Vaikka olen harraastanut urheilua koko ikani, en ole jostain kumman syysta koskaan ajautunut kamppailulajien pariin. Thaimaan Koh Pha-Nganilla tilanteeseen tulee korjaus, kun paatamme lahtea Annikan kanssa paikalliseen myllykouluun. Luvassa on puolentoista tunnin treenit yksityisopetuksessa, joten hien luulisi tulevan pintaan. Pakko vaan toivoa, etta harjoituksista paastaan takaisin bungalowiin omin voimin...
Saavumme Annikan kanssa thaisalille sovittuun aikaan. Annikalla on thainyrkkeilysta kolmen vuoden kokemus, joten sehan voisi halutessaan vedella minua turpiin mista kulmasta tahansa. Luotan kuitenkin siihen, ettei aloittelevaa junttia laiteta kehaan naiden hemmetin ammattilaisten kanssa. Salin vetaja, Kop, tervehtii iloisesti ja toivottaa meidat tervetulleiksi thainyrkkeilyn ihmeelliseen maailmaan. Turpasaunan valttamiseksi painotan Kopille varmaan nelja kertaa, ettei minulla ole aiempaa kokemusta. Kop tutkailee minua katseellaan paasta varpaisiin ja tokkii pari kertaa vatsaani. "Liikaa laskia?", kysyn varovasti. "Itse asiassa ei ollenkaan huono", vastaa Kop. Itseluottamus kohoaa samantien.
Alkulammittely on varsin mielenkiintoinen: Meidat laitetaan hyppimaan autonrenkaan paalla. Maassa olevan ulkokumin tarkoituksena on opettaa oikeaa liikkumistekniikkaa ja pohkeetkin siina lampenee. Kymmenen minuutin pomppimisen jalkeen pohkeet huutavat Hoosiannaa ja hiki virtaa kuin hanasta valuttamalla, mutta nain aikaisessa vaiheessa en suostu heittamaan pyyhetta kehaan. Minun ja Annikan lisaksi treenaamassa on paikallisia ammatilaisia, joten tunnen itseni hieman ulkopuoliseksi. Alkulammittelyn jalkeen yksi ohjaajista tulee luokseni ja hieroo jalkoihini jotain omituista oljya, joka rupeaa lammittamaan lihaksia samantien. Kunnon taysihoito!
Alkuverryttelyn ja venyttelyn jalkeen paastaan itse asiaan. Annika lahtee myllyttamaan ammattilaisten joukkoon, mutta minut laitetaan hakkaamaan sakkia. Ohjaaja ei osaa muutamaa sanaa lukuunottamatta englantia, joten body language on ahkerassa kaytossa. Erilaisten lyontien ja potkujen tekniikat tuntuvat alkuun melko helpoilta, mutta aina loytyy jotain parannettavaa. Polvi liian suorassa, paino liian takana, lantiota pitaa taivuttaa enemman...Infoahky lahestyy jo viiden minuutin jalkeen! Hankalinta on muistaa, etta potkut pitaisi suorittaa saarella, eika nilkalla. Savolaisjuntti on hieman ymmallaan asiasta, silla melkein 20 vuotta on tullut potkittua jalkapalloa, ja siinahan ei tunnetusti potkita saarella.
Puolen tunnin hiomisen jalkeen tekniikka alkaa olla siedettavassa kunnossa, joten paasen hakkaamaan ohjaajan kasissa heiluvia treenihanskoja. Talla kertaa ohjaajaksi tulee Kop, joten ohjeita tulee myos englanniksi. Ensimmaisten treenien aikana tuskin kukaan oppii kaytannossa mitaan, kun yhdella kertaa tulee niin monta uutta liiketta ja jokaiseen liikkeeseen omat tekniikat. Peruslyonnit sujuvat, mutta erilaiset potkut, kyynerpaaiskut sun muut erikoisuudet eivat millaan meinaa upota paksuun savoilaiskalloon. Kaikista haastavinta on vetaa nopeassa tahdissa eri lyonteja Kopin kometojen mukaan: "Jab, punch, low kick, push, elbow...!!!" Kaskyja satelee siihen tahtiin, etta jossain valissa unohdan kokonaan, mita helvettia se "elbow" tarkoitti. Nopeatempoinen treeni lassahtaa kokoon, kun yritan muistella, mita ihmetta minun kuuluisi tehda. Kop huomaa ihmettelevan ilmeeni ja kohta rajahdamme molemmat nauramaan. "Liikaa uutta asiaa, ei voi muistaa kaikkea!" "Hyvin menee ekoiksi treeneiksi, ala huoli!" Hyva meininki!
Treenausta kestaa melkein kaksi tuntia, mutta onneksi treeni on enemman tekniikkapainotteista, niin paasen salilta takaisin bungalowiini omin voimin. Illalla on luvassa lisaa turpaanvetoa, tosin vain katsojan roolissa. Illalla on otteluilta, jossa saman salin ohjaajat ottelevat muualta saapuvia haastajia vastaan. Pakko antaa respektia jokaiselle, joka kehaan uskaltautuu. Itse hakkaan korkeintaan sakkia, silla se ei lyo takaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti