tiistai 19. helmikuuta 2008

Malesiasta Thaimaahan

Pomppaan amuviiden aikaan pystyyn kuin aarimmilleen viritetty vieteri. Ei millaan malttaisi nukkua, kun olo on kuin lapsella jouluaattona. Malesia on taaksejaanytta elamaa. Koh Pha-Nganin bilesaarella on nyt vietetty yksi yo, mutta alkoholia ei nautittu suuremmissa maarin viime yona. Tanaan ei passaa olla krapulassa, silla matkaseurueemme saa kaksi uutta uljasta jasenta. Piristysta kahden junttitravellaajan elamaan tuovat kaksi suomalaistyttoa, Laura ja Annika, jotka reissaavat kanssamme tulevat kaksi viikkoa.

Lauran tutustuin Australiassa, itse asiassa tytto oli ollut siella perati kaksi vuotta. Hullu muija! Nyt on kotimatkan aika, jolloin kelpaa pysahtya vaikkapa Thaimaan aurinkoon. Annikaa en ole tavannut ennen, mutta kyseessa on varmasti hyva tyyppi, nain olin kuullut Lauralta. Luotan arvioon, joten mitaan hataa vaivaantuneista lomaviikoista ei ole.

Pommitan Lauraa tekstiviesteilla useammin kuin teinitytto tv-chattia: ''Joko ootte matkalla, onko bussissa bensaa, missapain ootte nyt, vuotaako lautta?'' Tytot lahtivat matkaan Bangkokista, joten vajaan vuorokauden mittainen matkustus busseilla ja lautoilla on tosiasia. Olin aiemmin saanut Lauralta viestia, etta viimeisen lautan pitaisi olla Koh Phan-Nganin satamassa puoli kuudelta aamulla.

Seuraavat kuusi tuntia noudattavat samaa kaavaa: En millaan malttaisi pysya paikoillani, silla vanhan kaverin nakeminen jannittaa niin hemmetisti. Tosin thaimaalainen logistiikka kusee pahemman kerran! Saan tunnin valein raporttia Lauralta matkan kulusta, valilla joko bussi on myohassa tai lautta ei suostu lahtemaan liikenteeseen ajallaan! Saatana, tekisi mieli uida takaisin mantereelle, ottaa tytot rinkkoineen reppuselkaan ja uida takaisin perille. Paasisivat tytotkin varmaan nopeammin perille talla tavalla.

Iltapaivalla kahden aikaan kaksi rattivasynytta tyttoa harhailee pitkin bungalowikylaa eksynyt katse silmissaan. Tunnistan Lauran heti. Pitaisikohan viela istua parvekkeella bissea siemaillen ja katsella, kun tytot kavelevat edestakaisin painavat rinkat selassaan etsien oikeaa mokkia? En ole niin julma, joten lahden vastaan. Pikaisen esittelu/halailutuokion paatteeksi tytot paasevat viimeinkin lepaamaan. Tervetuloa Thaimaahan!

Ei kommentteja: