Vaikka olen harraastanut urheilua koko ikani, en ole jostain kumman syysta koskaan ajautunut kamppailulajien pariin. Thaimaan Koh Pha-Nganilla tilanteeseen tulee korjaus, kun paatamme lahtea Annikan kanssa paikalliseen myllykouluun. Luvassa on puolentoista tunnin treenit yksityisopetuksessa, joten hien luulisi tulevan pintaan. Pakko vaan toivoa, etta harjoituksista paastaan takaisin bungalowiin omin voimin...
Saavumme Annikan kanssa thaisalille sovittuun aikaan. Annikalla on thainyrkkeilysta kolmen vuoden kokemus, joten sehan voisi halutessaan vedella minua turpiin mista kulmasta tahansa. Luotan kuitenkin siihen, ettei aloittelevaa junttia laiteta kehaan naiden hemmetin ammattilaisten kanssa. Salin vetaja, Kop, tervehtii iloisesti ja toivottaa meidat tervetulleiksi thainyrkkeilyn ihmeelliseen maailmaan. Turpasaunan valttamiseksi painotan Kopille varmaan nelja kertaa, ettei minulla ole aiempaa kokemusta. Kop tutkailee minua katseellaan paasta varpaisiin ja tokkii pari kertaa vatsaani. "Liikaa laskia?", kysyn varovasti. "Itse asiassa ei ollenkaan huono", vastaa Kop. Itseluottamus kohoaa samantien.
Alkulammittely on varsin mielenkiintoinen: Meidat laitetaan hyppimaan autonrenkaan paalla. Maassa olevan ulkokumin tarkoituksena on opettaa oikeaa liikkumistekniikkaa ja pohkeetkin siina lampenee. Kymmenen minuutin pomppimisen jalkeen pohkeet huutavat Hoosiannaa ja hiki virtaa kuin hanasta valuttamalla, mutta nain aikaisessa vaiheessa en suostu heittamaan pyyhetta kehaan. Minun ja Annikan lisaksi treenaamassa on paikallisia ammatilaisia, joten tunnen itseni hieman ulkopuoliseksi. Alkulammittelyn jalkeen yksi ohjaajista tulee luokseni ja hieroo jalkoihini jotain omituista oljya, joka rupeaa lammittamaan lihaksia samantien. Kunnon taysihoito!
Alkuverryttelyn ja venyttelyn jalkeen paastaan itse asiaan. Annika lahtee myllyttamaan ammattilaisten joukkoon, mutta minut laitetaan hakkaamaan sakkia. Ohjaaja ei osaa muutamaa sanaa lukuunottamatta englantia, joten body language on ahkerassa kaytossa. Erilaisten lyontien ja potkujen tekniikat tuntuvat alkuun melko helpoilta, mutta aina loytyy jotain parannettavaa. Polvi liian suorassa, paino liian takana, lantiota pitaa taivuttaa enemman...Infoahky lahestyy jo viiden minuutin jalkeen! Hankalinta on muistaa, etta potkut pitaisi suorittaa saarella, eika nilkalla. Savolaisjuntti on hieman ymmallaan asiasta, silla melkein 20 vuotta on tullut potkittua jalkapalloa, ja siinahan ei tunnetusti potkita saarella.
Puolen tunnin hiomisen jalkeen tekniikka alkaa olla siedettavassa kunnossa, joten paasen hakkaamaan ohjaajan kasissa heiluvia treenihanskoja. Talla kertaa ohjaajaksi tulee Kop, joten ohjeita tulee myos englanniksi. Ensimmaisten treenien aikana tuskin kukaan oppii kaytannossa mitaan, kun yhdella kertaa tulee niin monta uutta liiketta ja jokaiseen liikkeeseen omat tekniikat. Peruslyonnit sujuvat, mutta erilaiset potkut, kyynerpaaiskut sun muut erikoisuudet eivat millaan meinaa upota paksuun savoilaiskalloon. Kaikista haastavinta on vetaa nopeassa tahdissa eri lyonteja Kopin kometojen mukaan: "Jab, punch, low kick, push, elbow...!!!" Kaskyja satelee siihen tahtiin, etta jossain valissa unohdan kokonaan, mita helvettia se "elbow" tarkoitti. Nopeatempoinen treeni lassahtaa kokoon, kun yritan muistella, mita ihmetta minun kuuluisi tehda. Kop huomaa ihmettelevan ilmeeni ja kohta rajahdamme molemmat nauramaan. "Liikaa uutta asiaa, ei voi muistaa kaikkea!" "Hyvin menee ekoiksi treeneiksi, ala huoli!" Hyva meininki!
Treenausta kestaa melkein kaksi tuntia, mutta onneksi treeni on enemman tekniikkapainotteista, niin paasen salilta takaisin bungalowiini omin voimin. Illalla on luvassa lisaa turpaanvetoa, tosin vain katsojan roolissa. Illalla on otteluilta, jossa saman salin ohjaajat ottelevat muualta saapuvia haastajia vastaan. Pakko antaa respektia jokaiselle, joka kehaan uskaltautuu. Itse hakkaan korkeintaan sakkia, silla se ei lyo takaisin.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
tiistai 19. helmikuuta 2008
Malesiasta Thaimaahan
Pomppaan amuviiden aikaan pystyyn kuin aarimmilleen viritetty vieteri. Ei millaan malttaisi nukkua, kun olo on kuin lapsella jouluaattona. Malesia on taaksejaanytta elamaa. Koh Pha-Nganin bilesaarella on nyt vietetty yksi yo, mutta alkoholia ei nautittu suuremmissa maarin viime yona. Tanaan ei passaa olla krapulassa, silla matkaseurueemme saa kaksi uutta uljasta jasenta. Piristysta kahden junttitravellaajan elamaan tuovat kaksi suomalaistyttoa, Laura ja Annika, jotka reissaavat kanssamme tulevat kaksi viikkoa.
Lauran tutustuin Australiassa, itse asiassa tytto oli ollut siella perati kaksi vuotta. Hullu muija! Nyt on kotimatkan aika, jolloin kelpaa pysahtya vaikkapa Thaimaan aurinkoon. Annikaa en ole tavannut ennen, mutta kyseessa on varmasti hyva tyyppi, nain olin kuullut Lauralta. Luotan arvioon, joten mitaan hataa vaivaantuneista lomaviikoista ei ole.
Pommitan Lauraa tekstiviesteilla useammin kuin teinitytto tv-chattia: ''Joko ootte matkalla, onko bussissa bensaa, missapain ootte nyt, vuotaako lautta?'' Tytot lahtivat matkaan Bangkokista, joten vajaan vuorokauden mittainen matkustus busseilla ja lautoilla on tosiasia. Olin aiemmin saanut Lauralta viestia, etta viimeisen lautan pitaisi olla Koh Phan-Nganin satamassa puoli kuudelta aamulla.
Seuraavat kuusi tuntia noudattavat samaa kaavaa: En millaan malttaisi pysya paikoillani, silla vanhan kaverin nakeminen jannittaa niin hemmetisti. Tosin thaimaalainen logistiikka kusee pahemman kerran! Saan tunnin valein raporttia Lauralta matkan kulusta, valilla joko bussi on myohassa tai lautta ei suostu lahtemaan liikenteeseen ajallaan! Saatana, tekisi mieli uida takaisin mantereelle, ottaa tytot rinkkoineen reppuselkaan ja uida takaisin perille. Paasisivat tytotkin varmaan nopeammin perille talla tavalla.
Iltapaivalla kahden aikaan kaksi rattivasynytta tyttoa harhailee pitkin bungalowikylaa eksynyt katse silmissaan. Tunnistan Lauran heti. Pitaisikohan viela istua parvekkeella bissea siemaillen ja katsella, kun tytot kavelevat edestakaisin painavat rinkat selassaan etsien oikeaa mokkia? En ole niin julma, joten lahden vastaan. Pikaisen esittelu/halailutuokion paatteeksi tytot paasevat viimeinkin lepaamaan. Tervetuloa Thaimaahan!
Lauran tutustuin Australiassa, itse asiassa tytto oli ollut siella perati kaksi vuotta. Hullu muija! Nyt on kotimatkan aika, jolloin kelpaa pysahtya vaikkapa Thaimaan aurinkoon. Annikaa en ole tavannut ennen, mutta kyseessa on varmasti hyva tyyppi, nain olin kuullut Lauralta. Luotan arvioon, joten mitaan hataa vaivaantuneista lomaviikoista ei ole.
Pommitan Lauraa tekstiviesteilla useammin kuin teinitytto tv-chattia: ''Joko ootte matkalla, onko bussissa bensaa, missapain ootte nyt, vuotaako lautta?'' Tytot lahtivat matkaan Bangkokista, joten vajaan vuorokauden mittainen matkustus busseilla ja lautoilla on tosiasia. Olin aiemmin saanut Lauralta viestia, etta viimeisen lautan pitaisi olla Koh Phan-Nganin satamassa puoli kuudelta aamulla.
Seuraavat kuusi tuntia noudattavat samaa kaavaa: En millaan malttaisi pysya paikoillani, silla vanhan kaverin nakeminen jannittaa niin hemmetisti. Tosin thaimaalainen logistiikka kusee pahemman kerran! Saan tunnin valein raporttia Lauralta matkan kulusta, valilla joko bussi on myohassa tai lautta ei suostu lahtemaan liikenteeseen ajallaan! Saatana, tekisi mieli uida takaisin mantereelle, ottaa tytot rinkkoineen reppuselkaan ja uida takaisin perille. Paasisivat tytotkin varmaan nopeammin perille talla tavalla.
Iltapaivalla kahden aikaan kaksi rattivasynytta tyttoa harhailee pitkin bungalowikylaa eksynyt katse silmissaan. Tunnistan Lauran heti. Pitaisikohan viela istua parvekkeella bissea siemaillen ja katsella, kun tytot kavelevat edestakaisin painavat rinkat selassaan etsien oikeaa mokkia? En ole niin julma, joten lahden vastaan. Pikaisen esittelu/halailutuokion paatteeksi tytot paasevat viimeinkin lepaamaan. Tervetuloa Thaimaahan!
Aamuheratys Langkawilla
Tuokaapa minulle kirves!
Edellisillan aikana nautitut verovapaat oluet maksavat nyt veroa elimistolle ankaralla kadella. Sangyssaan tariseva savolainen ihmisraunio kiroaa hiljaa mielessaan halvan oluen aiheuttaman olotilan. Kylma hiki virtaa otsalla, sydan hakkaa kahtasataa ja koko kroppaa sarkee. Ei auta muu kuin levata. Mutta kuinkapa lepaat, kun ikkunan alle on pesiytynyt pahemman luokan desibeliterroristi elainkunnasta?
Kukko, helvetti!
Siis voi herranen aika, joka aamu se perkeleen konsertti alkaa! Siina kuuden-seitseman aikaan aamulla hostellin lemmikkikukko avaa aanensa tavalla, joka irrottaa auringon kuivattamat maalit seinasta ja herattaa kuolleetkin eloon. Yrita tassa sitten karsia krapulaa! Painan paani tyynyn sisuksiin, laitan korvatulpat korviin ja yritan saada maksettua univelkaa pois, mutta mikaan ei auta. Koko kylan yli kantautuva kiekuminen saa savolaisjuntin hermoromahduksen partaalle, eika kirvesta loydy mistaan!
Lopulta saan tarpeekseni ja lahden sotaan kukkoa vastaan. Siina se suorittaa elamansa ainoaa tarkoitusta ja kiekuu sen minka heltasta lahtee. Otan kiven ja heitan kukkoa silla. Mika onkaan lopputulos? Kukko pysyy hiljaa noin kahden sekunnin ajan, ottaa kolme taka-askelta ja aloittaa konserttinsa uudelleen. Desibelitaso rikkoo varmasti kaikkia Geneven sopimuksen saantoja, mutta kukko ei sita ilmeisesti tieda.
Taistelu on havitty, kukko kiekuu edelleen. Laahustan katkeran tappion karsineena takaisin vuoteeseen ja alistun kohtalooni. Tana iltana ei oteta tippaakaan viinaa, mutta broileri maistuisi...
Edellisillan aikana nautitut verovapaat oluet maksavat nyt veroa elimistolle ankaralla kadella. Sangyssaan tariseva savolainen ihmisraunio kiroaa hiljaa mielessaan halvan oluen aiheuttaman olotilan. Kylma hiki virtaa otsalla, sydan hakkaa kahtasataa ja koko kroppaa sarkee. Ei auta muu kuin levata. Mutta kuinkapa lepaat, kun ikkunan alle on pesiytynyt pahemman luokan desibeliterroristi elainkunnasta?
Kukko, helvetti!
Siis voi herranen aika, joka aamu se perkeleen konsertti alkaa! Siina kuuden-seitseman aikaan aamulla hostellin lemmikkikukko avaa aanensa tavalla, joka irrottaa auringon kuivattamat maalit seinasta ja herattaa kuolleetkin eloon. Yrita tassa sitten karsia krapulaa! Painan paani tyynyn sisuksiin, laitan korvatulpat korviin ja yritan saada maksettua univelkaa pois, mutta mikaan ei auta. Koko kylan yli kantautuva kiekuminen saa savolaisjuntin hermoromahduksen partaalle, eika kirvesta loydy mistaan!
Lopulta saan tarpeekseni ja lahden sotaan kukkoa vastaan. Siina se suorittaa elamansa ainoaa tarkoitusta ja kiekuu sen minka heltasta lahtee. Otan kiven ja heitan kukkoa silla. Mika onkaan lopputulos? Kukko pysyy hiljaa noin kahden sekunnin ajan, ottaa kolme taka-askelta ja aloittaa konserttinsa uudelleen. Desibelitaso rikkoo varmasti kaikkia Geneven sopimuksen saantoja, mutta kukko ei sita ilmeisesti tieda.
Taistelu on havitty, kukko kiekuu edelleen. Laahustan katkeran tappion karsineena takaisin vuoteeseen ja alistun kohtalooni. Tana iltana ei oteta tippaakaan viinaa, mutta broileri maistuisi...
Turismin filosofiaa
Kuviteltu sikariportaan kokous Malesian paakaupungissa, Kuala Lumpurissa. Tapahtuipa joskus 15 vuotta sitten, kun kaupunginjohtaja avasi sanaisen arkkunsa.
"Jumalauta jatkat! Malesian turismi on aivan perseesta, kaikki rikkaat lankkarit menee Thaimaahan! Meille jaa vain luu kateen!!! Ei tama voi jatkua! Miten me saadaan turismi kasvuun? Ideoita, saatana!"
Kokoushuoneessa vallitsee luova tauko, kun kaikki kokoukseen kutsutut kaupungin vaikutusvaltaisimmat paattajat miettivat, miten ihmeessa he saisivat lisaa rahaa sveitsilaisille pankkitileilleen. Kuubalaista sikaria poltteleva isomahainen oljymiljardoori avaa keskustelun, johon muut yhtyvat innokkaasti.
"No tuota, pitaisko tanne Kuala Lumpuriin tehda jotain nahtavyyksia? Vaikka elaintarha?"
"Joo, elaintarha pitaa olla! Sinne kaikki japanilaiset menee ja ehka pari lankkaria! Isketaan elukat hakkiin ja pari pikaruokalaa ymparille, niin sehan on siina! McDonaldsin tahteet voidaan syottaa sit elaimille, niin saastetaan ruokakuluissa."
"Loistavaa, isketaan parit leijonat sun muut turhuudet kahleisiin, niin se on sit siina! Markkinointikoneisto myy elaintarhaa maailman isoimpana, niin saadaan vahan mainetta. Mitas muuta me tarvitaan, ei pelkka elaintarha riita?"
Poytakirjaan merkitaan paatos elaintarhan rakentamisesta, luonnonsuojelualueelle tietenkin. Sademetsien tuhoamisella rikastunut pohatta heittaa kehiin pari uutta ideaa:
"Me voitais tietysti markkinoida buddhalaisuutta, hindulaisuutta ja mita vittuja niita muita olikaan, vahan niinkuin Malesian omana juttuna? Se varmasti tois semmoista eksoottisuutta lansimaalaisten mielesta."
"Joo!!! Rakennetaan helvetinmoiset palatsit vaikka tuonne lahiluoliin. Kaytiin teinina pussikaljalla yhdella niista, se ois hyva paikka! Pari muovitemppelia sinne tanne ja helvetisti matkamuistomyymaloita, niin homma on siina!"
"Loistavaa, paatetty! Onko muita ideoita?"
Poytakirjaan merkitaan paatos uskonnollisen temppelin rakentamisesta.
"Hei, ei saa unohtaa urheilua! Pidetaan formulakisat taalla! Soitan Bernie Eccelstonelle, pidetaan sille saunailta ja juotetaan se hirveaan kanniin, niin saadaan kisat! Bernie on kaiken lisaksi niin pieni ukko, ettei sen juottamiseen montaa kaljaa tarvita."
Kaukopuhelu Englantiin ja kutsu saunailtaan on lahetetty. Paatetaan rakentaa formularata.
Samoilla metedoille paatetaan tehda viela parit huvipuistot ynna muut viihdykkeet. Rahaa palaa, mutta rikkaat turistit tuovat rahat moninkertaisina takaisin vuosien kuluessa.
Nain se turismi etenee.....
"Jumalauta jatkat! Malesian turismi on aivan perseesta, kaikki rikkaat lankkarit menee Thaimaahan! Meille jaa vain luu kateen!!! Ei tama voi jatkua! Miten me saadaan turismi kasvuun? Ideoita, saatana!"
Kokoushuoneessa vallitsee luova tauko, kun kaikki kokoukseen kutsutut kaupungin vaikutusvaltaisimmat paattajat miettivat, miten ihmeessa he saisivat lisaa rahaa sveitsilaisille pankkitileilleen. Kuubalaista sikaria poltteleva isomahainen oljymiljardoori avaa keskustelun, johon muut yhtyvat innokkaasti.
"No tuota, pitaisko tanne Kuala Lumpuriin tehda jotain nahtavyyksia? Vaikka elaintarha?"
"Joo, elaintarha pitaa olla! Sinne kaikki japanilaiset menee ja ehka pari lankkaria! Isketaan elukat hakkiin ja pari pikaruokalaa ymparille, niin sehan on siina! McDonaldsin tahteet voidaan syottaa sit elaimille, niin saastetaan ruokakuluissa."
"Loistavaa, isketaan parit leijonat sun muut turhuudet kahleisiin, niin se on sit siina! Markkinointikoneisto myy elaintarhaa maailman isoimpana, niin saadaan vahan mainetta. Mitas muuta me tarvitaan, ei pelkka elaintarha riita?"
Poytakirjaan merkitaan paatos elaintarhan rakentamisesta, luonnonsuojelualueelle tietenkin. Sademetsien tuhoamisella rikastunut pohatta heittaa kehiin pari uutta ideaa:
"Me voitais tietysti markkinoida buddhalaisuutta, hindulaisuutta ja mita vittuja niita muita olikaan, vahan niinkuin Malesian omana juttuna? Se varmasti tois semmoista eksoottisuutta lansimaalaisten mielesta."
"Joo!!! Rakennetaan helvetinmoiset palatsit vaikka tuonne lahiluoliin. Kaytiin teinina pussikaljalla yhdella niista, se ois hyva paikka! Pari muovitemppelia sinne tanne ja helvetisti matkamuistomyymaloita, niin homma on siina!"
"Loistavaa, paatetty! Onko muita ideoita?"
Poytakirjaan merkitaan paatos uskonnollisen temppelin rakentamisesta.
"Hei, ei saa unohtaa urheilua! Pidetaan formulakisat taalla! Soitan Bernie Eccelstonelle, pidetaan sille saunailta ja juotetaan se hirveaan kanniin, niin saadaan kisat! Bernie on kaiken lisaksi niin pieni ukko, ettei sen juottamiseen montaa kaljaa tarvita."
Kaukopuhelu Englantiin ja kutsu saunailtaan on lahetetty. Paatetaan rakentaa formularata.
Samoilla metedoille paatetaan tehda viela parit huvipuistot ynna muut viihdykkeet. Rahaa palaa, mutta rikkaat turistit tuovat rahat moninkertaisina takaisin vuosien kuluessa.
Nain se turismi etenee.....
lauantai 9. helmikuuta 2008
Elainrakas juntti Kuala Lumpurissa
Tiomanin rauhallinen rantameininki vaihtuu suuren kaupungin vilskeeseen, kun otamme suunnaksi Malesian paakaupungin, Kuala Lumpurin. Rattoisa seitseman tunnin bussimatka kuluttaa kaiken energian, joten ensimmaisest illasta ei jaa mitaan kerrottavaa jalkipolville.
Seuraavana paivana on aika leikkia turistia, joten Lonely Planet esiin ja paivasuunnitelmaa tekemaan. Taman paivan tasmaisku paatetaan tehda kaupungin ulkopuolelle, silla keskustassa ehtii pyoria myos illalla. Noin viidentoista kilometrin paassa keskustasta sijaitsee yksi Kuala Lumpurin nahtavyyksista, Batu Caves, jonka luolisto katkee muinaisia buddhapatsaita. Kuulostaa hyvalta, joten paivaretken kohde on selvilla.
Taksikyyti olisi tietenkin helpoin tapa paasta paikalle, mutta paatamme silti yrittaa paikallisbussia. Bussiasema sijaitsee puolen kilometrin paassa, mutta Malesian helteessa matka tuntuu moninkertaiselta. Lopulta kaksi hikoilevaa suomijunttia paatyy bussiasemalle, mutta oikean bussin loytaminen tuntuu mahdottomalta tehtavalta. Selkeita opasteita ei tunnu loytyvan mistaan! Eksynein silmin palyilevat turistit ovat ilmeisesti pimeiden taksikuskien mieliruokaa, silla kaikenlaista yrittajaa tulee jatkuvalla syotolla tarjoamaan apuaan. "Hello Mister, where are you going? Taxi, sir?" Taksia ei kuitenkaan kayteta, kylla me bussillakin osataan kulkea!
Reilun tunnin tiedustelun ja paattoman pyorimisen jalkeen koko paivaretki tuntuu kusevan totaalisesti. Aikatauluja tai oikeaa bussia ei loydy mistaan, joten bussiaseman ohut ilma alkaa ahdistamaan hetki hetkelta enemman. Sitkein taksikuski on tarjonnut apuaan jo monta kertaa, joten tarjous alkaa tuntua entistakin houkuttelevammalta. Pakko kai tassa on olla laiska ja ottaa taksi alle! Hinnasta neuvotellaan ja pitkan tinkimisen jalkeen sovimme hinnaksi 25 ringitia. (n. 5 e)
Taksimittaria ei nakojaan tassa kyydissa kayteta, silla tassa "taksissa" ei sellaista ole. Kuski johdattaa meidat ensiksi bussiaseman parkkipaikalle ja avaa ovet tavallisesta henkiloautosta. Ihan sama, toivottavasti kuski tietaa paikan...
Vastoin kaikkia odotuksia paasemme perille suht' nopeasti. Batu Caves avautuu edessamme, tai oikeastaan jyrkkien portaiden ylapaassa. Portaiden vieressa luolaa vartioi valtava buddhapatsas, mittaa on varmaan 25 metria! Portaat ovat todella jyrkat, kaikkiaan 275 askelta pitaisi nousta tassa kuumuudessa. Onneksi otin vesipullon matkaan.
Kipuamme portaita verkkaista tahtia, eihan tassa ole mihinkaan kiire. Valipysahdyksia tehdaan varmaan kymmenen metrin valein, valilla ihaillaan maisemia ja huolehditaan nestetasapainosta, tosin "vain" veden avulla. Koko paikka on taynna turisteja, munkkeja ja apinoita.
Puolivalissa nousua tapahtuu kummia. Noin kahden metrin paassa kaitella istuu apina, joka mussuttaa jotain hedelmaa. Paatan ikuistaa tilanteen ja nappaan apinasta kuvan. Hassu otus. Jostain syysta apina ei riemastu kuvaamisesta ollenkaan, vaan tulee metrin paahan pahaenteisesti. Vaikka apina on minua yli metrin lyhyempi ja 70 kiloa kevyempi, tulee se silti aukomaan paataan. Sisua silla ainakin on! Kieltamatta sen hampaat nayttavat aika uhkaavilta, kun se pari askelmaa ylempaa irvistelee minulle.
En paata ryhtya elainraakkaajaksi, vaan kierran ilmeisesti rahinaviinaa nauttineen apinan kohteliaasti. Jatkamme nousua kohti huippua, mutta mita tapahtuukaan: Apina tulee takaapain ja kay kiinni jalkaani! "SAATANA, HELEVETTIIN SIITA", komennan apinaa ja se nayttaa toimivan. Apina saikahtaa vihaista savolaismurretta sen verran, etta ottaa pari taka-askelta. En jaksa vaitella kadellisen lahisukulaiseni kanssa enempaa, vaan jatkan eteenpain. Kapuamme ylospain ja apina jaa alemmas puimaan nyrkkia ja huutelemaan jotain. Naytan sille keskisormea. Mulkku apina!
Paasemme viimein huipulle, mutta paikka osoittautuu lievaksi pettymykseksi. Luola itsessaan on todella komea, mutta keinotekoiset muka-aidot buddhatemppelit latistavat tunnelmaa. Ilmiselva turistikohde, aitoa buddhalaisuutta loytyy taalta yhta paljon kuin liikennevaloja Kiuruvedelta.
Nappaamme pari kuvaa sielta taalta ja lahdemme takaisin maankamaralle. Koko matkan tahyilen, haluaisiko uusin viholliseni elainkunnasta ottaa uusintaottelua. Ilmeisesti apina on vetaynyt koloonsa syomaan hedelmaansa ja kertomaan suu vaahdossa lajitovereilleen tappelusta ison pahan savolaisjuntin kanssa. Toivottavasti tyttoapinat eivat usko tarinaa...
Seuraavana paivana on aika leikkia turistia, joten Lonely Planet esiin ja paivasuunnitelmaa tekemaan. Taman paivan tasmaisku paatetaan tehda kaupungin ulkopuolelle, silla keskustassa ehtii pyoria myos illalla. Noin viidentoista kilometrin paassa keskustasta sijaitsee yksi Kuala Lumpurin nahtavyyksista, Batu Caves, jonka luolisto katkee muinaisia buddhapatsaita. Kuulostaa hyvalta, joten paivaretken kohde on selvilla.
Taksikyyti olisi tietenkin helpoin tapa paasta paikalle, mutta paatamme silti yrittaa paikallisbussia. Bussiasema sijaitsee puolen kilometrin paassa, mutta Malesian helteessa matka tuntuu moninkertaiselta. Lopulta kaksi hikoilevaa suomijunttia paatyy bussiasemalle, mutta oikean bussin loytaminen tuntuu mahdottomalta tehtavalta. Selkeita opasteita ei tunnu loytyvan mistaan! Eksynein silmin palyilevat turistit ovat ilmeisesti pimeiden taksikuskien mieliruokaa, silla kaikenlaista yrittajaa tulee jatkuvalla syotolla tarjoamaan apuaan. "Hello Mister, where are you going? Taxi, sir?" Taksia ei kuitenkaan kayteta, kylla me bussillakin osataan kulkea!
Reilun tunnin tiedustelun ja paattoman pyorimisen jalkeen koko paivaretki tuntuu kusevan totaalisesti. Aikatauluja tai oikeaa bussia ei loydy mistaan, joten bussiaseman ohut ilma alkaa ahdistamaan hetki hetkelta enemman. Sitkein taksikuski on tarjonnut apuaan jo monta kertaa, joten tarjous alkaa tuntua entistakin houkuttelevammalta. Pakko kai tassa on olla laiska ja ottaa taksi alle! Hinnasta neuvotellaan ja pitkan tinkimisen jalkeen sovimme hinnaksi 25 ringitia. (n. 5 e)
Taksimittaria ei nakojaan tassa kyydissa kayteta, silla tassa "taksissa" ei sellaista ole. Kuski johdattaa meidat ensiksi bussiaseman parkkipaikalle ja avaa ovet tavallisesta henkiloautosta. Ihan sama, toivottavasti kuski tietaa paikan...
Vastoin kaikkia odotuksia paasemme perille suht' nopeasti. Batu Caves avautuu edessamme, tai oikeastaan jyrkkien portaiden ylapaassa. Portaiden vieressa luolaa vartioi valtava buddhapatsas, mittaa on varmaan 25 metria! Portaat ovat todella jyrkat, kaikkiaan 275 askelta pitaisi nousta tassa kuumuudessa. Onneksi otin vesipullon matkaan.
Kipuamme portaita verkkaista tahtia, eihan tassa ole mihinkaan kiire. Valipysahdyksia tehdaan varmaan kymmenen metrin valein, valilla ihaillaan maisemia ja huolehditaan nestetasapainosta, tosin "vain" veden avulla. Koko paikka on taynna turisteja, munkkeja ja apinoita.
Puolivalissa nousua tapahtuu kummia. Noin kahden metrin paassa kaitella istuu apina, joka mussuttaa jotain hedelmaa. Paatan ikuistaa tilanteen ja nappaan apinasta kuvan. Hassu otus. Jostain syysta apina ei riemastu kuvaamisesta ollenkaan, vaan tulee metrin paahan pahaenteisesti. Vaikka apina on minua yli metrin lyhyempi ja 70 kiloa kevyempi, tulee se silti aukomaan paataan. Sisua silla ainakin on! Kieltamatta sen hampaat nayttavat aika uhkaavilta, kun se pari askelmaa ylempaa irvistelee minulle.
En paata ryhtya elainraakkaajaksi, vaan kierran ilmeisesti rahinaviinaa nauttineen apinan kohteliaasti. Jatkamme nousua kohti huippua, mutta mita tapahtuukaan: Apina tulee takaapain ja kay kiinni jalkaani! "SAATANA, HELEVETTIIN SIITA", komennan apinaa ja se nayttaa toimivan. Apina saikahtaa vihaista savolaismurretta sen verran, etta ottaa pari taka-askelta. En jaksa vaitella kadellisen lahisukulaiseni kanssa enempaa, vaan jatkan eteenpain. Kapuamme ylospain ja apina jaa alemmas puimaan nyrkkia ja huutelemaan jotain. Naytan sille keskisormea. Mulkku apina!
Paasemme viimein huipulle, mutta paikka osoittautuu lievaksi pettymykseksi. Luola itsessaan on todella komea, mutta keinotekoiset muka-aidot buddhatemppelit latistavat tunnelmaa. Ilmiselva turistikohde, aitoa buddhalaisuutta loytyy taalta yhta paljon kuin liikennevaloja Kiuruvedelta.
Nappaamme pari kuvaa sielta taalta ja lahdemme takaisin maankamaralle. Koko matkan tahyilen, haluaisiko uusin viholliseni elainkunnasta ottaa uusintaottelua. Ilmeisesti apina on vetaynyt koloonsa syomaan hedelmaansa ja kertomaan suu vaahdossa lajitovereilleen tappelusta ison pahan savolaisjuntin kanssa. Toivottavasti tyttoapinat eivat usko tarinaa...
Malesialaista alkoholipolitiikkaa
Harvoin tulee kehuttua ulkomaisia hallituksia, mutta kylla Malesian hallitus ansaitsee ison hatunnoston! Suuressa viisaudessaan hallitus paatti aikoinaan tehda tietyista alueista verovapaita, jotta turismi saataisiin kasvuun. Savolaisjuntti ottaa paatoksesta kaiken hyodyn irti, silla korillinen olutta irtoaa taalla Tiomanin saarella alle kympilla, hahaa!!!
Ainoa ongelma on tosin alkoholin saaminen itse rantakylaan, jossa asustelemme, silla lahin verovapaata olutta myyva kauppa on parin kilometrin paassa. Koska tieta kauppaan ei ole, lukuunottamatta noin metrin levyista polkua, on kaljalasti tuotava rantakylaan joko jalkaisin tai polkupyoralla.
Kyllahan jokainen suomalainen muuttuu vaikka MacGyveriksi, kun halvasta oluesta on kyse. Paatan lahtea kylaan polkupyoralla, jonka saa vuokrattua puoli-ilmaiseksi. Taman jalkeen otan selkaani tyhjennetyn rinkan, johon rakas kaljalasti saadaan mahtumaan. Luvassa on siis yhteensa noin viiden kilometrin pyoramarssi rinkka selassa, mutta halvan kaljan vuoksi voisin tehda saman tempun vaikka uimalla.
Pyoraily tyhja rinkka selassa on kevyt alkulammittely. Kauppaan paastyani olo on kuin pikkulapsella lelukaupassa: Kuvitelkaapa Alko, jonka hinnat ovat neljasosa Suomeen verrattuna! Olut on tosin "vain" puolet halvempaa, mutta vakevia viinoja taalla jaetaan kaytannossa ilmaiseksi. Kaljakorin lisaksi mukaan tarttuu litran pullo Finlandia Vodkaa (7e) ja Thomakselle tuliaisiksi 0,75 litran pullo Ginia (3e).
Pakkaan viinalastin reppuun ja lahden polkemaan kohti rantakylaa. Vaikka lasti selassani painaa kuin asuntolaina, sujuu matka silti kuin siivilla. Haaveilen illan kannibileista, mutta ajatus katkeaa akkinaiseen paniikkijarrutukseen: "Jumalauta, dinosaurus keskella tieta!!!" Pysaytan pyoran ja tuijotan monttu auki noin viiden metrin paassa minusta makoilevaa puolitoistametrista liskoa! Housuun paskominen ei ole ollut koskaan nain lahella, mutta sulkijalihas ei loysty liikaa, joten kalsarit pysyvat talla kertaa puhtaina. Akkiseltaan lahinna dinosaurusta muistuttava lisko lipoo mustaa kieltaan vastenmielisesti, mutta livahtaa viidakon syovereihin. Taisi varmaan saikahtaa enemman minua kuin mina sita.
Loppumatkan poljen kohti rantakylaa kuin vankikarkuri. Kohtaaminen liskon kanssa on mielestani todella pateva syy vetaa tukevat humalat, joten ensimmaisen oluen korkaan heti perille paastyani.
Loppuillasta savolaisjunnttni e muistta mtn.............
Ainoa ongelma on tosin alkoholin saaminen itse rantakylaan, jossa asustelemme, silla lahin verovapaata olutta myyva kauppa on parin kilometrin paassa. Koska tieta kauppaan ei ole, lukuunottamatta noin metrin levyista polkua, on kaljalasti tuotava rantakylaan joko jalkaisin tai polkupyoralla.
Kyllahan jokainen suomalainen muuttuu vaikka MacGyveriksi, kun halvasta oluesta on kyse. Paatan lahtea kylaan polkupyoralla, jonka saa vuokrattua puoli-ilmaiseksi. Taman jalkeen otan selkaani tyhjennetyn rinkan, johon rakas kaljalasti saadaan mahtumaan. Luvassa on siis yhteensa noin viiden kilometrin pyoramarssi rinkka selassa, mutta halvan kaljan vuoksi voisin tehda saman tempun vaikka uimalla.
Pyoraily tyhja rinkka selassa on kevyt alkulammittely. Kauppaan paastyani olo on kuin pikkulapsella lelukaupassa: Kuvitelkaapa Alko, jonka hinnat ovat neljasosa Suomeen verrattuna! Olut on tosin "vain" puolet halvempaa, mutta vakevia viinoja taalla jaetaan kaytannossa ilmaiseksi. Kaljakorin lisaksi mukaan tarttuu litran pullo Finlandia Vodkaa (7e) ja Thomakselle tuliaisiksi 0,75 litran pullo Ginia (3e).
Pakkaan viinalastin reppuun ja lahden polkemaan kohti rantakylaa. Vaikka lasti selassani painaa kuin asuntolaina, sujuu matka silti kuin siivilla. Haaveilen illan kannibileista, mutta ajatus katkeaa akkinaiseen paniikkijarrutukseen: "Jumalauta, dinosaurus keskella tieta!!!" Pysaytan pyoran ja tuijotan monttu auki noin viiden metrin paassa minusta makoilevaa puolitoistametrista liskoa! Housuun paskominen ei ole ollut koskaan nain lahella, mutta sulkijalihas ei loysty liikaa, joten kalsarit pysyvat talla kertaa puhtaina. Akkiseltaan lahinna dinosaurusta muistuttava lisko lipoo mustaa kieltaan vastenmielisesti, mutta livahtaa viidakon syovereihin. Taisi varmaan saikahtaa enemman minua kuin mina sita.
Loppumatkan poljen kohti rantakylaa kuin vankikarkuri. Kohtaaminen liskon kanssa on mielestani todella pateva syy vetaa tukevat humalat, joten ensimmaisen oluen korkaan heti perille paastyani.
Loppuillasta savolaisjunnttni e muistta mtn.............
tiistai 5. helmikuuta 2008
Huomautus
Kylla on taas insinoori ollut suunnittelemassa ohjelmistoa!!!!!!!!
Jutut eivat ole jarjestyksessa, vaan koko helmikuun tekstit nakyvat pain persetta. Kiitokset tasta kaytannon jarkea vailla oleville insinooreille! En kai mina nyt halua tekstia julkaista siina jarjestyksessa, missa olen aloittanut luonnostelemaan niita!!!!! En jaksa aina kirjoittaa tapahtumia aikajarjestyksessa, vaan heittelen luonnoksia sielta taalta...
Anyway, oikea jarjestys jutuille on siis Singaporeen - Viimeinkin itse asiaan - Tiomanille - Snorklauksen ihmeellinen maailma
Vasyttaa! Jos joku tietaa, miten tuota jarjestysta paasee muuttamaan, niin kertokaa minulle!
Jutut eivat ole jarjestyksessa, vaan koko helmikuun tekstit nakyvat pain persetta. Kiitokset tasta kaytannon jarkea vailla oleville insinooreille! En kai mina nyt halua tekstia julkaista siina jarjestyksessa, missa olen aloittanut luonnostelemaan niita!!!!! En jaksa aina kirjoittaa tapahtumia aikajarjestyksessa, vaan heittelen luonnoksia sielta taalta...
Anyway, oikea jarjestys jutuille on siis Singaporeen - Viimeinkin itse asiaan - Tiomanille - Snorklauksen ihmeellinen maailma
Vasyttaa! Jos joku tietaa, miten tuota jarjestysta paasee muuttamaan, niin kertokaa minulle!
maanantai 4. helmikuuta 2008
Tiomanille
Mersingissa vietetyn yon jalkeen paasemme viimeinkin lautalle, joka vie meidat Tiomanille. Aamu valkenee melko pilvisena, joten tanaan ei valttamatta oteta aurinkoa lainkaan. Monsuunikautta on viela hiukan jaljella, joten ilma ei ole kuin postikortista. Tarkoituksena on viettaa Tiomanille ainakin kolme yota ja tarkastella saatilan kehittymista. Jos aurinko ei paista, pitaa aurinkoa lahtea etsimaan jostain muualta. Ja aikaahan meilla on!
Savon havumetsissa kasvaneelle juntille parituntinen lauttamatka on karsimysta alusta loppuun: Aallot heittelevat lauttaa sille seuraukselle, ettei juntin sisuskalut meinaa pysya perassa. Jo ennestaan valkoinen naamani vaalenee pari astetta, kun koko matkan ajan pidan muovipussia suuni edessa oksennusrefleksien sarjatulessa. Kuin ihmeen kaupalla onnistun pitamaan vatsalaukkuni senhetkisen sisallon oikeassa osoitteessa, joten nololta tilanteelta valtytaan. Saatana, tulen uimalla takaisin, kunhan sen hetki koittaa!
Matkapahoinvointi ja pilvinen saa eivat ole paras yhtalo tassa vaiheessa: Vituttaa suunnattomasti, vaikka olemme juuri saapuneet paratiisisaarelle. Ensimmainen kysymamme majoitus maksaa sita paitsi aivan torkeasti, vaikka on low-season. Kiskurihinta pienesta huoneesta ei ole parasta laaketta mielialaani, mutta taistelen kiukunpuuskia vastaan. Vitutus haviaa kerralla, kun saamme toisesta paikasta ilmastoidun huoneen kolmasosan hinnalla siita, mita ensimmainen yrittaja tarjosi.
Huone kelpaa varsin mainiosti, ravintola on lahella ja ranta hyvassa kunnossa. Kaiken lisaksi naapuriin sattuu varsin mukava kaveri, Rocco. Alun small talk kaantyy varsin yllattavaan suuntaan, kun mies alkaa yht'akkia puhumaan suomea! Unkarista kotoisin oleva kaveri vietti aikoinaan puolitoista vuotta Suomessa, joten kieli taipuu myos harmalaisittain. Uuden naapurisuhteen kunniaksi paatamme vetaista kannit!
Koska saari on pieni, eika turistikausi ole viela alkanut, kaytannossa kaikki rannalla asustelevat turistit tuntevat toisensa. Rocco esittelee meidat koko porukalle, joten iltaa vietetaan tavallista suuremmassa seurueessa. Ulkobaari on pieni, mutta eihan tassa mihinkaan nightclubiin ollut tarkoitus lahtea. Olut maksaa euron kappaleelta, joten eipa voi valittaa.
Kiinnitan huomiota poytaseurueemme aktiivisimpaan puhujaan. En saanut hanen nimeaan enka kansallisuuttaan aluksi, mutta aksentti kuulostaa amerikkalaiselta. "Olet varmaankin USAsta", kysyn. "Itse asiassa Kanadasta", vastaa tama hiukan muuta porukkaa vanhempi mies. Ikaa on suunnilleen neljakymmenta, mutta aikuistumaan tama yksilo ei ole onneksi paassyt. "Ai Kanadasta", ihmettelen ja jatkan: "No sittenhan sina varmaan tykkaat jaakiekosta?"
Puolihuolimattomasti ilmaan heitetty kysymys pysayttaa miehen kuin taikaiskusta. Tuntuu kuin koko pyotaseurue odottaisi miehen vastausta jannittyneena. Sanoinko jotain vaarin? Mies on kuin shokissa, mutta suu kaantyy kohta puolimetriseen hymyyn: "Rakastan jaakiekkoa!!! Olen asunut viimeiset kaksi vuotta Indonesiassa, enka ole paassyt puhumaan kenenkaan kanssa kiekosta!!! Uskomatonta!!" Suomalaiskaksikko taisi saada uuden ystavan...
Loppuillaksi istumajarjestysta vaihdetaan siten, etta Suomi-Kanada kolmikko (mina, Jussi ja Thomas) paasee puhumaan rauhassa oikeasti tarkeista asioista. Jaakiekon MM-kisat, Olympialaiset ja NHL:n huippuhetket viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kaydaan tunnollisesti lapi, samalla pistetaan ilmaan muutamat salaliittoteoriat kuuretkista, salaseuroista ja muista mielta kiehtovista asioista. Thomas on varsinainen jutunkertoja, jota kuunnellessa tyhjenee olut jos toinenkin.
"Luin kerran National Geographicista tutkimuksen, jossa kasiteltiin alkoholinkulutusta. Kanada oli maailmantilaston kakkonen, mutta Suomi ylivoimainen ykkonen" julisti Thomas. Jostain syysta en ollut yhtaan yllattynyt. Jotenkin nama leppoisat illanvietot kaantyvat lahes aina jonkinlaisiksi Suomi vs. muu maailma -maaotteluiksi. Talla kertaa ei kuitenkaan mihin maksanpolttotalkoisiin ryhdyta. Baarimikko on kuitenkin hengessa mukana ja tekee koko poytaseurueelle ilmaiset paukut.
Huomaan olueni tyhjentyneen jalleen kerran, joten lahden hakemaan taydennysta tiskilta. Pienessa sievassa heiluva paikallinen baarimikko ilmoittaa, ettei olutta myyda enaa, koska baari on kiinni. "Mutta olutta voi vuokrata!" Baarimikon omituinen tarjous menee minulta taysin yli hilseen, silla mielesta olut on kertakayttoinen hyodyke, eika sita ole vuokrattavaksi tarkoitettu. "Siis haluatko sina tyhjan tolkin takaisin, vai kuinka" hammastelen. Baarimikko selittaa, etta tietyn kellonajan jalkeen baarissa ei saa myyda olutta, koska laki nain sanoo. Lakia kuitenkin kierretaan siten, etta asiakas voi ottaa olutta valomerkin jalkeenkin, kunhan tulee maksamaan illan aikana kumotut oluet seuraavana aamuna. Jumalauta mika meininki! Ensimmaista kertaa elaissani vuokraan olutta!
Parin kaljan jalkeen teen pienen tilannekatsauksen: Baarimikon tekemat paukut olivat ilmeisesti melko tuhtia tavaraa, silla porukka on melkoisessa jurrissa. Seurueemme skotlantilaistytto tipahtaa maahan, walesilainen sukellusopettaja horjuu auttamaan ja Thomasin silmat ovat puoliksi ummessa.Loput ovat lahteneet nukkumaan. Kaikista pahimmissa kunnossa taitaa olla baarimikko, joka yrittaa kerata tyhjia oluttolkkeja poydilta hommassa kuitenkaan onnistumatta. Mitenkas suomalaiset? No eihan me olla viela edes humalassa!!! Uskomatonta, miten nopeasti porukka on tullut kunnon jurriin. Thomas sopertaa, ettei ole elaissaan nahnyt nain kovia viinanjuojia. "Ei me olla nain kovia juomaan, te olette vaan todella huonoja tassa!"
Koska baarimikko on vetanyt viinaa niin paljon, ettei tyonteosta tule mitaan, baari pitaa sulkea. Kayn keraamassa tyhjat tolkit poydilta ja asettelen tuolit oikein. Baarimikko nojaa tiskia vasten ja kiittelee avusta. Mahtaapa olla baarimikolla huomenna melkoinen krapula...
Kotimatkalla mietin eri kansallisuuksien alkoholin kayttoa. Pohdin mielessani Suurta Suomalaista Juopottelututkimusta, jonka voisin toteuttaa empiirisin keinoin. Kenttatutkimuksessa selvitettaisiin eri kansallisuuksien ominaispiirteita alkoholin vaikutuksen alaisena ja tietenkin selvitettaisiin, mista maasta tulevat kovimmat viinapaat. Voisin hakea valtion apurahaa noin satatuhatta euroa ja matkustella ympari maailmaa juottamassa eri ihmistyyppeja kunnon kanniin. Varsinainen kutsumusammatti savolaisjuntille.
Savon havumetsissa kasvaneelle juntille parituntinen lauttamatka on karsimysta alusta loppuun: Aallot heittelevat lauttaa sille seuraukselle, ettei juntin sisuskalut meinaa pysya perassa. Jo ennestaan valkoinen naamani vaalenee pari astetta, kun koko matkan ajan pidan muovipussia suuni edessa oksennusrefleksien sarjatulessa. Kuin ihmeen kaupalla onnistun pitamaan vatsalaukkuni senhetkisen sisallon oikeassa osoitteessa, joten nololta tilanteelta valtytaan. Saatana, tulen uimalla takaisin, kunhan sen hetki koittaa!
Matkapahoinvointi ja pilvinen saa eivat ole paras yhtalo tassa vaiheessa: Vituttaa suunnattomasti, vaikka olemme juuri saapuneet paratiisisaarelle. Ensimmainen kysymamme majoitus maksaa sita paitsi aivan torkeasti, vaikka on low-season. Kiskurihinta pienesta huoneesta ei ole parasta laaketta mielialaani, mutta taistelen kiukunpuuskia vastaan. Vitutus haviaa kerralla, kun saamme toisesta paikasta ilmastoidun huoneen kolmasosan hinnalla siita, mita ensimmainen yrittaja tarjosi.
Huone kelpaa varsin mainiosti, ravintola on lahella ja ranta hyvassa kunnossa. Kaiken lisaksi naapuriin sattuu varsin mukava kaveri, Rocco. Alun small talk kaantyy varsin yllattavaan suuntaan, kun mies alkaa yht'akkia puhumaan suomea! Unkarista kotoisin oleva kaveri vietti aikoinaan puolitoista vuotta Suomessa, joten kieli taipuu myos harmalaisittain. Uuden naapurisuhteen kunniaksi paatamme vetaista kannit!
Koska saari on pieni, eika turistikausi ole viela alkanut, kaytannossa kaikki rannalla asustelevat turistit tuntevat toisensa. Rocco esittelee meidat koko porukalle, joten iltaa vietetaan tavallista suuremmassa seurueessa. Ulkobaari on pieni, mutta eihan tassa mihinkaan nightclubiin ollut tarkoitus lahtea. Olut maksaa euron kappaleelta, joten eipa voi valittaa.
Kiinnitan huomiota poytaseurueemme aktiivisimpaan puhujaan. En saanut hanen nimeaan enka kansallisuuttaan aluksi, mutta aksentti kuulostaa amerikkalaiselta. "Olet varmaankin USAsta", kysyn. "Itse asiassa Kanadasta", vastaa tama hiukan muuta porukkaa vanhempi mies. Ikaa on suunnilleen neljakymmenta, mutta aikuistumaan tama yksilo ei ole onneksi paassyt. "Ai Kanadasta", ihmettelen ja jatkan: "No sittenhan sina varmaan tykkaat jaakiekosta?"
Puolihuolimattomasti ilmaan heitetty kysymys pysayttaa miehen kuin taikaiskusta. Tuntuu kuin koko pyotaseurue odottaisi miehen vastausta jannittyneena. Sanoinko jotain vaarin? Mies on kuin shokissa, mutta suu kaantyy kohta puolimetriseen hymyyn: "Rakastan jaakiekkoa!!! Olen asunut viimeiset kaksi vuotta Indonesiassa, enka ole paassyt puhumaan kenenkaan kanssa kiekosta!!! Uskomatonta!!" Suomalaiskaksikko taisi saada uuden ystavan...
Loppuillaksi istumajarjestysta vaihdetaan siten, etta Suomi-Kanada kolmikko (mina, Jussi ja Thomas) paasee puhumaan rauhassa oikeasti tarkeista asioista. Jaakiekon MM-kisat, Olympialaiset ja NHL:n huippuhetket viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kaydaan tunnollisesti lapi, samalla pistetaan ilmaan muutamat salaliittoteoriat kuuretkista, salaseuroista ja muista mielta kiehtovista asioista. Thomas on varsinainen jutunkertoja, jota kuunnellessa tyhjenee olut jos toinenkin.
"Luin kerran National Geographicista tutkimuksen, jossa kasiteltiin alkoholinkulutusta. Kanada oli maailmantilaston kakkonen, mutta Suomi ylivoimainen ykkonen" julisti Thomas. Jostain syysta en ollut yhtaan yllattynyt. Jotenkin nama leppoisat illanvietot kaantyvat lahes aina jonkinlaisiksi Suomi vs. muu maailma -maaotteluiksi. Talla kertaa ei kuitenkaan mihin maksanpolttotalkoisiin ryhdyta. Baarimikko on kuitenkin hengessa mukana ja tekee koko poytaseurueelle ilmaiset paukut.
Huomaan olueni tyhjentyneen jalleen kerran, joten lahden hakemaan taydennysta tiskilta. Pienessa sievassa heiluva paikallinen baarimikko ilmoittaa, ettei olutta myyda enaa, koska baari on kiinni. "Mutta olutta voi vuokrata!" Baarimikon omituinen tarjous menee minulta taysin yli hilseen, silla mielesta olut on kertakayttoinen hyodyke, eika sita ole vuokrattavaksi tarkoitettu. "Siis haluatko sina tyhjan tolkin takaisin, vai kuinka" hammastelen. Baarimikko selittaa, etta tietyn kellonajan jalkeen baarissa ei saa myyda olutta, koska laki nain sanoo. Lakia kuitenkin kierretaan siten, etta asiakas voi ottaa olutta valomerkin jalkeenkin, kunhan tulee maksamaan illan aikana kumotut oluet seuraavana aamuna. Jumalauta mika meininki! Ensimmaista kertaa elaissani vuokraan olutta!
Parin kaljan jalkeen teen pienen tilannekatsauksen: Baarimikon tekemat paukut olivat ilmeisesti melko tuhtia tavaraa, silla porukka on melkoisessa jurrissa. Seurueemme skotlantilaistytto tipahtaa maahan, walesilainen sukellusopettaja horjuu auttamaan ja Thomasin silmat ovat puoliksi ummessa.Loput ovat lahteneet nukkumaan. Kaikista pahimmissa kunnossa taitaa olla baarimikko, joka yrittaa kerata tyhjia oluttolkkeja poydilta hommassa kuitenkaan onnistumatta. Mitenkas suomalaiset? No eihan me olla viela edes humalassa!!! Uskomatonta, miten nopeasti porukka on tullut kunnon jurriin. Thomas sopertaa, ettei ole elaissaan nahnyt nain kovia viinanjuojia. "Ei me olla nain kovia juomaan, te olette vaan todella huonoja tassa!"
Koska baarimikko on vetanyt viinaa niin paljon, ettei tyonteosta tule mitaan, baari pitaa sulkea. Kayn keraamassa tyhjat tolkit poydilta ja asettelen tuolit oikein. Baarimikko nojaa tiskia vasten ja kiittelee avusta. Mahtaapa olla baarimikolla huomenna melkoinen krapula...
Kotimatkalla mietin eri kansallisuuksien alkoholin kayttoa. Pohdin mielessani Suurta Suomalaista Juopottelututkimusta, jonka voisin toteuttaa empiirisin keinoin. Kenttatutkimuksessa selvitettaisiin eri kansallisuuksien ominaispiirteita alkoholin vaikutuksen alaisena ja tietenkin selvitettaisiin, mista maasta tulevat kovimmat viinapaat. Voisin hakea valtion apurahaa noin satatuhatta euroa ja matkustella ympari maailmaa juottamassa eri ihmistyyppeja kunnon kanniin. Varsinainen kutsumusammatti savolaisjuntille.
Viimeinkin itse asiaan (?)
Singaporen kauppakeskukset ja asfalttiviidakko ovat viimeinkin taaksejaanytta elamaa, kun otamme suunnaksi Pulau Tiomanin paratiisisaaren. Koko reissun ensimmaiset puolitoista viikkoa ovat olleet pelkkaa kaupunkilomaa, joten rannalle paasya odotan kuin pikkulapsi joulua. Singaporesta bussiin ja pois Mersingin pikkukylassa, josta matka jatkuu lautalla itse saarelle. Viimeinkin rannalle makoilemaan!
Bussilla huristellaan puolisen tuntia, kunnes saavumme Singaporen ja Malesian rajalle. Kamat otetaan mukaan, jotta ne voidaan lapivalaisun jalkeen nostaan takaisin bussin tavaratilaan. Olisi paljon katevampaa, jos koko bussi ajettaisiin jattimaisen turvalaitteen lapi, mutta semmoista ei olla ilmeisesti keksitty. Singaporen rajavartiolaitoksen tytto ei millaan meinaa paastaa minua maasta: "Tamako on siis sinun kuvasi", kysyy tytto tuijottaessaan passikuvaani. Sehan vittuilee mulle! No okei, myonnetaan: Sain passini yhdeksan vuotta sitten, kun olin 16-vuotias. Tuolloin laitoin passiini kuvan, jossa olin neljatoista. Nyt, kymmenen vuotta myohemmin, saan selitella muuttunutta olemustani melkein jokaisessa tilanteessa, kun joudun passiani nayttamaan. Lapsenomainen viattomuus on poissa, ja tilalle on tullut raihnainen ja katkera tradenomi.
Pienen selittelyn jalkeen yli-innokas rajavartija paastaa minut matkaan. Bussi ajaa noin viisikymmenta metria, jonka jalkeen samat rutiinit tehdaan Malesian rajalla. Talla kertaa rajavartija toivottaa minut iloisesti tervetulleeksi Malesiaan ja hymyilee paalle! Leimat passiin ja takaisin bussiin, vartija ei tainnut edes vilkaista passikuvaani.
Neljan tunnin ajomatkasta Malesian itarannikolle ei jaa paljoa muistikuvia. Koko iltapiava tuhraantuu autossa istuskeluun, eika mitaan merkittavaa tapahdu koko matkan aikana. Kuskin sangen agressiivinen ajotyyli oli kieltamatta kokemus sinansa, koskaan ennen en ole nahnyt bussin ohittelevan kahta rekka-auto kerralla.
Saavumme viimein Mersingiin, mista on tarkoitus ottaa lautta. Pulau Tioman on noin viidenkymmenen kilometrin paassa rannikosta, joten matkustamme myos vetten paalla. Mersingin rajakylassa unelma aurinkorannasta saa ikavan saron: Lautat eivat liiku tanaan minnekaan, koska merenkaynti on liian voimakas. Helvetin helvetti! Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta joudumme olemaan tassa tuppukylassa yhden yon, ennenkuin paasemme Tiomanille. Eipa auta itku nailla markkinoilla, kiltisti vaan yopaikkaa etsimaan.
Yopaikka loytyy helposti, kahden hengen hotellihuoneesta joudumme pulittamaan viisi euroa per nuppi. Paatan lahtea pienelle kavelylle, vaikka itse kylassa ei ole paljoa tutustumista. Koko kyla koostuu lahinna kahdesta paakadusta, asukkaita on varmaan alle pari tuhatta. Puolen tunnin aikana kylan kavelee paasta paahan vaikka monta kertaa, mutta onnistun silti yllattymaan positiivisesti: Uskomattoman ystavallisia ihmisia! Jumalauta, vastaantulevat ihmiset tervehtivat ja ohiajavista autoista ja skoottereista kuuluu iloiset "Hello" -huudot. Pettymys lauttaliikenteen ongelmista haihtuu samantien. Kylla taalla yhden yon viettaa...
Bussilla huristellaan puolisen tuntia, kunnes saavumme Singaporen ja Malesian rajalle. Kamat otetaan mukaan, jotta ne voidaan lapivalaisun jalkeen nostaan takaisin bussin tavaratilaan. Olisi paljon katevampaa, jos koko bussi ajettaisiin jattimaisen turvalaitteen lapi, mutta semmoista ei olla ilmeisesti keksitty. Singaporen rajavartiolaitoksen tytto ei millaan meinaa paastaa minua maasta: "Tamako on siis sinun kuvasi", kysyy tytto tuijottaessaan passikuvaani. Sehan vittuilee mulle! No okei, myonnetaan: Sain passini yhdeksan vuotta sitten, kun olin 16-vuotias. Tuolloin laitoin passiini kuvan, jossa olin neljatoista. Nyt, kymmenen vuotta myohemmin, saan selitella muuttunutta olemustani melkein jokaisessa tilanteessa, kun joudun passiani nayttamaan. Lapsenomainen viattomuus on poissa, ja tilalle on tullut raihnainen ja katkera tradenomi.
Pienen selittelyn jalkeen yli-innokas rajavartija paastaa minut matkaan. Bussi ajaa noin viisikymmenta metria, jonka jalkeen samat rutiinit tehdaan Malesian rajalla. Talla kertaa rajavartija toivottaa minut iloisesti tervetulleeksi Malesiaan ja hymyilee paalle! Leimat passiin ja takaisin bussiin, vartija ei tainnut edes vilkaista passikuvaani.
Neljan tunnin ajomatkasta Malesian itarannikolle ei jaa paljoa muistikuvia. Koko iltapiava tuhraantuu autossa istuskeluun, eika mitaan merkittavaa tapahdu koko matkan aikana. Kuskin sangen agressiivinen ajotyyli oli kieltamatta kokemus sinansa, koskaan ennen en ole nahnyt bussin ohittelevan kahta rekka-auto kerralla.
Saavumme viimein Mersingiin, mista on tarkoitus ottaa lautta. Pulau Tioman on noin viidenkymmenen kilometrin paassa rannikosta, joten matkustamme myos vetten paalla. Mersingin rajakylassa unelma aurinkorannasta saa ikavan saron: Lautat eivat liiku tanaan minnekaan, koska merenkaynti on liian voimakas. Helvetin helvetti! Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta joudumme olemaan tassa tuppukylassa yhden yon, ennenkuin paasemme Tiomanille. Eipa auta itku nailla markkinoilla, kiltisti vaan yopaikkaa etsimaan.
Yopaikka loytyy helposti, kahden hengen hotellihuoneesta joudumme pulittamaan viisi euroa per nuppi. Paatan lahtea pienelle kavelylle, vaikka itse kylassa ei ole paljoa tutustumista. Koko kyla koostuu lahinna kahdesta paakadusta, asukkaita on varmaan alle pari tuhatta. Puolen tunnin aikana kylan kavelee paasta paahan vaikka monta kertaa, mutta onnistun silti yllattymaan positiivisesti: Uskomattoman ystavallisia ihmisia! Jumalauta, vastaantulevat ihmiset tervehtivat ja ohiajavista autoista ja skoottereista kuuluu iloiset "Hello" -huudot. Pettymys lauttaliikenteen ongelmista haihtuu samantien. Kylla taalla yhden yon viettaa...
perjantai 1. helmikuuta 2008
Snorklauksen ihmeellinen maailma
Koska olemme yhdella maailman kauneimmista saarista, on snorklausta suorastaan pakko kokeilla. Vedenalainen maailma on nahtava ja Tiomanin kirkkaissa vesissa siihen on loistava tilaisuus. Thomas lahtee oppaaksi, joten snorkkeli paahan ja veteen lilumaan!
Tahtoisin todellakin tavata sen tyypin, joka vastaa snorkkeleiden designista! Jos tarkoituksena on ollut tehda snorklaajista mahdollisimman naurettava nakoisia, on tavoite saavutettu taydellisesti. Kuvitelkaapa savolainen juntti kuivalla maalla kirkkaankeltaiset jattilasit paassa ja punainen putki suussaan. Koko komeuden voisi taydentaa viela jalkaan laitettavilla rapyloilla, mutta haluan sailyttaa edes hitusen arvokkuudestani. Peiliin katsominen aiheuttaisi takuuvarmasti elinikaiset traumat.
Ranta on kivikkoinen, joten askellus on hidasta. Kaiken lisaksi pohjassa vaanii jotain mustia piikkipalloja, joihin moni turisti on hajoittanut jalkansa. Kun vetta on puolireiteen asti, heittaydyn mahalleni kellumaan. Hengitysputkeen en luota yhtaan, se perkele imaisee kuitenkin litratolkulla suolaista merivetta keuhkojeni taytteeksi.
Totun pikkuhiljaa hengittamiseen putken kautta, joten voin keskittya paremmin vedenalaiseen maailmaan. Kelluskelen mahallani ja ihmettelen nakemaani: Edellisessa kappaleessa mainitut mustat piikkupallot odottavat pohjassa uusia jalkapohjia, omituisenvariset kalat uiskentelevat vedessa ja korallit heiluvat laiskannakoisesti. Minulla ei ole mitaan kasitysta, mita nuo kummajaiset ovat. Katselen hetken aikaa jotain pohjassa makaavaa kymmensenttista oliota, joka nayttaa aivonpalaselta. Hyi saatana, sehan sykkii! Ma haluan pois taalta!
Uin kohti rantaa ja yritan loytaa paikan, mihin uskaltaisin nousta seisomaan. Vaistelen hetken aikaa koralleja sun muita esteita, kunnes loydan tukevaa hiekkapohjaa jaloilleni. Vetta on lantioon asti, joten paasen edes puolittain pois vedesta. Snorkkelin otan paastani, silla koko laitos on alkanut ahdistaa pahemman kerran. Thomas on uinut viidenkymmenen metrin paahan, Jussi lilluu puolivalissa. "Tule tanne, Jani! Taalla on enemman korallia ja kaloja! Taalla on kala siita Finding Nemo -piirretysta", huutelee kanadalainen innoissaan. Kutsun kuultuani mieleeni nousee vain yksi kysymys: "No mita *****a sitten???" Minulle on aivan sama, minkalaisia otuksia siella lilluskelee. En vain yksinkertaisesti viitsi lahtea uimaan tuota matkaa, jotta nakisin muutaman uuden tyhmanvarisen aivottoman kalan. Nii-in, kalan!!! Saatana, mulle riitti!
Rannalla on aika miettia syvallisia. Ihminen nousi meresta kuivalle maalle jo miljoonia vuosia sitten, joten miksi ihmeessa mina haluaisin tuonne takaisin? Pitakaa vetenne, perkele! Lentamaan mina haluan oppia, enka lillua vedessa jokin naurettava snorkkeli paassa. Missa olikaan lahin benjihyppypaikka...?
Tahtoisin todellakin tavata sen tyypin, joka vastaa snorkkeleiden designista! Jos tarkoituksena on ollut tehda snorklaajista mahdollisimman naurettava nakoisia, on tavoite saavutettu taydellisesti. Kuvitelkaapa savolainen juntti kuivalla maalla kirkkaankeltaiset jattilasit paassa ja punainen putki suussaan. Koko komeuden voisi taydentaa viela jalkaan laitettavilla rapyloilla, mutta haluan sailyttaa edes hitusen arvokkuudestani. Peiliin katsominen aiheuttaisi takuuvarmasti elinikaiset traumat.
Ranta on kivikkoinen, joten askellus on hidasta. Kaiken lisaksi pohjassa vaanii jotain mustia piikkipalloja, joihin moni turisti on hajoittanut jalkansa. Kun vetta on puolireiteen asti, heittaydyn mahalleni kellumaan. Hengitysputkeen en luota yhtaan, se perkele imaisee kuitenkin litratolkulla suolaista merivetta keuhkojeni taytteeksi.
Totun pikkuhiljaa hengittamiseen putken kautta, joten voin keskittya paremmin vedenalaiseen maailmaan. Kelluskelen mahallani ja ihmettelen nakemaani: Edellisessa kappaleessa mainitut mustat piikkupallot odottavat pohjassa uusia jalkapohjia, omituisenvariset kalat uiskentelevat vedessa ja korallit heiluvat laiskannakoisesti. Minulla ei ole mitaan kasitysta, mita nuo kummajaiset ovat. Katselen hetken aikaa jotain pohjassa makaavaa kymmensenttista oliota, joka nayttaa aivonpalaselta. Hyi saatana, sehan sykkii! Ma haluan pois taalta!
Uin kohti rantaa ja yritan loytaa paikan, mihin uskaltaisin nousta seisomaan. Vaistelen hetken aikaa koralleja sun muita esteita, kunnes loydan tukevaa hiekkapohjaa jaloilleni. Vetta on lantioon asti, joten paasen edes puolittain pois vedesta. Snorkkelin otan paastani, silla koko laitos on alkanut ahdistaa pahemman kerran. Thomas on uinut viidenkymmenen metrin paahan, Jussi lilluu puolivalissa. "Tule tanne, Jani! Taalla on enemman korallia ja kaloja! Taalla on kala siita Finding Nemo -piirretysta", huutelee kanadalainen innoissaan. Kutsun kuultuani mieleeni nousee vain yksi kysymys: "No mita *****a sitten???" Minulle on aivan sama, minkalaisia otuksia siella lilluskelee. En vain yksinkertaisesti viitsi lahtea uimaan tuota matkaa, jotta nakisin muutaman uuden tyhmanvarisen aivottoman kalan. Nii-in, kalan!!! Saatana, mulle riitti!
Rannalla on aika miettia syvallisia. Ihminen nousi meresta kuivalle maalle jo miljoonia vuosia sitten, joten miksi ihmeessa mina haluaisin tuonne takaisin? Pitakaa vetenne, perkele! Lentamaan mina haluan oppia, enka lillua vedessa jokin naurettava snorkkeli paassa. Missa olikaan lahin benjihyppypaikka...?
Singaporeen
Kyllapa on lentokoneella matkustaminen hidasta! Koko paiva on mennyt lentokentalle istuskellessa, kun kone lahti kaksi tuntia myohassa liikenteeseen! Nyt olemme viimeinkin paasseet Singaporeen ja otamme taksin kohti hostelliamme, Backpackers Cozy Corneria.
Taksikuskilla on selvasti illan viimeinen keikka meneillaan, sen verraan kiirella se heitti rinkkamme komeassa kaaressa takakonttiin. Jos rinkoissamme olisi ollut Bangkokista ostettua posliinia, koko takakontti olisi kilissyt iloisesti koko ajomatkan ajan.
Naytan kuskille ennakkoon varaamamme majapaikan nimen ja osoitteen kannykalla. Vaikka kuski vaikuttaa patevalta kaverilta, ei silla ollut mitaan hajua, missa kyseinen hostelli sijaitsi. Bangkokilainen taksikuski olisi varmasti ajattanut meita ympari kaupunkia tuntitolkulla, mutta Singaporen kaveri ottaa puhelimen kauniiseen kateensa ja soittaa ilmeisesti paikalliseen taksikeskukseen. Kiinalaiset piirteet omaava kuski kuski ajaa tien varteen, joten kuskin ja taksikeskuksen omituinen dialogi voi alkaa: "Bakpak....Koosi Coone....Bakpak....Paa.....PAAPA! PAKPAK!!! NUMBER!!!! PAKPAK!!! PAAAAA!!!!!" Ehdin jo hetken aikaa luulla, vaipuiko kuski johonkin ihmeelliseen transsiin tuota mantraa hokiessaan, mutta puhelun loputtua kuski nayttaa peukkua. Paikka on siis tiedossa.
Kuski on selvasti kiinnostunut uusista asiakkaistaan, jotka poikkeavat tyypillisesta singaporelaisesta liikemiehesta kuin humanistihippi Kauppakorkeakoulussa. Bangkokissa ei tarttunut rusketusta yhtaan, olemme edelleen kuin suolakaivoksesta tulleita.
"Mista te tulla", kuski aloittaa tiedustelun. Vastaan totuudenmukaisesti, vaikka toisinaan tekisi mieli kertoa olevansa Ruotsista ja tehda jotain tyhmaa.
"Suomesta? Suomi kylma paikka, hyyyi! Te olla Singaporessa lomalla? Kuinka kauan te aikoa olla taalla?" kuulustelu jatkuu.
"Itse asiassa ollaan reissussa yhteensa nelja kuukautta, jonka aikana olisi tarkoitus kiertaa koko Kaakkois-Aasia", vastaan etupenkilta pienta ylpeytta tuntien. Kuski varsin kapeat silmat pullahtavat kertaheitolla nelinkertaisiksi. Kuski toljottaa minua parin sekunnin ajan suoraan silmiin ja tajuaa minun olevan tosissaan.
"Sina sanoa minulle te matkustaa nelja kuukautta?!? Mina sanoa te olla hulluja!! Mista te saada rahaa?"
"Viimeiset puoli vuotta ollaan saastetty ja tehty toita", vastaan ja muistelin kylma hiki otsalla niita satoja tunteja, jotka vietin Olvin tehtaalla tehden toita perse ruvella. Kuski palauttaa minut takaisin maanpinnalle:
"Miksi te ei menna Ina?"
"Ina?"
"Niin, Ina!"
Olin aivan pihalla. Hetken mietinnan jalkeen valahti ja paatin kokeilla onneani.
"Tarkoitatko Kiinaan?"
"No niin niin niin, Inaan Inaan!!!" kuski rupesi jo hermostumaan. Jussi pelastaa uhkaavaksi aityneen keskustelun kertomalla, etta menemme ehka Macaulle. Loppumatkan ajan saimme kuunnella luentoa Kiinasta, miksi sinne pitaa menna ja mita kaikkea on nahtava. Kuski oli selvasti ylpea kotimaastaan, joten en millaan viitsinyt kertoa, etta Kiina on ainakin oman listani hantapaassa. Onneksi hostellille ei ollut pitka matka.
Singaporen hintataso tulee konkreettisesti esille viimeistaan siina vaiheessa, kun paasemme huoneeseemme: Noin viiden nelion huoneeseen on jollain ihmeen konstilla saatu kerrossanky, pieni poyta ja katossa heiluu tuuletin. Ja tasta huoneesta pitaa maksaa saman verran kuin Bangkokin viihtyisasta hotellihuoneesta. Ei voi mitaan, kamat sisaan ja asettautumaan.
Vaikka kello on yli puolen yon, paatan lahtea pienelle iltakavelylle. Ensivaikutelma Singaporesta on positiivinen: Kaupunki on siisti, pilvenpiirtajat kohoavat oiselle taivalle, eika olo tunnu yhtaan turvattomalta. Kukaan ei tule ahdistelemaan, tuk-tuk -kuskeja ei nay missaan eivatka ladyboy't hypi selkaan. Taallahan voisi jopa viihtya! Jotenkin tulee Sydney mieleen, liikennevalot ovat identtiset. Pilvenpiirtajien ihailu keskeytyy, kun tuntematon nainen tulee luokseni, kysyy varmaan tieta tai jotain:
"Would you like to have a body massege, sir?"
No voi helvetin helvetti! Kieltaydyn kohteliaasi, vaikka olisin mielellani suositellut muijalle suksimista helvettiin. Illuusio on rikkoutunut, joten paatan kavella takaisin hostellille.
Kosteassa ilmanalassa kavely saa hien pintaan, joten ennen nukkumaanmenoa on mentava suihkuun. Yhteisessa kaytossa olevat suihkut sijaitsevat kaytavalla, jossa tepastelen pyyhe lanteilla. Pistan suihkusta vetta tulemaan, mutta suuttimessa on hieman vikaa: Sielta ei tule vetta! Osa vedesta suihkuaa ylaviistoon kohti kattoa, osa valuu putkea pitkin seinalle. Sisainen Remontti-Reiskani saa vallan, ja yritan korjata suihkua. Tartun kiinni suuttimeen ja yritan kiristaa sita. En tosin ehdi edes kunnolla koskea koko kapineeseen, kun suutin tipahtaa kierteiltaan suoraan varpailleni. Seuraavat sekunnit hostellin vaki joutuu tahtomattaan suomalaisen kiroilukonsertin yleisoksi. Armoton vitunhuuto raikuu suihkukopissa, kun pompin alastomana yhdella jalalla ja kiroan suihkun alimpaan helvettiin. Veretkin tirskuu kynnen alta, saatana!
Lopulta onnistun ruuvaamaan suuttimen kiinni putkistoon ja paasen liottamaan paivan aikana kertyneet hikikarpalot iholtani. Verenvuotokin lakkaa, joten lahden ontuen takaisin huoneeseeni. Ei muuta kuin peiton alle haavoja nuolemaan, Singapore kuittaa.
Taksikuskilla on selvasti illan viimeinen keikka meneillaan, sen verraan kiirella se heitti rinkkamme komeassa kaaressa takakonttiin. Jos rinkoissamme olisi ollut Bangkokista ostettua posliinia, koko takakontti olisi kilissyt iloisesti koko ajomatkan ajan.
Naytan kuskille ennakkoon varaamamme majapaikan nimen ja osoitteen kannykalla. Vaikka kuski vaikuttaa patevalta kaverilta, ei silla ollut mitaan hajua, missa kyseinen hostelli sijaitsi. Bangkokilainen taksikuski olisi varmasti ajattanut meita ympari kaupunkia tuntitolkulla, mutta Singaporen kaveri ottaa puhelimen kauniiseen kateensa ja soittaa ilmeisesti paikalliseen taksikeskukseen. Kiinalaiset piirteet omaava kuski kuski ajaa tien varteen, joten kuskin ja taksikeskuksen omituinen dialogi voi alkaa: "Bakpak....Koosi Coone....Bakpak....Paa.....PAAPA! PAKPAK!!! NUMBER!!!! PAKPAK!!! PAAAAA!!!!!" Ehdin jo hetken aikaa luulla, vaipuiko kuski johonkin ihmeelliseen transsiin tuota mantraa hokiessaan, mutta puhelun loputtua kuski nayttaa peukkua. Paikka on siis tiedossa.
Kuski on selvasti kiinnostunut uusista asiakkaistaan, jotka poikkeavat tyypillisesta singaporelaisesta liikemiehesta kuin humanistihippi Kauppakorkeakoulussa. Bangkokissa ei tarttunut rusketusta yhtaan, olemme edelleen kuin suolakaivoksesta tulleita.
"Mista te tulla", kuski aloittaa tiedustelun. Vastaan totuudenmukaisesti, vaikka toisinaan tekisi mieli kertoa olevansa Ruotsista ja tehda jotain tyhmaa.
"Suomesta? Suomi kylma paikka, hyyyi! Te olla Singaporessa lomalla? Kuinka kauan te aikoa olla taalla?" kuulustelu jatkuu.
"Itse asiassa ollaan reissussa yhteensa nelja kuukautta, jonka aikana olisi tarkoitus kiertaa koko Kaakkois-Aasia", vastaan etupenkilta pienta ylpeytta tuntien. Kuski varsin kapeat silmat pullahtavat kertaheitolla nelinkertaisiksi. Kuski toljottaa minua parin sekunnin ajan suoraan silmiin ja tajuaa minun olevan tosissaan.
"Sina sanoa minulle te matkustaa nelja kuukautta?!? Mina sanoa te olla hulluja!! Mista te saada rahaa?"
"Viimeiset puoli vuotta ollaan saastetty ja tehty toita", vastaan ja muistelin kylma hiki otsalla niita satoja tunteja, jotka vietin Olvin tehtaalla tehden toita perse ruvella. Kuski palauttaa minut takaisin maanpinnalle:
"Miksi te ei menna Ina?"
"Ina?"
"Niin, Ina!"
Olin aivan pihalla. Hetken mietinnan jalkeen valahti ja paatin kokeilla onneani.
"Tarkoitatko Kiinaan?"
"No niin niin niin, Inaan Inaan!!!" kuski rupesi jo hermostumaan. Jussi pelastaa uhkaavaksi aityneen keskustelun kertomalla, etta menemme ehka Macaulle. Loppumatkan ajan saimme kuunnella luentoa Kiinasta, miksi sinne pitaa menna ja mita kaikkea on nahtava. Kuski oli selvasti ylpea kotimaastaan, joten en millaan viitsinyt kertoa, etta Kiina on ainakin oman listani hantapaassa. Onneksi hostellille ei ollut pitka matka.
Singaporen hintataso tulee konkreettisesti esille viimeistaan siina vaiheessa, kun paasemme huoneeseemme: Noin viiden nelion huoneeseen on jollain ihmeen konstilla saatu kerrossanky, pieni poyta ja katossa heiluu tuuletin. Ja tasta huoneesta pitaa maksaa saman verran kuin Bangkokin viihtyisasta hotellihuoneesta. Ei voi mitaan, kamat sisaan ja asettautumaan.
Vaikka kello on yli puolen yon, paatan lahtea pienelle iltakavelylle. Ensivaikutelma Singaporesta on positiivinen: Kaupunki on siisti, pilvenpiirtajat kohoavat oiselle taivalle, eika olo tunnu yhtaan turvattomalta. Kukaan ei tule ahdistelemaan, tuk-tuk -kuskeja ei nay missaan eivatka ladyboy't hypi selkaan. Taallahan voisi jopa viihtya! Jotenkin tulee Sydney mieleen, liikennevalot ovat identtiset. Pilvenpiirtajien ihailu keskeytyy, kun tuntematon nainen tulee luokseni, kysyy varmaan tieta tai jotain:
"Would you like to have a body massege, sir?"
No voi helvetin helvetti! Kieltaydyn kohteliaasi, vaikka olisin mielellani suositellut muijalle suksimista helvettiin. Illuusio on rikkoutunut, joten paatan kavella takaisin hostellille.
Kosteassa ilmanalassa kavely saa hien pintaan, joten ennen nukkumaanmenoa on mentava suihkuun. Yhteisessa kaytossa olevat suihkut sijaitsevat kaytavalla, jossa tepastelen pyyhe lanteilla. Pistan suihkusta vetta tulemaan, mutta suuttimessa on hieman vikaa: Sielta ei tule vetta! Osa vedesta suihkuaa ylaviistoon kohti kattoa, osa valuu putkea pitkin seinalle. Sisainen Remontti-Reiskani saa vallan, ja yritan korjata suihkua. Tartun kiinni suuttimeen ja yritan kiristaa sita. En tosin ehdi edes kunnolla koskea koko kapineeseen, kun suutin tipahtaa kierteiltaan suoraan varpailleni. Seuraavat sekunnit hostellin vaki joutuu tahtomattaan suomalaisen kiroilukonsertin yleisoksi. Armoton vitunhuuto raikuu suihkukopissa, kun pompin alastomana yhdella jalalla ja kiroan suihkun alimpaan helvettiin. Veretkin tirskuu kynnen alta, saatana!
Lopulta onnistun ruuvaamaan suuttimen kiinni putkistoon ja paasen liottamaan paivan aikana kertyneet hikikarpalot iholtani. Verenvuotokin lakkaa, joten lahden ontuen takaisin huoneeseeni. Ei muuta kuin peiton alle haavoja nuolemaan, Singapore kuittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
