keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Indonesian ihmemaa

Kone aloittaa laskeutumisen, joten tallaan naamani ikkunaruutuun kiinni. En suinkaan maisemia ihaillakseni, silla motiivinani on tarkastella koneen lentokorkeutta ja tehda sen mukaan henkiinjaamislaskelmia. "Viela ollaan korkealla, jos kone tippuu, kaikki kuolee...vielakin ollaan korkealla, kaikki kuolee...no nyt ollaan jo vahan alempana, kaikki kuolee silti...melko alhaalla, kaikki ei valttamatta kuole...nyt romu maahan ja akkia...no niin, nyt kukaan ei kuole..."

Niinhan siina kay, etta kone laskeutuu jalleen kerran mallikkaasti kiitoradalle, eika kukaan kuole tallakaan kertaa. En kasita, miten ihmeessa minulle on kehittynyt viime vuosina jonkinasteinen lentopelko. Nousut ovat aina yhta helvettia, eivatka laskeutumisetkaan - lennon aikaisista turbulensseista puhumattakaan - ole mitaan nautinnollisia kokemuksia.

Olemme siis laskeutuneet Jakartaan, Indonesiaan. Kyseinen paikka ei ollut missaan vaiheessa matkasuunnitelmassa, mutta tanne olemme Jussin kanssa silti paatyneet. Tiedossa on ilmainen majapaikka kanadalaisen ystavamme Thomasin luona, joka meidat tanne alunperin houkuttelikin. Hostelleissa notkuminen saa jaada toistaiseksi.

Maahantulon yhteydessa tehtavat rutiinit pitaisivat olla jo tassa vaiheessa matkaa varsin tuttuja. Ei muuta kuin rinkka pois matkatavarahihnalta ja passia tarkastuttamaan. Passintarkastukseen ei ole jonoa, joten astelen suoraan miespuolisen virkailijan luokse Jussin mennessa viereiselle tiskille. Tassa vaiheessa virkailijan pitaisi lyoda passiini parit leimat ja toivottaa minut tervetulleeksi Indonesiaan. Virkailija noudattaa kuitenkin hieman toisenlaista kasikirjoitusta:

"Saanko nahda paluulippunne?"
"Paluulento Bangkokiin on kahden viikon paasta, mutta lippu on elektroninen, eli se on minulla sahkopostissa."
Yleensa tuo selitys tepsii. Enhan mina edes valehdellut, kylla se lippu siella bittivirrassa on tallessa.
"Paluulippu pitaa olla, muuten ei paase maahan!"
"Et voi olla tosissasi?"
"Kylla, paluulippu pitaa nayttaa!"
Ei vittu voi olla totta! Aarimmaisen virkaintoinen rajapoliisi ei ilmeisesti halua tehda elamaani helpoksi, vaan vittuilee pain naamaa. Samaan aikaan kuulen, kuinka Jussi lapaisee passintarkastuksen taysin samalla selityksella, minka annoin hetkea aiemmin.
"Siis pitaako mun vittu menn...tai siis, pitaako minun nyt kayda tulostamassa se lippu ja tuoda se naytille?"
"Kylla, muuten ei paase maahan!"

Jumalauta mika urpo! Kolme tunnin lennon paatteeksi, joka lahti aamuviidelta, ei millaan jaksaisi alkaa vaittelemaan mulkuksi osoittautuneen virkailijan kanssa. Virkailija todellakin kaannyttaa minut tiskilta, joten lahden paa raivosta kiehuten etsimaan tulostinta, jotta saisin sen helvetin paperinpalan kasiini.

Seinaan nojoilee joukko jotain virkapukuisia, joten artikuloin pyyntoni sangen vittuuntuneella aanenpainolla. Onneksi pyyntoni aiheuttaa toivotun reaktion ja lopulta paikalle tuodaan joku perkeleen rajavartioston ylipaallikko. Naisella on ilmeisesti enemman valtaa kuin tavallisella rivivirkailijalla, silla menemme tyhjana olevalle passintarkastustiskille, jossa saan passiini tarvittavat leimat. Nainen muistuttaa viela loppuun, etta lentolippu olisi hyva olla ensi kerralla mukana. Saa nahda, tuleeko ensi kertaa.

Kaannyn viela episodin lopuksi kohti ensimmaisena passiani kyylanneen virkailijaa kohti ja kiitan hyvasta palvelusta. Kiitos sisalsi tietenkin pari lapiollista sarkasmia. Virkailija ei vastaa mitaan, mulkaisee vaan pettyneena ja syventyy papereihinsa. Tekisi mieli nayttaa keskisormea, mutta se ei ehka olisi tassa tilanteessa kovin viisasta.

Viimeinkin lentokentan aulaan! Thomas on meita vastassa ja onpa mies hommanut viela tyopaikkansa kuskin mukaan. Hyva homma, tinkiminen taksikuskin kanssa tasta viela puuttuisi.

Ei kommentteja: