Viimeinkin itse asiaan (?)

Singaporen kauppakeskukset ja asfalttiviidakko ovat viimeinkin taaksejaanytta elamaa, kun otamme suunnaksi Pulau Tiomanin paratiisisaaren. Koko reissun ensimmaiset puolitoista viikkoa ovat olleet pelkkaa kaupunkilomaa, joten rannalle paasya odotan kuin pikkulapsi joulua. Singaporesta bussiin ja pois Mersingin pikkukylassa, josta matka jatkuu lautalla itse saarelle. Viimeinkin rannalle makoilemaan!

Bussilla huristellaan puolisen tuntia, kunnes saavumme Singaporen ja Malesian rajalle. Kamat otetaan mukaan, jotta ne voidaan lapivalaisun jalkeen nostaan takaisin bussin tavaratilaan. Olisi paljon katevampaa, jos koko bussi ajettaisiin jattimaisen turvalaitteen lapi, mutta semmoista ei olla ilmeisesti keksitty. Singaporen rajavartiolaitoksen tytto ei millaan meinaa paastaa minua maasta: "Tamako on siis sinun kuvasi", kysyy tytto tuijottaessaan passikuvaani. Sehan vittuilee mulle! No okei, myonnetaan: Sain passini yhdeksan vuotta sitten, kun olin 16-vuotias. Tuolloin laitoin passiini kuvan, jossa olin neljatoista. Nyt, kymmenen vuotta myohemmin, saan selitella muuttunutta olemustani melkein jokaisessa tilanteessa, kun joudun passiani nayttamaan. Lapsenomainen viattomuus on poissa, ja tilalle on tullut raihnainen ja katkera tradenomi.

Pienen selittelyn jalkeen yli-innokas rajavartija paastaa minut matkaan. Bussi ajaa noin viisikymmenta metria, jonka jalkeen samat rutiinit tehdaan Malesian rajalla. Talla kertaa rajavartija toivottaa minut iloisesti tervetulleeksi Malesiaan ja hymyilee paalle! Leimat passiin ja takaisin bussiin, vartija ei tainnut edes vilkaista passikuvaani.

Neljan tunnin ajomatkasta Malesian itarannikolle ei jaa paljoa muistikuvia. Koko iltapiava tuhraantuu autossa istuskeluun, eika mitaan merkittavaa tapahdu koko matkan aikana. Kuskin sangen agressiivinen ajotyyli oli kieltamatta kokemus sinansa, koskaan ennen en ole nahnyt bussin ohittelevan kahta rekka-auto kerralla.

Saavumme viimein Mersingiin, mista on tarkoitus ottaa lautta. Pulau Tioman on noin viidenkymmenen kilometrin paassa rannikosta, joten matkustamme myos vetten paalla. Mersingin rajakylassa unelma aurinkorannasta saa ikavan saron: Lautat eivat liiku tanaan minnekaan, koska merenkaynti on liian voimakas. Helvetin helvetti! Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta joudumme olemaan tassa tuppukylassa yhden yon, ennenkuin paasemme Tiomanille. Eipa auta itku nailla markkinoilla, kiltisti vaan yopaikkaa etsimaan.

Yopaikka loytyy helposti, kahden hengen hotellihuoneesta joudumme pulittamaan viisi euroa per nuppi. Paatan lahtea pienelle kavelylle, vaikka itse kylassa ei ole paljoa tutustumista. Koko kyla koostuu lahinna kahdesta paakadusta, asukkaita on varmaan alle pari tuhatta. Puolen tunnin aikana kylan kavelee paasta paahan vaikka monta kertaa, mutta onnistun silti yllattymaan positiivisesti: Uskomattoman ystavallisia ihmisia! Jumalauta, vastaantulevat ihmiset tervehtivat ja ohiajavista autoista ja skoottereista kuuluu iloiset "Hello" -huudot. Pettymys lauttaliikenteen ongelmista haihtuu samantien. Kylla taalla yhden yon viettaa...