolaisjuntti seisoskelee itsekseen iltapimean aikaan kadunkulmauksessa ja miettii syntyja syvia: "Missahan helvetissa mina oon?" Hetkea aiemmin olin lahtenyt pienelle iltakavelylle, mutta nyt harmittomasta reippailusta meinaa tulla taysi henkiinjaamistaistelu. Ryostetaanko minut, uhataanko aseella, vai tuleeko jopa luodista? Olikohan sittenkaan kovin hyva idea lahtea pikku kavelylle...?
En ole kuitenkaan taysin eksyksissa. Tiedan suurinpiirtein, missa suunnassa hotelli sijaitsee. Suunnistamisen tekee ongelmalliseksi pieni seikka, jota en ottanut huomioon: Kaikkia katuja ei ole valaistu. Pimealla kadulla kavely yksin saattaa olla hieman epaterveellista tassa maassa, joten valaistu kiertotie pitaisi jostain loytaa. Kartta on taskussa, mutta eipa sita huvita pahemmin tutkia. Sama kuin ripustaisi kyltin kaulaansa. "Eksyksissa, valmiina ryostettavaksi!" Helvetin helvetti!
Kavelen valaistua katua eteenpain ja yritan nayttaa taysin huolettomalta. "Siis kyllahan mina tiedan, missa olen. No worries!" Pitka askellus antaa varmasti tallaisen vaikutelman, mutta valilla on hidastettava vauhtia, jotta pystyn salaa vilkaisemaan karttaa. Tajuan kavelevani taysin vaaraan suuntaan. Paska, takaisin vaan.
Huomaan olevani oikealla kadulla. Hotellin pitaisi olla noin parinsadan metrin paassa. Osa kadunpatkasta on tietenkin pimeana, mutta paatan silti kokeilla onneani. Onhan minulla matkavakuutus kunnossa, joten rohkeasti vaan kohti pimeytta. Ensin pitaa kuitenkin ylittaa neljakaistainen autotie.
Odottelen valaistun kadunpatkan varrella liikennevalon vaihtumista. Saan vihrean, joten lahden ylittamaan katua. Saikahdan aivan perkeleesti, kun mopolauma ohittaa minut noin kymmenen sentin paasta varpaista ja nenanpaastani. Mopoa tulee ohi edesta ja takaa, mutta parin sekunnin kuluttua loydan itseni keskelta tieta ihmettelemassa, mita vittua asken tapahtui. Mullahan on vihrea valo! Naytan keskisormea horisontissa viilettavalle mopolaumalle ja jatkan matkaa.
(myohempi tarkastelu osoitti, etteivat liikennevalot, -saannoista puhumattakaan, koske kaksipyoraisia.)
Sangen erikoisen kadunylityksen jalkeen paasen viimeinkin sille perkeleen kadunpatkalle, mika pitaisi selvittaa ilman laukaustenvaihtoa. Silmat tottuvat pimeaan melko nopeasti ja sadan metrin paassa nakyykin jo kauppojen ja katujen valot. Ei muuta kuin tossua toiseen eteen, katsotaan kuinka juntin kay.
Noin puolivalissa matkaa se sitten tapahtuu. Rosvosektori, perkele! Edessani oleva paikallinen asukas levittaa katensa, eika meinaa paastaa minua etenemaan. Toisaalta, tarkastellaanpas tata verenhimoista "hyokkaajaa" hiukan tarkemmin: Alle kymmenvutias pikkutytto, jonka hymy ja sotahuuto "HELLLOOUUUU" ei ole mielestani kovinkaan pelottava. Asekin silta puuttuu ja pari maitohammastakin on tainnut jo tipahtaa. Tytto haluaisi minun jaavan leikkimaan, mutta siihen ei ole nyt aikaa. Kaymme kuitenkin lyhyen ja syvallisen keskustelun asuinpaikastani ja vaaleasta ihostani. Jatkan matkaani ja jatan peraani iloisesti vilkuttavan tyttolapsen. Herranjestas kun oli pelottavaa, pitaisikohan ilmoittaa tapahtuneesta ulkoministerioon?
Loppumatka sujuu tylsissa merkeissa. Kukaan ei uhkaa aseella, eika turpaanvetajia nay missaan. Vakisinkin rupean miettimaan aiemmin mainitun The Economist -lehden tutkimusta. Missaan vaiheessa en oikeastaan tuntenut itseani uhatuksi, vain ylivilkas mielikuvitus aiheutti eniten pelonsekaisia tunteita.
Onkohan kyseinen toimittaja koskaan kaynyt pohjanmaalla, Rovaniemella tai oikeastaan missa tahansa suomalaisessa kaupungin omistamassa vuokra-asunnossa lauantai-iltana? Kotoisassa lintukodossamme perinteisiin kuuluu isannan tukeva kanni, jonka aikana perhe potkitaan mustelmille ja ajetaan lumisateeseen. Nakkikioski- ja taksijonoissa turpaanvetely tuntuu olevan enemman saanto kuin poikkeus, taisipa Rovaniemella joku onneton paasta hengestaan nakkikioskijonossa juuri ennen Aasiaan lahtoani. Ja kaikki kyselevat minulta, eiko siella kaukomailla ole hirvean vaarallista. Joo-o...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti