Jalleen kerran huomaan olevani tayteen lastatussa bussissa, jonka jalkatilat ovat tuskallisen pienet. Bussissa on istuttu jo monta tuntia, emmeka ole paasseet viela lahellekaan Thaimaan ja Kambodzan rajaa. Jussistakaan ei saa juttuseuraa, silla paikallinen bussiyhtio ei jostain syysta halunnut antaa meille vierekkaisia paikkoja. Jalleen kerran iPod korviin ja aikaa tappamaan...
Tylsa bussimatka saa jannitysta, kun ruutuun tupsahtaa yllatyssektori! Bussi pysahtyy keskelle ei-mitaan, joten akkipysahdys alkaa hieman ihmetyttamaan. Syy selviaa piakkoin, silla bussiin astelee kaksi poliisia! Helvetin helvetti, ollaan muuten Jussin kanssa ainoat lansimaalaiset koko bussissa! Jotenkin alkaa vahvasti epailyttamaan, etta poliisilla on asiaa juuri meille.
Korruptoitunut poliisi tasta viela puuttuikin! Toinen poliiseista jaa vartioimaan oviaukkoa ja toinen lahtee etenemaan kohti bussi takaosaa kyylaten jokaisen matkustajan. Valilla poliisi pysahtyy jonkun paikallisen matkustajan kohdalla ja murahtaa jotain thaimaaksi. Mietin tarkaan, onko rinkassani mitaan edes hiukan laittomuuksiin viittavaa, josta poliisi paasisi vaatimaan sakkoja. Ei pitaisi olla, joten antaa tulla tanne vaan!
Eteneva poliisi nayttaa enemman robotilta kuin ihmiselta: Paassa avomallinen kypara, silmilla jarkyttavan isot Ray Banin pilottilasit ja koko komeuden taydentaa hengityssuoja. En siis nae poliisin kasvoja ollenkaan. Yritan katsella ikkunasta avautuvaa maisemaa niin huolettomasti kuin osaan, mutta - yllatys yllatys- poliisi pysahtyy kohdalleni ja sanoo jotain. En ymmarra sanoista hevonvittua, joten joudun pyytamaan poliisilta kehoituksen toistamista. Ahaa, poliisi haluaa siis vilkaista passiani.
Annan passini poliisin tutkittavaksi ja odottelen reaktiota. Poliisi kyylaa passiani kuin saatananpalvoja mustaa raamattua, mutta lopulta poliisi nayttaa passini kantta: "Finland?" Nyokkaan vastaukseksi, jonka jalkeen erotan poliisin kasvoilta hymyntapaisen. Poliisi antaa passini takaisin, nayttaa peukkua ja poistuu bussista. Jaan istumaan penkilleni kuin suolapatsas, jolla on monttu auki ja passi kadessa. Tassako kaikki? Ei saatana, olin valmistautunut pitkalliseen kamojeni tutkimiseen keskella thaimaalaista maantieta ja pahimmassa tapauksessa perusteelliseen, kumihanskalla suoritettavaan persesyyniin! Rahaa se ei vaatinut senttiakaan, onko taalla myos rehellisia poliiseja?
Ohjelmanumeron jalkeen matka jatkuu normaalisti. Vihdoin ja viimein paasemme Kambodzan rajalle, jossa hommaamme viisumit maahan. Noin sadan metrin kavelymatka Thaimaan puolelta Kambodzaan tuntuu kuin olisi tullut toiselle planeetalle. Herranjumala mika kontrasti! Turistinen Thaimaa jaa taakse ja tilalle tulee koyha Kambodza. Slummiasuntoja, kurjuutta, kerjalaisia, tulimme todellakin kehitysmaahan.
Tarkoituksenamme on paasta 160 kilmetrin paassa sijaitsevaan Siam Reapin kaupunkiin. Rajalta pitaisi saada taksikyyti parillakymmenella dollarilla per juntti. Taksi loytyy melko vaivattomasti, joten viimeinen etappi paivan matkanteosta voi alkaa. En ole syonyt mitaan koko paivana, mutta jostain ihmeen syysta ei vasyta kovin paljoa. Taksikuski selittaa suht' hyvalla englannillaan matkan hinnan ja keston. Hinnasta en ala purnaamaan, mutta matkan kesto ihmetyttaa. "Miten niin nelja tuntia? Sinnehan on vain alle 200 kilometria!" "Cambodia, bad road!" selittaa kuski. Ei kai se tie voi olla niin huonossa kunnossa...
Ei jumalauta, kylla se muuten on! "Tie" on sellainen perunapelto, etteivat lehmatkaan varmaan pystyisi kavelemaan silla! Missaan vaiheessa ei voi ajaa viittakymppia kovempaa, silla tie on aivan jarkyttavan polyinen ja kuoppainen. Vahan valia kuski ajaa kuoppaan, jolloin koko autossa istuva kolmikko pamauttaa paansa auton kattoon.
Ilta alkaa hamartymaan, eika tieta ole todellakaan valaistu. Tiesta lahteva polypilvi estaa nakyvyytta kuin suomalainen lumituisku. Valilla tien yli singahtelee varjoja, jotka kuuluvat valilla paikallisille pikkulapsille, valilla lehmille ja muille elukoille. Taitaa olla aika paljon kolareita taallapain...Jossain vaiheessa alan huolestumaan: "Onkohan siella Siam Reapissa edes katuvaloja?" Ajatus kavelemisesta pimeassa kambodzalaisessa kaupungissa kaikki kamat selassa ei kuulosta kovin turvalliselta vaihtoehdolta. Ehtiikohan kulua edes varttia, kun AK-47:n piippu on ohimolla?
Neljan tunnin piinaavan taksimatkan jalkeen saavumme kaupunkiin. Ensivaikutelma ei aivan vastaa pahimpia kuvitelmiani: Viiden tahden loistohotelleja, asfaltoitua tieta ja kaikkea luksusta. Siam Reap on viime vuosien aikana kehittynyt kuulemma valtavasti, kun maailman suurimman uskonnollisen temppelin, yli tuhat vuotta vanhan Angkor Watin, merkitys ymmarrettiin. Turistit kaikkialta maailmasta tulevat pallistelemaan valtavia temppeleja, joissa asui tuhat vuotta sitten jopa miljoona khmerilaista.
Neljatoista tuntia kestaneen matkan jalkeen alkaa jo pikkaisen vasyttamaan. Otamme sangen halvan huoneen hyvasta majatalosta, hintaa huoneella tulee jopa nelja euroa! Meinasin rajahtaa nauramaan, kun kuulin huoneen hinnan! Viimeinkin horisontaalitilaan, nukkumattia ei tarvinnut montaa sekuntia odotella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti